Katalogi - Finnkino

KATALOGI

Järjestä elokuvalista
Näytä kaikki elokuvat Aakkosjärjestys Ensi-ilta
Draama | Jackie

Jackie

Ohjaaja Pablo Larraín
Pääosissa Natalie Portman, Peter Sarsgaard, Greta Gerwig
Ensi-ilta 06.01.2017
Kesto 100 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar-voittaja Natalie Portman esittää Jacqueline Kennedyä tyylikkäässä elämänkertaelokuvassa. Miehensä salamurhan jälkeen Jackien on surustaan huolimatta pidettävä perheensä koossa ja huolehdittava siitä, että hänen miehensä arvokas perintö jää elämään.

Ohjaus Pablo Larraín.

| The Great Wall

The Great Wall

Ohjaaja Zhang Yimou
Pääosissa Matt Damon, Jing Tian, Pedro Pascal, Willem Dafoe, Andy Lau
Ensi-ilta 06.01.2017
Kesto 104 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Henkeäsalpaavassa toimintaseikkailussa eliittiarmeija käy taistoon ihmiskunnan puolesta Kiinan muurin vaikuttavissa maisemissa. Elokuvan päätähtenä nähdään Matt Damon, ja sen on ohjannut huikea visuaalinen tyylittelijä Zhang Yimou (HeroLentävien tikarien talo). Yimoun ensimmäinen englanninkielinen elokuva on samalla suurin Kiinassa koskaan kuvattu tuotanto. Tähtikaartia täydentävät Jing Tian, Pedro Pascal, Willem Dafoe ja Andy Lau.

Jännitys | Split

Split

Ohjaaja M. Night Shyamalan
Pääosissa James McAvoy, Anya Taylor-Joy, Betty Buckley, Jessica Sula, Haley Lu Richardson
Ensi-ilta 20.01.2017
Kesto 118 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja M. Night Shyamalanin ainutlaatuinen trilleri Split luotaa yhden miehen särkyneen mutta lahjakkaan mielen syvyyksiä.

Sivupersoonahäiriöstä kärsivien ihmisten henkinen jakautuminen on jo pitkään kiehtonut tiedemaailmaa. Uskotaan, että joidenkin häiriötä potevien ihmisten eri persoonilla voi myös ilmetä erilaisia fyysisiä piirteitä. Yksi potilas voi omata laajan skaalan erilaisia henkisiä ja fysiologisia kokonaisuuksia.

Kevin (James McAvoy) on paljastanut luottopsykiatrilleen Karen Fletcherille (Betty Buckley) jo 23 erilaista persoonaa. Niiden kaikkien varjossa piileksii kuitenkin vielä yksi, joka esiin noustessaan hallitsee kaikkia muita ja pakottaa Kevinin kidnappaamaan kolme teinityttöä. Tragedian kärjistyessä Kevin käy selviytymistaistelua sekä itseään että ulkomaailmaa vastaan, kun hänen sisäiset raja-aitansa alkavat murentua.

Shyamalan käsittelee aihetta Kuudennesta aistista ja Signsista tutulla vangitsevalla otteellaan. Tuottajana toimii myös Jason Blum (Puhdistuksen yöThe Gift). Lisäksi tuottajina mukana ovat The Visit –elokuvan tekijätiimistä tutut Marc Bienstock, Ashwin Rajan ja Steven Schneider.

 

Draama | Paterson

Paterson

Ohjaaja Jim Jarmusch
Pääosissa Adam Driver, Golshifteh Farahani
Ensi-ilta 20.01.2017
Kesto 119 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Paterson on bussikuski Patersonin kaupungissa New Jerseyssä. Hänen elämänsä koostuu yksinkertaisista rutiineista: joka päivä hän ajaa samaa reittiä tarkkaillen tuulilasinsa editse ajelehtivaa kaupunkia ja kuunnellen ympärillään käytävien keskustelujen osasia. Hän kirjoittaa runoja muistikirjaansa, ulkoiluttaa koiraansa, käy baarissa tasan yhdellä oluella ja palaa kotiin vaimonsa Lauran luokse.

Lauran maailma puolestaan muuttuu jatkuvasti. Lähes päivittäin hän keksii erilaisia unelmia ja innostavia projekteja. Paterson ja Laura rakastavat toisiaan. Mies tukee vaimonsa uusia tavoitteita ja vaimo miehensä runonlahjoja.

Elokuva tarkastelee hiljaisen eleettömästi jokapäiväisen arjen ylä- ja alamäkiä ja elämän pienten yksityiskohtien runollisuutta.

| Marcus & Martinus: Yhdessä unelmiin

Marcus & Martinus: Yhdessä unelmiin

Ohjaaja Daniel Fahre
Pääosissa Marcus Gunnarsen, Martinus Gunnarsen
Ensi-ilta 27.01.2017
Kesto 86 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Vuoden 2015 alkuun saakka Marcus ja Martinus olivat kaksi aivan tavallista poikaa, jotka rakastivat musiikkia. Villeimmissä unelmissaankaan he eivät osanneet aavistaa, mitä seuraavaksi olisi luvassa: nykyään Norjan suosituimmiksi teini-idoleiksi nousseiden kaksosveljesten keikat myydään loppuun ennätysajassa ja heitä fanitetaan kaikkialla Pohjoismaissa. Pojat itse kertovat, että fanit ovat heille kaikki kaikessa ja vaikka suosio välillä hämmentääkin heitä hieman, he ovat innoissaan saavutuksistaan.

Marcus & Martinus: Yhdessä unelmiin seuraa poikien uraa syksylle 2016 saakka, jolloin he esiintyivät kahdesti täpötäydelle Spektrum-areenalle Oslossa. Lokakuussa julkaistiin kaksikon uusin levy Together, josta on jo tullut valtava menestys.

Toiminta | xXx: The Return of Xander Cage

xXx: The Return of Xander Cage

Ohjaaja F. Scott Frazier, Chad St. John
Pääosissa Vin Diesel, Samuel L. Jackson, Toni Collette, Ruby Rose, Nina Dobrev, Michael Bisping, Nicky Jam, Kris Wu, Deepika Padukone, Tony Jaa, Rory McCann ja Donnie Yen.
Ensi-ilta 27.01.2017
Kesto 107
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Huippusuositun toimintaelokuvasarjan kolmannessa osassa valtion agentiksi ryhtynyt extreme-urheilija Xander Cage (Vin Diesel) joutuu palaamaan maanpaosta, kun murhanhimoinen alfasoturi Xiang kätyreineen tavoittelee Pandoran lippaana tunnetta synkeän tehokasta joukkotuhoasetta. Värvättyään itselleen tiimin adrenaliininhimoisia apureita Xander huomaa sotkeutuneensa kohtalokkaaseen salaliittoon, joka ulottuu maailman hallitusten ylimpiin tahoihin saakka. Edellisistä osista tuttua hurjapäistä huumoria ja mojovaa asennetta pullisteleva leffa sinkoaa henkeäsalpaavat extreme-stuntit ennennäkemättömälle tasolle.

Kauhu | Rings

Rings

Ohjaaja F. Javier Gutierrez
Pääosissa Matilda Lutz, Alex Roe, Johnny Galecki, Aimee Teegarden, Bonnie Morgan ja Vincent D’Onofrio.
Ensi-ilta 03.02.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Paranormaaleista ilmiöistä kiinnostunut nuorukainen sotkeutuu salaperäiseen alakulttuuriin uppoutuessaan tarinaan videonauhasta, joka tappaa katsojansa viikon sisällä katselusta. Hänen huolestunut tyttöystävänsä uhrautuu rakastettunsa puolesta ja tekee samalla karmivan löydön: nauhalla olevan elokuvan sisällä on toinen elokuva, jota kukaan ei ole aiemmin nähnyt…

Draama | Lion

Lion

Ohjaaja Luke Davies
Pääosissa Dev Patel, Sunny Pawar, Rooney Mara, Abhishek Bharate ja Nicole Kidman.
Ensi-ilta 03.02.2017
Kesto 119 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Viisivuotias intialaispoika joutuu eroon perheestään Kalkutan kaduilla ja ajautuu tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Monien vastoinkäymisten jälkeen hän saa uuden kodin, kun australialainen pariskunta adoptoi hänet. 25 vuotta myöhemmin hän haluaa löytää juurensa sekä kadottamansa perheen ja alkaa Google Mapsin avulla kartoittaa, mistä voisi olla kotoisin.

 

Perustuu Saroo Brierleyn omaelämäkertaan A Long Way Home. Elokuvaa tähdittävät Dev Patel, Sunny Pawar, Rooney Mara, Abhishek Bharate ja Nicole Kidman

Draama, Romantiikka | Fifty Shades Darker

Fifty Shades Darker

Ohjaaja James Foley
Pääosissa Jamie Dornan, Dakota Johnson, Marcia Gay Harden, Jennifer Ehle, Luke Grimes, Rita Ora, Victor Rasuk, Eloise Mumford ja Max Martini sekä Kim Basinger, Hugh Dancy, Bella Heathcote ja Eric Johnson.
Ensi-ilta 10.02.2017
Kesto 118 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kun sydänsuruista kärsivä Christian Grey yrittää houkutella epäileväisen Anastasia Steelen takaisin elämäänsä, Anastasialla on ehtonsa. Heidän rakentaessaan luottamusta ja vakaata suhdetta salaperäiset hahmot Christianin menneisyydestä palaavat kuvioihin aikeenaan tuhota pariskunnan yhteinen tulevaisuus…

Jamie Dornan ja Dakota Johnson palaavat rooleihinsa Christianina ja Anastasiana E. L. Jamesin kirjoihin perustuvan Fifty Shades –elokuvatrilogian toisessa osassa. Muissa pääosissa ovat Oscar-voittaja Marcia Gay Harden, Jennifer Ehle, Luke Grimes, Rita Ora, Victor Rasuk, Eloise Mumford ja Max Martini. Heidän lisäkseen näyttelijäkaartiin liittyvät Oscar-voittaja Kim Basinger sekä Hugh Dancy, Bella Heathcote ja Eric JohnsonElokuvan on ohjannut James Foley (Fear, House of Cards).

Draama, Kotimainen | Tom of Finland

Tom of Finland

Ohjaaja Dome Karukoski
Pääosissa Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky
Ensi-ilta 24.02.2017
Kesto 116 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tom of Finland -elokuva on kaunis ja kiehtova kuvaus suomalaisen taiteilijan Touko Laaksosen (Pekka Strang) matkasta kansainväliseen menestykseen. Elokuvassa Touko palaa jatkosodasta kotiin synkkään ja moralistiseen Suomeen, jossa homoseksuaalisuus on laitonta. Itseään ja ystäviään huvittaakseen hän alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita, estottomia ja ylpeitä homomiehiä. Piirrokset ovat Suomessa vaarallisia, joten Touko kätkee ne jopa sisareltaan Kaijalta (Jessica Grabowskysiitä huolimatta, että sisarukset ovat hyvin läheisiä. Mainostoimistossa työskentelevä Touko rakastuu tanssija Veli Mäkiseen (Lauri Tilkanen), mutta joutuu salaamaan rakkaussuhteensa. Veli vannottaa Toukoa etsimään työlleen yleisön ja näin piirrokset kuljettavat Toukon Berliinin kautta Los Angelesiin, jossa hän saa ystäviensä avulla arvostusta taiteelleen. Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratut teokset saavat suuren suosion ja synnyttävät kansanliikkeen.

Tom of Finland on eeppinen kertomus miehestä nimeltä Touko Laaksonen ja taiteilijasta nimeltä Tom of Finland.

Tom of Finland -elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Draama | Vuosisadan naiset

Vuosisadan naiset

Ohjaaja Mike Mills
Pääosissa Annette Bening, Lucas Jade Zumann, Greta Gerwig, Elle Fanning, Billy Crudu
Ensi-ilta 03.03.2017
Kesto 119 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Vuoden 1979 Santa Barbaraan sijoittuvan lämminhenkisen draamakomedian keskiössä ovat viisikymppinen yksinhuoltajaäiti Dorothea Fields (Annette Bening) ja hänen teini-ikäinen poikansa Jamie (läpimurtoroolinsa tekevä Lucas Jade Zumann). Kapinaa ja muutosta huokuvalla aikakaudella Dorothea päättää pyytää poikansa kasvatukseen apua kahdelta nuoremmalta naiselta, vapaamieliseltä punk-taiteilija Abbielta (Greta Gerwig) ja sanavalmiilta teini-ikäiseltä Julielta (Elle Fanning).

 

Mike Millsin (Beginners) ohjaama elokuva on koskettava ja moniulotteinen kuvaus yhteyksistä, joita etsimme koko elämämme.

Draama, Seikkailu | Gold

Gold

Ohjaaja Stephen Gaghan
Pääosissa Matthew McConaughey, Edgar Ramírez, Bryce Dallas Howard, Corey Stoll
Ensi-ilta 17.03.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tositapahtumiin perustuvassa humoristisessa draamaelokuvassa Matthew McConaughey esittää raha-asiansa sotkenutta liikemiestä, joka päättää lähteä etsimään kultaa Indonesian kartoittamattomien viidakoiden uumenista. Matka rikkauksien lähteelle on kaikkea muuta kuin helppo, mutta seisooko lopussa kiitos?

Ohjaus Stephen Gaghan.

Draama | The Salesman

The Salesman

Ohjaaja Asghar Farhadi
Pääosissa Shahab Hosseini ja Taraneh Alidoosti
Ensi-ilta 24.03.2017
Kesto 124 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Iranilais-ranskalaisessa draamaelokuvassa pahaa-aavistamattoman nuorenparin elämä suistuu raiteiltaan heidän muutettuaan asuntoon, jonka entisen asukkaan epäillään harjoittaneen siinä prostituutiota.

Ohjaus ja käsikirjoitus Asghar Farhadi, pääosissa Shahab Hosseini ja Taraneh Alidoosti. Cannesin elokuvajuhlilla palkittiin sekä Farhadin käsikirjoitus että Hosseinin näyttelijänsuoritus. The Salesman voitti juuri parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon.

Elokuvalle on myönnetty Suomen elokuvasäätiön ohjelmistotuki 2017.

Fantasia, Toiminta | Ghost in the Shell

Ghost in the Shell

Ohjaaja Rupert Sanders
Pääosissa Scarlett Johansson, Takeshi Kitano, Juliette Binoche, Michael Pitt ja Pilou Asbæk.
Ensi-ilta 31.03.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ghost in the Shellin pääosassa on huippuyksikkö Osasto 9:ää johtava kyborgi Majuri (Scarlett JohanssonAvengers: Age of UltronLucy). Vaarallisimpien rikollisten ja ekstremistien pysäyttämiseen erikoistunut Osasto 9 kohtaa vihollisen, jonka ainoa tavoite on keinoälyrobotteja valmistavan Hanka Roboticsin kyberteknologisten saavutusten tuhoaminen.

Rupert Sandersin (Lumikki ja metsästäjä) ohjaama elokuva perustuu Masamune Shirow’n luomaan ja Kodansha Comicsin julkaisemaan mangasarjakuvaan. Muissa osissa nähdään muiden muassa Takeshi Kitano, Juliette BinocheMichael Pitt ja Pilou Asbæk

 

Perhe-elokuvat | Pingviinien matka 2

Pingviinien matka 2

Ohjaaja Luc Jacquet
Pääosissa
Ensi-ilta 07.04.2017
Kesto 85 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Pingviinien matka 2 on koskettava ja visuaalisesti näyttävä luontodokumentti keisaripingviinien pesinnästä. Luc Jacquet'n ohjaama dokumentti on kuvattu Antarktiksen hyisen huikeissa maisemissa. Oscar-palkitun Pingviinien matka –elokuvan jatko-osa soveltuu myös perheen pienimmille.

| Fast & Furious 8

Fast & Furious 8

Ohjaaja F. Gary Gray
Pääosissa Vin Diesel, Dwayne ”The Rock” Johnson, Jason Statham, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris “Ludacris” Bridges, Nathalie Emmanuel, Elsa Pataky, Kurt Russell, Charlize Theron, Helen Mirren, Scott Eastwood.
Ensi-ilta 14.04.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Fast & Furious 8 on toimintaelokuvien kuningasliigaan nousseen elokuvasarjan uusin osa, joka ei säästele kierroksissa.

Maassa tuntuu vallitsevan rauha, kun vauhdikas tiimi viettää viimein tavallista arkea: Dom ja Letty nauttivat kuherruskuukaudestaan ja Brian ja Mia ovat jättäneet entisen elämän taakseen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun salaperäinen nainen (Oscar-voittaja Charlize Theron) viettelee Domin rikollisuuden ja petoksen pyörteisiin alamaailmaan, josta ei näytä olevan pakokeinoa.

Uhkarohkean eliittijoukon on matkattava niin Kuuban rannoille, New Yorkin kaduille kuin Barentsinmeren hyisille lakeuksillekin estääkseen vaarallista anarkistia syöksemästä maailmaa kaaokseen ja pelastaakseen miehen, joka teki heistä perheen.

Vin Dieselin ohella rooleihinsa palaavat Dwayne ”The Rock” Johnson, Jason Statham, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris “Ludacris” Bridges, Nathalie Emmanuel, Elsa Pataky ja Kurt RussellTheronin lisäksi näyttelijäkaartiin liittyvät Scott Eastwood ja Oscar-voittaja Helen Mirren.  Elokuvan on ohjannut F. Gary Gray (Straight Outta Compton) ja tuottajiksi palaavat Neal H. Moritz, Michael Fottrell sekä Vin Diesel.

Draama | Vain maailmanloppu

Vain maailmanloppu

Ohjaaja Xavier Dolan
Pääosissa Nathalie Baye, Vincent Cassel, Marion Cotillard, Léa Seydoux, Gaspard Ulliel
Ensi-ilta 14.04.2017
Kesto 139
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kanadalais-ranskalaisessa draamaelokuvassa kuolemansairas kirjailija Louis palaa kotiin 12 vuoden jälkeen kertoakseen perheelleen lähestyvästä menehtymisestään. Seuraa erikoinen sukukokous täynnä jännitteitä ja epäilyksiä.

Xavier Dolanin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään timanttinen kasti ranskalaisnäyttelijöitä, muiden muassa Vincent Cassel, Marion Cotillard, Léa Seydoux, Gaspard Ulliel ja Nathalie Baye.

Kauhu | Get Out

Get Out

Ohjaaja Jordan Peele
Pääosissa Daniel Kaluuya, Allison Williams, Catherine Keener, Bradley Whitford, Caleb Landry Jones, Stephen Root, Milton ”Lil Rel” Howery, Betty Gabriel, Marcus Henderson ja Lakeith Stanfield.
Ensi-ilta 05.05.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Get Out on tiivistunnelmainen trilleri, jossa afroamerikkalaisen nuorukaisen vierailu hänen valkoihoisen tyttöystävänsä vanhempien luona saa pahaenteisen käänteen.

Chrisin (Daniel KaluuyaSicario) ja Rosen (Allison WilliamsGirls) suhde on edennyt siihen pisteeseen, että on aika tavata puolison perhe. Niinpä nuoripari lähtee viikonloppulomalle Rosen vanhempien Missyn (Catherine KeenerCaptain Phillips) ja Deanin (Bradley WhitfordThe Cabin in the Woods) luokse.

Aluksi Chris tulkitsee Rosen perheen yltiöystävällisen käytöksen johtuvan siitä, että he yrittävät hermostuneesti hyväksyä tyttärensä suhteen erirotuiseen mieheen. Viikonlopun edetessä sarja toinen toistaan häiritsevämpiä paljastuksia kuitenkin johdattaa hänet käsittämättömän totuuden äärelle.

Get Out on yhtä lailla vangitseva kauhuelokuva kuin provokatiivinen kannanottokin. Jordan Peelen (Key and Peele) ohjaaman ja kirjoittaman elokuvan ovat tuottaneet hänen itsensä ohella Blumhousen Jason Blum sekä Sean McKittrick (Donnie Darko, Bad Words) ja Edward H. Hamm Jr. (Bad Words). Muissa osissa nähdään Caleb Landry Jones, Stephen Root, Milton ”Lil Rel” Howery, Betty Gabriel, Marcus Henderson ja Lakeith Stanfield.

Draama, Komedia | Hulluna onnesta

Hulluna onnesta

Ohjaaja Paolo Virzì
Pääosissa Valeria Bruni Tedeschi & Micaela Ramazzotti
Ensi-ilta 19.05.2017

Beatrice on suulas ja värikkäällä mielikuvituksella varustettu perijätär, joka uskoo kuuluvansa maailman johtajien lähipiiriin. Donatella puolestaan on tatuoitu introvertti, hauras ja omaan salaperäisyyteensä kietoutunut nuori nainen. Molemmat ovat potilaina toscanalaisessa Villa Biondissa, edistyksellisessä mutta suljetussa psykiatrisessa hoitolaitoksessa.

Paolo Virzin elokuva kertoo ennalta-arvaamattomasta ja koskettavasta ystävyydestä, joka naisten välille muodostuu heidän lähtiessään pakomatkalle mielisairaalasta etsimään rakkautta ja onnea täysjärkisten ihmisten maailmasta. Pääosissa nähdään Valeria Bruni Tedeschi ja Micaela Ramazzotti.

Komedia | Baywatch

Baywatch

Ohjaaja Seth Gordon
Pääosissa Dwayne "The Rock" Johnson, Zac Efron, Priyanka Chopra, Alexandra Daddario, Jon Bass, Kelly Rohrbach ja Ilfenesh Hadera.
Ensi-ilta 02.06.2017
Kesto 116 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kuumiin rantamaisemiin sijoittuvassa komediassa työlleen omistautunut hengenpelastaja Mitch Buchannon (Dwayne “The Rock” Johnson) joutuu napit vastakkain tiiminsä uuden rehvakkaan jäsenen (Zac Efron) kanssa. Kaksikon on kuitenkin puhallettava yhteen hiileen heidän saadessaan vihiä rikollisesta suunnitelmasta, joka uhkaa koko biitsin tulevaisuutta.

Johnsonin ja Efronin ohella pääosissa nähdään Priyanka Chopra, Alexandra Daddario, Jon Bass, Kelly Rohrbach ja Ilfenesh Hadera. Elokuvan on ohjannut Seth Gordon ja tuottajina toimivat Michael Berk, Douglas Schwartz, Gregory J. Bonann, Beau Flynn ja Ivan Reitman.

 

Seikkailu, Toiminta | The Mummy

The Mummy

Ohjaaja Alex Kurtzman
Pääosissa Tom Cruise, Sofia Boutella, Annabelle Wallis, Jake Johnson, Courtney B. Vance, Russell Crowe.
Ensi-ilta 09.06.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tom Cruise tähdittää näyttävää uutta elokuvaversiota muumiolegendasta, joka on kiehtonut maailmaa kautta aikojen.

 

Muinaisen prinsessan (Sofia BoutellaKingsman: Salainen palvelu, Star Trek Beyond) uskotaan nukkuvan ikuista unta hautakammiossaan aavikon alla. Valtakaudellaan petoksen uhriksi joutunut prinsessa kuitenkin kerää nykyajassa ja alkaa uhata maailmaa vuosituhansien varrella kasvanella kostonhimollaan ja inhimillisen käsityskyvyn rajoja koettelevilla kauhuilla.

 

Eeppinen toimintaseikkailu kuljettaa katsojansa Lähi-idän aavikoilta salattuihin sokkeloihin modernin Lontoon alle. Tämä mukaansatempaava ja mielikuvituksellinen elokuva avaa meille ovet aivan uuteen jumalten ja hirviöiden maailmaan.

 

Elokuvassa näyttelevät myös Annabelle Wallis (Peaky Blinders – gangsteriklaani), Jake Johnson (Jurassic World), Courtney B. Vance (HBO:n American Crime Story) ja Oscar-voittaja Russell Crowe (Gladiator).

 

Elokuvan työryhmää luotsaavat ohjaaja-tuottaja Alex Kurtzman ja tuottaja Chris Morgan. Kurtzman on kirjoittanut ja tuottanut elokuvia myös sarjoihin Transformers, Star Trek ja Mission: Impossible, ja Morgan on vastannut räjähdysmäisesti kasvaneen Fast & Furious -sarjan juonenkuljetuksesta. Kolmas tuottaja Sean Daniel tuotti myös edellisen Mummy -trilogian.

Toiminta | Transformers: Viimeinen ritari

Transformers: Viimeinen ritari

Ohjaaja Michael Bay
Pääosissa Mark Wahlberg, Stanley Tucci, Isabela Moner, Josh Duhamel, Tyrese Gibson, John Turturro, Laura Haddock, Anthony Hopkins, Santiago Cabrera, Liam Garrigan, Jerrod Carmichael, Mitch Pileggi
Ensi-ilta 25.06.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Transformers: Viimeinen ritari horjuttaa Transformers-elokuvasarjan perustuksia ja määrittelee sankaruuden uudelleen. Ihmiset ja Transformerit ovat sodassa keskenään eikä Optimus Primea enää ole. Avain tulevaisuuden pelastamiseen on hautautuneena menneisyyden salaisuuksiin, Transformerien kätkettyyn historiaan. Maailman pelastamiseksi tarvitaan yllättävä liitto: Cade Yeager (Mark Wahlberg), Bumblebeeenglantilainen lordi (Anthony Hopkinsja Oxford-professori (Laura Haddock).

Jokaisen elämässä tulee hetki, jolloin hänen on muutettava maailmaa. Transformers: Viimeinen ritari –elokuvassa ajojahdin kohteista tulee sankareita ja sankareista roistoja. Vain yksi maailma selviää: heidän tai meidän.

Kauhu | It Comes At Night

It Comes At Night

Ohjaaja Trey Edward Shults
Pääosissa Joel Edgerton, Kevin Harrison Jr., Carmen Ejogo
Ensi-ilta 30.06.2017
Kesto 97 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kammottavan uhan riivatessa maailmaa eräs mies ei ole jäänyt toimettomaksi, vaan hän on luonut syrjäisen kotinsa suojiin yhdessä vaimonsa ja poikansa kanssa tiukasti säännellyn turvapaikan. Heidän toimintamallinsa joutuu pian testiin, kun epätoivoinen nuori perhe hakeutuu suojaan heidän luokseen. Vainoharhaisuus ja epäluottamus alkavat kuitenkin vallata alaa, kun hengenvaarallinen uhka hiipii vääjäämättä lähemmäs myös heidän olinpaikkaansa.

Animaatio | Itse ilkimys 3

Itse ilkimys 3

Ohjaaja Pierre Coffin & Kyle Balda
Pääosissa Steve Carell, Kristen Wiig, Trey Parker, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Nev Scharrel, Steve Coogan, Jenny Slate ja Julie Andrews.
Ensi-ilta 30.06.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Vaikeina aikoina tarvitaan ilkimysmäisiä keinoja. Illumination Entertainmentin Gru ja hänen tuore vaimonsa Lucy palaavat valkokankaalle tyttäriensä Margon, Edithin ja Agnesin sekä aina arvaamattomien kätyrien kera. Elokuvassa Itse ilkimys 3 Gru saa tietää, että hänellä on kauan kateissa ollut lähes identtinen kaksoisveli Dru, ja kohtaa tähän asti pahimman vastustajansa: hillittömän kasaritelkkaritähden nimeltä Balthazar Bratt.

Draama | Niin kauan kun sydän lyö

Niin kauan kun sydän lyö

Ohjaaja Katell Quillévéré
Pääosissa Tahar Rahim, Emmanuelle Seigner, Anne Dorval
Ensi-ilta 07.07.2017
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaikki alkaa siitä, kun kolme surffaripoikaa ottaa nuoruuden innolla mittaa meren tyrskyistä. Vain muutamaa tuntia myöhemmin heidän ollessaan jo paluumatkalla kotiin he joutuvat auto-

onnettomuuteen. Nuorukainen nimeltä Simon päätyy Le Havren sairaalaan, missä hänen hauras henkensä on täysin sairaalalaitteiden varassa. Samaan aikaan Pariisissa eräs vakavasti sairas nainen odottaa saavansa vihdoin elinsiirron, joka soisi hänelle lisää elinaikaa.

 

Elokuvan on ohjannut Katell Quillévérén, ja se perustuu Maylis De Kerangalin palkittuun romaaniin ”Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät”.

Draama | Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset

Ohjaaja Hannaleena Hauru
Pääosissa Inka Haapamäki, Rosa Honkonen, Santeri Helinheimo Mäntylä, Tiitus Rantala, Peter Kanerva, Janni Hussi, Samuli Vauramo
Ensi-ilta 28.07.2017
Kesto 90 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Omaa polkuaan kulkevat bestiskapinalliset Satu ja Heidi sabotoivat pinnallisia kesähäitä, koska vannovat ettei rakkaus ole kaupan - kunnes Heidi ihastuu päätä pahkaa kuumaan lätkälupaukseen Lauri Mäntyvaaraan. Satu jää yhtäkkiä yksin vallankumouksensa kanssa, kun Heidin silmissä tanssii vain söpöjä kissanpentuja sekä rasvattuja rintalihaksia.
Apua olisi tarjolla Heidin isoveljeltä Henriltä - mutta onko hän crocseineen vain toisenlainen uhka? Ystävyys, rakkaus ja maailmanparantaminen törmäävät lätkän, liekinheittimien ja surrealistisen rahkaristeilyn kanssa. Satu joutuu päättämään, mitä hän oikeasti haluaa. Ja uskaltaako sitä tavoitella.

Draama | Hampstead

Hampstead

Ohjaaja Robert Festinger
Pääosissa Diane Keaton, Brendan Gleeson, James Norton
Ensi-ilta 11.08.2017
Kesto 103 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Lontoon Hampstead on kuuluisa kauniista Heath-puistosta - kappaleesta maaseudun rauhaa keskellä kuhisevaa metropolia. Puiston laidalla asuu amerikkalainen leskirouva Emily Walters (Diane Keaton), joka ei oikein osaa keskittyä tärkeisiinkään asioihin miehensä kuoleman jälkeen; kuten hänen rapistuvaan vanhaan asuntoonsa, hupeneviin rahavaroihinsa ja jopa poikaansa, Philipiin (James Norton).

Hyvän ystävänsä Fionan (Lesley Manville) rohkaisusta huolimatta hän ei meinaa millään myöntää, että hän vain ajelehtii halki elämän. Eräänä päivänä, kun Emily katselee puistoa ullakkoikkunastaan, hän näkee rähjäisen röttelömökin, jossa asuu ruokkoamaton partasuu. Hän näkee, miten joukko ammattiroistoja käy miehen kimppuun, ja hälyttää poliisin jääden seuraamaan tilannetta kiikarillaan. Seuraavana päivänä hän lähtee metsään etsiäkseen miehen käsiinsä.

Donald Horner (Brendan Gleeson) on asunut vaatimattomasti puiston laidalla jo 17 vuotta, mutta hänen elintapansa on nyt uhattuna - häikäilemättömät grynderit aikovat ottaa hänen mökkinsä haltuun ja ovat valmiita turvautumaan koviinkin otteisiin. Niinpä Donald suhtautuu epäileväisesti myös Emilyyn ja torjuu tämän kohteliaasti. Mutta karskista ulkonäöstä huolimatta miehestä huokuu Emilyn mielestä tietynlaista lempeyttä ja vetovoimaa. Kun Emily saa tietää, että Fiona ajaa aloitetta, joka tukee rakennushanketta, hän asettuu rohkeasti Donaldin puolelle ja käy taisteluun tämän rauhaisan mökin pelastamiseksi. Vaikka Philip yrittääkin taivutella äitiään vetäytymään arvokkaasti eläkepäivien viettoon maaseudulle, Emily on vakaasti päättänyt puolustaa tuon poikkeuksellisen miehen oikeuksia - miehen, joka saattaa hyvinkin viedä häneltä vielä jalat alta.

Tositarinaan perustuva Hampstead on hurmaava, hauska ja elämänmyönteinen tarina siitä, miten rakkaus voi löytyä aivan odottamattomasta paikasta, ja se todistaa jälleen kerran, että ikä ei ole este kaiken aloittamiselle alusta.

Draama | Lumotut (The Beguiled)

Lumotut (The Beguiled)

Ohjaaja Sofia Coppola
Pääosissa Colin Farrell, Nicole Kidman, Kirsten Dunst, Elle Fanning
Ensi-ilta 01.09.2017
Kesto 93 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Lumotut on tiivistunnelmainen jännityselokuva palkitulta ohjaaja-käsikirjoittaja Sofia Coppolalta. Tarina sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan aikaan, etelävaltiolaiseen tyttöjen sisäoppilaitokseen. Sen suojattua elämää viettäneet nuoret naiset ottavat hoiviinsa haavoittuneen vihollissotilaan. Heidän tarjotessaan tälle turvapaikan ja hoitaessaan tämän haavoja koko talon valtaa seksuaalinen jännite, joka aiheuttaa vaarallista kilvoittelua, kunnes yllättävä käänne murtaa vanhat tabut.

Komedia | Logan Lucky

Logan Lucky

Ohjaaja Steven Soderbergh
Pääosissa Channing Tatum, Adam Driver, Daniel Craig, Katie Holmes, Hilary Swank, Seth MacFarlane, Riley Keough, Katherine Waterston
Ensi-ilta 01.09.2017
Kesto 119 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Veljekset Jimmy ja Clyde Logan päättävät päästä kiinni makeaan elämään toteuttamalla vuosikymmenen ryöstön legendaarisessa NASCAR-kisassa.

Steven Soderberghin ohjaaman komedian pääosissa nähdään muiden muassa Channing Tatum, Adam Driver, Daniel Craig, Katie Holmes, Hilary Swank ja Seth MacFarlane.

 

Draama | Kaiken se kestää

Kaiken se kestää

Ohjaaja Visa Koiso-Kanttila
Pääosissa Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala, Tomi Enbuska, Malla Malmivaara, Vili Saarela, Olavi Angervo, Risto Tuorila, Eeva-Maija Haukinen
Ensi-ilta 08.09.2017
Kesto 82 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaksi perhettä ja yksi suomalainen pikkukaupunki meren rannalla. Marja (Pihla Viitala) ja Tapio (Antti Luusuaniemi) ovat paitsi vanhempia, myös haavoittuvia ja erehtyväisiä ihmisiä. Tapio tasapainottelee omien halujensa ja vastuidensa välillä. Marja puolestaan pyrkii säilyttämään ehjän perheen ja itsekunnioituksensa. Ullan (Malla Malmivaara) ja Tapion intohimoinen suhde uhkaa rikkoa ystävyyden ja avioliitot. Mitkä ovat rakkauden rajat?

Kaiken se kestää kuvaa kolmen sukupolven kasvukipuja elämänmakuisesti ja rehellisesti. Kun isät ja äidit pyristelevät vapaaksi omien vanhempiensa vanhoillisista malleista, varastavat he huomaamattaan murrosiän seuraavalta sukupolvelta. Visa Koiso-Kanttilan ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala, Malla Malmivaara ja Tomi Enbuska.

Jännitys | American Made

American Made

Ohjaaja Doug Liman
Pääosissa Tom Cruise, Domhnall Gleeson, Sarah Wright, E. Roger Mitchell, Jesse Plemons, Lola Kirke, Alejandro Edda, Benito Martinez, Caleb Landry Jones, Jayma Mays
Ensi-ilta 08.09.2017
Kesto 115 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Universal Picturesin elokuvassa American Made Tom Cruise palaa yhteistyöhön Edge of Tomorrow -ohjaaja Doug Limanin kanssa kansainvälisessä toimintatrillerissä, joka perustuu huijarina ja lentäjänä tunnetun Barry Sealin hurjiin (ja todellisiin) seikkailuihin, kun CIA yllättäen värvää tämän suorittamaan yhtä Yhdysvaltain historian suurimmista peiteoperaatioista.

 

Elokuvan American Made ovat tuottaneet Imagine Entertainmentin Oscar®-palkittu tuottaja Brian Grazer (Kaunis mieli), Cross Creek Picturesin Brian Oliver (Black Swan) ja Tyler Thompson (Everest) sekä Quadrant Picturesin Doug Davison (The Departed) ja Kim Roth (Inside Man).

Kauhu | mother!

mother!

Ohjaaja Darren Aronofsky
Pääosissa Jennifer Lawrence, Javier Bardem, Ed Harris, Michelle Pfeiffer
Ensi-ilta 15.09.2017
Kesto 121 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Pariskunnan suhde joutuu koetukselle kun kutsumattomat vieraat häiritsevät heidän kotirauhaansa. Mestariohjaaja Darren Aronofskyn (Black Swan, Unelmien sielunmessu) psykologinen trilleri mother! kertoo rakkaudesta, omistautumisesta ja uhrauksista, ja sitä tähdittävät Jennifer Lawrence, Javier Bardem, Ed Harris ja Michelle Pfeiffer.

Draama, Romantiikka | Tulppaanikuume (Tulip Fever)

Tulppaanikuume (Tulip Fever)

Ohjaaja Justin Chadwick
Pääosissa Alicia Vikander, Dane DeHaan, Zach Galifianakis, Judi Dench, Christoph Waltz, Jack O'Connell ja Cara Delevingne
Ensi-ilta 22.09.2017
Kesto 106 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

1600-luvun alun Alankomaihin sijoittuvassa romanttisessa draamaelokuvassa taidemaalari rakastuu nuoreen naimisissa olevaan naiseen, jonka muotokuvaa hänet on palkattu maalaamaan. Saadakseen yhteisen tulevaisuuden rakastavaiset päättävät kokeilla onneaan tulppaanikauppiaina, sillä maata sekoittavan tulppaanihuuman ansiosta alalla voi vaurastua.

Elokuvan on ohjannut Justin Chadwick. Pääosissa Alicia Vikander, Dane DeHaan, Zach Galifianakis, Judi Dench, Christoph Waltz, Jack O’Connell ja Cara Delevingne.

Draama, Komedia | The Big Sick

The Big Sick

Ohjaaja Michael Showalter
Pääosissa Kumail Nanjiani, Zoe Kazan, Holly Hunter, Ray Romano
Ensi-ilta 29.09.2017
Kesto 120 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Pakistanilasisyntyinen Kumail Nanjiani (Kumail Nanjiani) ja opiskelijaelämää viettävä Emily Gordon (Zoe Kazan) rakastuvat toisiinsa palavasti, vaikka kulttuurierot hankaloittavatkin suhdetta aika ajoin. Kun Emily sairastuu selittämättömään tautiin, Kumailin on vihdoin pakko kohdata vanhoilliset vanhempansa, perheensä odotukset sekä todelliset tunteensa.

Draama | Victoria & Abdul

Victoria & Abdul

Ohjaaja Stephen Frears
Pääosissa Judi Dench, Ali Fazal, Adeel Akhtar, Simon Callow, Michael Gambon, Eddie Izzard, Ruth McCabe, Tim Pigott-Smith, Julian Wadham, Olivia Williams, Fenella Woolgar
Ensi-ilta 29.09.2017
Kesto 108 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Hämmästyttävä tositarina yllättävästä ystävyydestä kuningatar Viktorian (Oscar-voittaja Judi Dench) verrattoman valtakauden loppuvaiheilta. Nuori kirjuri Abdul Karim (Ali Fazal) matkustaa Intiasta Englantiin osallistuakseen kuningattaren valtakauden 50-vuotisjuhlallisuuksiin ja tulee yllättäen päässeeksi itsensä kuningattaren suosioon. Kuningattaren kyseenalaistaessa pitkän virkakautensa asettamat rajoitteet nämä kaksi solmivat odottamattoman ja lujan ystävyyssuhteen, jonka lojaalin siteen sekä Viktorian läheiset että hovin sisäpiiri pyrkivät katkaisemaan. Ystävyyden syventyessä kuningatar alkaa nähdä muuttuvan maailman uusin silmin ja saa ilokseen inhimillisyytensä takaisin.

Draama, Kotimainen | Armomurhaaja

Armomurhaaja

Ohjaaja Teemu Nikki
Pääosissa Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander, Heikki Nousiainen, Pihla Penttinen, Jouko Puolanto, Santtu Karvonen, Alina Tomnikov, Ilari Johansson
Ensi-ilta 24.11.2017
Kesto 83 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Veijo Haukka (Matti Onnismaa) on mekaanikko, joka sivutyökseen lopettaa vanhoja ja sairaita lemmikkejä. Pienet eläimet hän kaasuttaa pakokaasulla ja isommat ampuu pistoolilla. Veijo on karusta hommastaan huolimatta eläinten puolella. Lemmikkien omistajia kohtaan Veijo ei ole yhtä armollinen.

Petri Kettu (Jari Virman) tuo Veijolle koiran lopetettavaksi ja mies ottaa tehtävän vastaan tottuneesti. Veijon sydän kuitenkin heltyy ja hän ottaa koiran omakseen. Kuin varkain Veijon usko ihmisyyteen palaa ja hänen sydämestään löytyy pieni tila jopa rakkaudelle. Mutta kun koira, jonka pitäisi olla kuollut, onkin yhä elossa, riita entisen ja nykyisen omistajan välillä eskaloituu väkivaltaisiin mittasuhteisiin ja tarinan ainoa viaton osapuoli on koira.

Draama | Wonder Wheel

Wonder Wheel

Ohjaaja Woody Allen
Pääosissa Kate Winslet, Juno Temple, Justin Timberlake
Ensi-ilta 29.12.2017
Kesto 101 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Woody Allenin ohjaama ja käsikirjoittama Wonder Wheel kertoo tarinan neljästä ihmisestä, joiden elämät risteävät huvipuiston hälinässä 1950-luvun New Yorkin Coney Islandilla. Ginny (Oscar-palkittu Kate Winslet) on ailahtelevainen ja tunteellinen sielu, entinen näyttelijätär, joka on päätynyt töihin kalaravintolaan. Humpty (Jim Belushi) on Ginnyn rujo aviomies ja karusellin pyörittäjä. Humptyn tytär, perheestään etääntynyt Carolina (Juno Temple) pakoilee gangstereita isänsä asunnon suojissa. Mickey (Justin Timberlake) on puolestaan komea, nuori hengenpelastaja, joka haaveilee näytelmäkirjailijan urasta. Idylliselle huvialueelle sijoittuva elokuva on kertomus intohimosta, väkivallasta ja petoksesta.

Komedia | Pitch Perfect 3

Pitch Perfect 3

Ohjaaja Trish Sie
Pääosissa Anna Kendrick, Rebel Wilson, Hailee Steinfeld, Brittany Snow, Anna Camp, John Lithgow, DJ Khaled, Hana Mae Lee, Ruby Rose, Alexis Knapp, Chrissie Fit, Ester Dean, Shelley Regner, Kelley Jakle sekä John Michael Higgins ja Elizabeth Banks
Ensi-ilta 05.01.2018
Kesto 94 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Maailmanlaajuisesti yli 400 miljoonaa dollaria tuottanut rakastettu elokuvasarja palaa valkokankaalle kolmannessa osassaan Pitch Perfect 3. Bellat ovat nyt siis valmistuneet yliopistosta ja joutuneet kohtaamaan karun arjen, missä pärjäämiseen vaaditaan muutakin kuin a cappella -laulua.

Pian MM-kisavoiton jälkeen Bellojen tiet erkanevat ja he saavat kukin tahollaan huomata, ettei laulajan uralla ole liiemmälti työtilaisuuksia. Kun heille sitten tarjoutuu tilaisuus kutsua porukka taas kokoon kansainväliselle kiertueelle, ryhmä tarttuu oitis tilaisuuteen päästä musisoimaan vielä kerran yhdessä, mutta joutuu tekemään matkan varrella myös kiperiä päätöksiä.

Anna Kendrick, Rebel Wilson, Hailee Steinfeld, Brittany Snow, Anna Camp, Hana Mae Lee, Ester Dean, Alexis Knapp, Chrissie Fit, Kelley Jakle, Shelley Regner, Elizabeth Banks ja John Michael Higgins palaavat kaikki rooleihinsa ja saavat seurakseen muiden muassa sellaiset tähdet kuin John Lithgow ja Ruby Rose. Elokuvan Pitch Perfect 3 ovat jälleen tuottaneet Gold Circle Entertainmentin Paul Brooks sekä Brownstone Productionsin Max Handelman & Elizabeth Banks. Ohjauksesta vastaa Trish Sie (Step Up All In).

Draama | Downsizing

Downsizing

Ohjaaja Alexander Payne
Pääosissa Matt Damon, Christoph Waltz, Hong Chau ja Kristen Wiig
Ensi-ilta 12.01.2018
Kesto 135 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Mitä jos tutkijat keksisivät yllättävän ratkaisun liikakansoitukseen: ihmisten kutistamisen vaaksan mittaisiksi? Elokuvassa Downsizing norjalaiset tiedemiehet tekevät läpimurron ja ihmiskunta päätetään muuttaa lilliputeiksi 200 vuoden siirtymäajalla. Pian ihmiset huomaavat, miten minimaailmassa pienetkin tulot riittävät helposti hulppeaan elämään. Paremman tulevaisuuden toivossa myös aivan tavallinen mies Paul Safranek (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audrey (Kristen Wiig) päättävät jättää hektisen arkensa Omahassa ja antaa kutistaa itsensä asettuakseen pienoismaailmaan asumaan. Päätös johdattaa heidät elämän mullistaviin seikkailuihin.

Draama | Synkin hetki (The Darkest Hour)

Synkin hetki (The Darkest Hour)

Ohjaaja Anthony McCarten
Pääosissa Gary Oldman, Kristin Scott Thomas, Lily James, Stephen Dillane, Ronald Pickup ja Ben Mendelsohn
Ensi-ilta 19.01.2018
Kesto 125 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Historiallisiin tapahtumiin pohjautuva Synkin hetki käynnistyy II maailmansodan alkumyllerryksistä. Juuri astuttuaan pääministerin tehtäviin Winston Churchill (Oscar-ehdokas Gary Oldman) joutuu tekemään yhden elämänsä mullistavimmista ja ratkaisevimmista päätöksistä. Solmiako rauha natsi-Saksan kanssa vai taistellako kansakunnan ihanteiden, vapauden ja itsenäisyyden puolesta? Hitlerin joukot vyöryvät Länsi-Eurooppaan ja miehityksen uhka kasvaa päivä päivältä. Painolasteinaan kansa, joka ei ole valmistautunut sotaan, epäluuloinen kuningas ja oman puolueen väki, joka juonittelee häntä vastaan, Churchillin on kestettävä tuo synkin hetki, herätettävä kansakunnan taistelutahto ja yritettävä muuttaa maailmanhistorian kulkua.

Draama | Molly's Game

Molly's Game

Ohjaaja Aaron Sorkin
Pääosissa Jessica Chastain, Idris Elba, Kevin Costner, Michael Cera
Ensi-ilta 26.01.2018
Kesto 140 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tositapahtumiin perustuva Molly’s Game kertoo Molly Bloomin uskomattoman elämäntarinan: noususta maailman ylellisimpien pokeripelien järjestäjäksi, ja lopulta tuhosta rahanpesukohun runtelemana.

Molly Bloom (Jessica Chastain) on olympiatason syöksylaskija, jonka ura katkeaa loukkaantumiseen. Etsiessään elämälleen uutta suuntaa hän päätyy mukaan pokerikuvioihin: järjestämään yksityisiä peli-iltoja, joissa julkkikset lyövät korttia isoista rahoista suljettujen ovien takana. Sinnikkyydellä ja nokkeluudella Molly onnistuu rakentamaan peleistään kokonaisen bisnesimperiumin: Hollywood-tähdet, huippu-urheilijat ja yritysjohtajat voittavat ja häviävät hänen pelipöydissään suunnattomia summia. Bloom ehti pyörittää kovien panosten pelejä vuosikymmenen ajan ennen kuin FBI pääsee hänen kannoilleen suuren kohun saattelemana.

Mollyn roolissa nähdään Jessica Chastain (Yksin Marsissa, Zero Dark Thirty) ja hänen ainoana liittolaisenaan, puolustusasianajaja Charlie Jaffeyn roolissa Idris Elba (Luther). Sivuosissa nähdään mm. Kevin Costner ja Michael Cera. Elokuva on käsikirjoittaja Aaron Sorkinin (mm. Social Network, Steve Jobs) esikoisohjaus ja perustuu hänen omaan käsikirjoitukseensa sekä Molly Bloomin omaelämäkertaan.

| The Florida Porject

The Florida Porject

Ohjaaja Sean Baker
Pääosissa Willem Dafoe, Brooklynn Prince, Bria Vinaite
Ensi-ilta 02.02.2018
Kesto 111 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

The Florida Project kertoo 6-vuotiaan Mooneen kesästä, joka on täynnä ihmeitä ja seikkailuja aikuisten painiessa vastoinkäymisten kanssa.

Halley (Bria Vinaite) ja hänen 6-vuotias tyttärensä Moonee (loistava Brooklynn Prince) asuvat vaatimattomissa oloissa The Magic Castle Motelissa, jota johtaa Bobby (Willem Dafoe), kovan ulkokuorensa alla kiltti ja hyväsydäminen mies. Vaikka olot ovat karut, neuvokas Moonee onnistuu omalla tavallaan tekemään elämästä yhtä juhlaa. Lasten loputtomilta tuntuvat kesäpäivät täyttyvät seikkailuista, samalla kun nuori äiti Halley turvautuu yhä vaarallisempiin keinoihin selviytyä koruttomasta arjesta.

Kriitikoiden ylistämä The Florida Project on vuoden pakahduttavin elokuva elämästä aivan Disney Worldin satumaailman kupeessa ja unelmien ulottumattomissa.

Draama, Romantiikka | Fifty Shades Freed

Fifty Shades Freed

Ohjaaja James Foley
Pääosissa Dakota Johnson, Jamie Dornan, Eric Johnson,Eloise Mumford, Rita Ora, Luke Grimes, Victor Rasuk, Max Martini, Callum Keith Rennie, Bruce Altman, Arielle Kebbel, Robinne Lee, Brant Daugherty, Kim Basinger ja Marcia Gay Harden
Ensi-ilta 09.02.2018
Kesto 105 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Jamie Dornan ja Dakota Johnson palaavat rooleihinsa Christian Greynä ja Anastasia Steelenä elokuvassa Fifty Shades Freed, joka pohjautuu kansainvälisen menestysromaanitrilogian kolmanteen osaan ja saapuu elokuvateattereihin ystävänpäivänä.

Fifty Shades Freedin on ohjannut jo Fifty Shades Darker –elokuvasta vastannut James Foley (Fear, House of Cards). Tuottajina toimivat jälleen Michael De Luca, Dana Brunetti ja Marcus Viscidi sekä E L James, kirja- ja elokuvasarjan luoja. Käsikirjoitus on Niall Leonardin käsialaa ja se perustuu E L Jamesin romaaniin.

Draama | Phantom Thread

Phantom Thread

Ohjaaja Paul Thomas Anderson
Pääosissa Daniel Day-Lewis, Lesley Manville, Vicky Krieps
Ensi-ilta 23.02.2018
Kesto 140 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

1950-luvun Lontoossa maineikas räätäli Reynolds Woodcock (Daniel Day-Lewis) ja hänen sisarensa Cyril (Lesley Manville) ovat brittiläisen muodin tärkeimpiä vaikuttajia. Alansa huippua edustavan pukimon The House of Woodcockin asiakkaisiin kuuluu kuninkaallisia, elokuvatähtiä, perijättäriä ja seurapiirien kermaa. Naimattoman Woodcockin elämässä vaihtuvat naiset tarjoavat hänelle inspiraatiota ja läheisyyttä, kunnes tämä kohtaa nuoren, voimakastahtoisen Alman (Vicky Krieps), josta tulee hänen muusansa ja rakastajattarensa.

Uusimmassa elokuvassaan Paul Thomas Anderson maalaa muotokuvan taiteilijasta ja luovuudesta, sekä naisista, jotka pitävät hänen maailmansa pyörät pyörimässä. Phantom Thread on Paul Thomas Andersonin kahdeksas elokuva ja toinen kerta kun hän työskentelee yhdessä Daniel Day-Lewisin kanssa.

Komedia, Kotimainen | Hevi reissu

Hevi reissu

Ohjaaja Juuso Laatio, Jukka Vidgren
Pääosissa Johannes Holopainen, Max Ovaska, Minka Kuustonen, Ville Tiihonen, Samuli Jaskio, Antti Heikkinen, Chike Ohanwe, Kai Lehtinen ja Martti Syrjä
Ensi-ilta 09.03.2018
Kesto 92 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Pienen pohjoisen kylän oma poika Turo (Johannes Holopainen, Tuntematon sotilas), ei välitä kiekosta tai autojen rassaamisesta: vapaa-ajallaan hän on seudun kovimman (ja ainoan) metalliyhtyeen laulaja. Yllättävien sattumusten kautta Turolle ja hänen bändikavereilleen (Max Ovaska, Antti Heikkinen, Samuli Jaskio) tarjoutuu kaikkien aikojen tilaisuus päästä pois kotikulmilta ja nousta isoille lavoille. Tiedossa on hevi reissu!

Uutinen leviää kuin kulovalkea ja koko kylä riemuitsee poikien puolesta, mutta matkaan ei tietenkään päästä noin vain. Turon sydämen pistää sekaisin kukkakaupan ihana Miia (Minka Kuustonen, Onnenonkija, Kesäkaverit), josta myös kylän kuuluisuus, lipevä iskelmätähti ja Turon arkkivihollinen Jouni Tulkku (Ville Tiihonen) on kiinnostunut. Turon on voitettava monta vastoinkäymistä aina omasta lavakammostaan Norjan asevoimiin ja Valhallan viikinkeihin asti todistaakseen olevansa sanojensa mittainen mies ja toteuttaakseen omat ja ystäviensä unelmat.

Hevi reissu on hillitön buddy-komedia ja uusi aluevaltaus laatuelokuvistaan tunnetulta Making Movies -tuotantoyhtiöltä (mm. Tyttö nimeltä Varpu, Miekkailija). Herkullisissa sivurooleissa nähdään mm. Chike Ohanwe, Kai Lehtinen ja Martti Syrjä.

Komedia | Lady Bird

Lady Bird

Ohjaaja Greta Gerwig
Pääosissa Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Tracy Letts, Lucas Hedges, Timothée Chalamet, Beanie Feldstein, Lois Smith, Stephen McKinley Henderson, Odeya Rush, Jordan Rodrigues, Marielle Scott
Ensi-ilta 16.03.2018
Kesto 93 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Hykerryttävässä draamakomediassa itselleen nimen “Lady Bird” antava Christine (Saroise Ronan) painii koulunsa jäykkien perinteiden, huolehtivaisten vanhempien, ensimmäisten sydänsurujen ja suurten tulevaisuudenhaaveiden ristipaineessa.

Lady Bird on törmäyskurssilla vahvatahtoisen sairaanhoitajaäitinsä (Laurie Metcalf) kanssa. Tämä tekee väsymättömästi töitä pitääkseen perheen pinnalla isän (Tracy Letts) jäätyä työttömäksi. Molemmat ovat samasta puusta veistettyjä ja yhtä härkäpäisiä. 2000-luvun alkuun sijoittuva tarina kertoo koskettavasti ihmissuhteista, jotka muovaavat meitä, uskomuksista jotka määrittelevät meidät ja paikasta nimeltä koti, jonka merkitystä ei korvaa mikään.

Lady Bird on Greta Gerwigin (mm. Frances Ha) esikoisohjaus, jossa hän osoittaa olevansa elokuvan kentällä uusi ja rohkea tekijä. Itse käsikirjoittamassaan tarinassa hän onnistuu löytämään äidin ja teini-ikäisen tyttären myrskyisästä suhteesta niin huumoria kuin liikuttaviakin hetkiä.

Toiminta | Pacific Rim: Kapina

Pacific Rim: Kapina

Ohjaaja Steven S. DeKnight
Pääosissa John Boyega, Scott Eastwood, Jing Tian, Cailee Spaeny, Rinko Kikuchi, Burn Gorman, Adria Arjona ja Charlie Day
Ensi-ilta 23.03.2018
Kesto 111 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

”Kaiju”-hirviöiden ja niiden kukistamiseksi rakennettujen, ihmisten ohjaamien superrobottien välinen taistelu oli vasta alkusoittoa. Elokuvassa Pacific Rim – Kapina ihmiskunta saa vastaansa todellisen hävityksen aallon.

Jakella (John Boyega, Star Wars: The Force Awakens) on takanaan lupaava ura robottipilottina. Hänen isänsä on jäänyt historian lehdille annettuaan henkensä kaijujen kukistamiseksi. Jake on sittemmin hylännyt pilottikoulutuksen ja luisunut  rikoksen poluille. Mutta kun vieläkin voimakkaampi uhka panee koko maapallon polvilleen, Jaken sisko Mako Mori (Rinko Kikuchi), joka johtaa sodan varjossa varttuneita uuden sukupolven pilotteja, etsii Jaken käsiinsä ja antaa tälle viimeisen mahdollisuuden täyttää isänsä saappaat. Ainoa keino oikaista vääryydet on yhdistää kaikki voimat kapinaan tuhon voimia vastaan.

Jake saa rinnalleen lahjakkaan kilpailevan pilotin nimeltä Lambert (Scott Eastwood, The Fate of the Furious) ja 15-vuotiaan robottihakkeri Amaran (uusi tulokas Cailee Spaeny). Nuorista sankareista tulee pian hänen ainoat läheisensä. Yhdessä he ovat valmiita suuntaamaan mahtavat mittasuhteet saavalle seikkailulle.

Elokuvan Pacific Rim - kapina on ohjannut Steven S. DeKnight (Netflixin Daredevil, STARZin Spartacus) ja sen rooleissa nähdään lisäksi Jing Tian, Burn Gorman, Adria Arjona ja Charlie Day.

Draama | Maria Magdaleena (Mary Magdalene)

Maria Magdaleena (Mary Magdalene)

Ohjaaja Garth Davis
Pääosissa Rooney Mara, Joaquin Phoenix, Chiwetel Ejiofor, Tahar Rahim
Ensi-ilta 23.03.2018
Kesto 120 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Maria Magdaleena on autenttinen ja humaani kuvaus yhdestä historian salaperäisimmistä ja väärinymmärretyimmistä hengellisestä hahmosta. Raamatullinen elämäkertaelokuva kertoo tarinan Mariasta (Rooney Mara), nuoresta naisesta, joka etsii uutta tapaa elää. Oman aikansa ahdasmielisiä arvoja uhmaten Maria jättää perheensä ja liittyy uuteen liikkeeseen, jota johtaa karismaattinen Jeesus Nasaretilainen (Joaquin Phoenix). Pian hän löytää oman paikkansa liikkeessä ja roolinsa matkalla, joka vie kohti Jerusalemia. Helen Edmundsonin ja Philippa Goslettin käsikirjoitukseen pohjautuvan elokuvan rooleissa nähdään myös Chiwetel Ejiofor ja Tahar Rahim.

Jännitys | The Guardian Angel – Suojelusenkeli

The Guardian Angel – Suojelusenkeli

Ohjaaja Arto Halonen
Pääosissa Pilou Asbæk, Josh Lucas, Rade ?erbedžija, Sara Soulié, Cyron Melville, Christopher Fulford, Mikko Nousiainen ja Pamela Tola
Ensi-ilta 29.03.2018
Kesto 102 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

The Guardian Angel – Suojelusenkeli on tositapahtumiin perustuva trilleri Tanskaa 1950-luvulla kuohuttaneista hypnoosimurhista. Rikostutkija Anders Olsen (Pilou Asbæk) saa selvitettäväkseen tapauksen, jossa pankkiryöstäjä ampuu kaksi virkailijaa ja pakenee rahojen kanssa Kööpenhaminan kaduille. Pidätettäessä mies väittää tehneensä teon yksin. Omituisen tapauksesta tekee se, että jotkut silminnäkijät sanovat pankkiryöstäjän käyttäytyneen kuin olisi transsissa.

Olsen saa selville, että syytetty on istunut vankilassa yhdessä karismaattisen Björn Nielsenin (Josh Lucas) kanssa ja alkaa epäillä, että Nielsen on hypnotisoinut sellitoverinsa tekemään rikoksen puolestaan.

Mutta voiko se olla mahdollista – ja jos on, miten syyllinen saadaan kiinni? Olsen hakee apua tunnetulta hypnoosiin erikoistuneelta psykiatrilta (Rade Šerbedžija), jonka kanssa hän ajautuu yhä syvemmälle mielen manipulaation maailmaan.

Keskittyessään rikostutkimuksiin Olsen ei huomaa, että salaperäinen Nielsen tekee salaa tuttavuutta hänen nuoren vaimonsa (suomalainen Sara Soulié) kanssa. Pian mystinen tapaus koskettaa häntä lähempää kuin hän arvaakaan.

Arto Halosen (mm. Prinsessa, Isänmaallinen mies) ohjaama elokuva on kiehtovaan tositarinaan pohjautuva psykologinen trilleri, jonka teemat herättävät pohtimaan mielen hallinnan vaikutuskeinoja myös nykypäivänä: mihin manipuloinnilla pystytään ja kuinka pitkälle se voidaan viedä?

Elokuvan pääosissa ovat kansainväliset tähdet Pilou Asbæk (Game Of Thrones, Vallan linnake), Josh Lucas (Kaunis mieli, Sweet Home Alabama) ja Rade Šerbedžija (mm. Downton Abbey, Eyes Wide Shut), sekä läpimurtoroolissaan suomalainen Sara Soulié (Nymfit, Toiset tytöt). Sivuosissa nähdään myös suomalaiset tähdet Mikko Nousiainen ja Pamela Tola.

Draama | Viimeinen loma

Viimeinen loma

Ohjaaja Paolo Virzì
Pääosissa Helen Mirren, Donald Sutherland, Christian McKay, Janel Moloney, Dana Ivey, Dick Gregory
Ensi-ilta 06.04.2018
Kesto 112 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Helen Mirren ja Donald Sutherland tähdittävät elämänmakuista komediaa avioparista ja heidän viimeisestä yhteisestä seikkailustaan.

Ella ja John Spencer (Mirren ja Sutherland) ovat olleet koko ikänsä ahkeria karavaanareita. Asuntoauto, jonka he ovat nimenneet Leisure Seekeriksi, on kuljettanut heidän perhettään lukemattomilla lomamatkoilla.

Nyt pariskuntaa uhkaa ero toisistaan, koska molempien terveys on heikkenemässä. Eräänä kesäaamuna he lyövät hössöttävät aikuiset lapsensa ällikällä hyppäämällä ikääntyneen ajoneuvon kyytiin ja karauttamalla kohti Key Westiä ja uutta seikkailua.

Hilpeiden ja kauhistuttavien käänteiden seuratessa toisiaan matkan mittaan Ellalla ja Johnilla on mahdollisuus myös katsoa taaksepäin. Heidän avioliittossaan on ollut intohimoa ja luottamusta, mutta myös vaiettuja asioita, jotka pulpahtavat pintaan ja johtavat yllättäviin oivalluksiin aina turneen viime metreille asti.

Elokuva perustuu Michael Zadoorianin romaaniin Viimeinen loma (Harper Collins Nordic) ja sen on ohjannut italialainen Paolo Virzì (mm. Hulluna onnesta).

Kauhu | Hiljainen paikka (A Quiet Place)

Hiljainen paikka (A Quiet Place)

Ohjaaja John Krasinski
Pääosissa Emily Blunt, John Krasinski, Noah Jupe, Millicent Simmonds
Ensi-ilta 13.04.2018
Kesto 90
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kauhutrillerissä Hiljainen paikka nelihenkisen perheen on elettävä täydellisessä hiljaisuudessa, sillä heidän henkeään uhkaavat äänen perusteella metsästävät olennot. Jos rikot hiljaisuuden, ne lähtevät perääsi.

Komedia | Blockers

Blockers

Ohjaaja Kay Cannon
Pääosissa Leslie Mann, Ike Barinholtz, John Cena, Kathryn Newton, Geraldine Indira Viswanathan, Gideon Adlan
Ensi-ilta 20.04.2018
Kesto 102 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Saadessaan selville tyttäriensä salaisen suunnitelman päästä eroon neitsyydestään koulun päättäjäisjuhlissa kolme vanhempaa yhdistää voimansa estääkseen teinien aikeet. Komediaa tähdittävät Leslie Mann (Paksuna), Ike Barinholtz (Naapurit, Suicide Squad) ja John Cena (Ihan yössä).

Elokuvan ovat tuottaneet Seth Rogen, Evan Goldberg ja James Weaver, heidän yhtiönsä Point Grey Pictures (Naapurit, This Is The End), Jon Hurwitz & Hayden Schlossberg (Harold & Kumar -sarja) sekä DMG Entertainmentin Chris Fenton (47 Ronin).

Good Universen Nathan Kahane ja Joseph Drake (Don’t Breathe, Juno), DMG:n Chris Cowles (Collide) ja Josh Fagen sekä Dave Stassen ja Jonathan McCoy toimivat vastaavina tuottajina.  Käsikirjoituksesta vastaavat veljekset Brian ja Jim Kehoe, Hurwitz ja Schlossberg sekä Eben Russell.

Kauhu | Totuus vai tehtävä (Truth Or Dare)

Totuus vai tehtävä (Truth Or Dare)

Ohjaaja Jeff Wadlow
Pääosissa Lucy Hale, Tyler Posey, Violett Beane, Hayden Szeto, Landon Liboiron, Sophia Taylor Ali, Nolan Gerard Funk
Ensi-ilta 04.05.2018
Kesto 100 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaveriporukan harmiton totuus vai tehtävä –leikki muuttuu kohtalokkaaksi, kun joku – tai jokin – alkaa rangaista niitä, jotka valehtelevat tai kieltäytyvät tehtävästä. Lucy Hale (Valehtelevat viettelijät) ja Tyler Posey (Teen Wolf) nähdään päärooleissa Blumhouse Productionsin (Happy Death DayGet Out, Split) uudessa kauhuelokuvassa Totuus vai tehtävä.

Ohjauksesta vastaa Jeff Wadlow  (Kick-Ass 2) ja muissa rooleissa nähdään Violett Beane, Hayden Szeto, Landon Liboiron, Sophia Taylor Ali ja Nolan Gerard Funk. Elokuvan on tuottanut Blumhousen Jason Blum ja vastaavina tuottajina toimivat Wadlow, Chris Roach, Jeanette Volturno ja Couper Samuelson.

Draama, Komedia | Tully

Tully

Ohjaaja Jason Reitman
Pääosissa Charlize Theron, Mackenzie Davis, Mark Duplass, Ron Livingston
Ensi-ilta 11.05.2018
Kesto 96 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Marlo (Oscar®-voittaja Charlize Theron), kolmen lapsen äiti, saa veljeltään (Mark Duplass) lahjan: lastenhoitajan auttamaan vauvan kanssa öisin. Aluksi järjestely epäilyttää Marloa, mutta lopulta hänen ja ajattelevaisen, yllättävän ja joskus myös aika hankalan hoitaja Tullyn (Mackenzie Davis) välille syntyy ainutlaatuinen side.

Kulttimaineeseen nousseen, palkitun indie-hitti Junon (2007) tekijät ovat yhdistäneet voimansa jälleen: Tully on uusi komedia Oscar®-palkitulta ohjaajalta Jason Reitmanilta (mm. Up in the Air) ja Oscar®-palkitulta käsikirjoittajalta Diablo Codyltä (Juno, Jennifer’s Body, Young Adult).

Komedia | I Feel Pretty

I Feel Pretty

Ohjaaja Abby Kohn, Marc Silverstein
Pääosissa Amy Schumer, Michelle Williams, Emily Ratajkowski, Rory Scovel, Aidy Bryant
Ensi-ilta 11.05.2018
Kesto 110 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Renee (Amy Schumer) on kuin kuka tahansa tavallinen nainen: hän painii itseluottamuksen puutteen kanssa päivittäin. Eräänä päivänä Renee kolauttaa kallonsa jumppatunnilla ja virottuaan hän yllättäen uskoo olevansa kaunein ja pystyvin nainen, mitä maa päällään kantaa! Uusi asenne muuttaa hänen elämänsä perin pohjin. Mutta mitä tapahtuu, kun Renee huomaa, että hänen peilikuvansa on todellisuudessa entisellään?

Toiminta | Jurassic World: Kaatunut valtakunta

Jurassic World: Kaatunut valtakunta

Ohjaaja J.A. Bayona
Pääosissa Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, BD Wong, James Cromwell, Ted Levine, Justice Smith, Geraldine Chaplin, Daniella Pineda, Toby Jones, Rafe Spall, Isabella Sermon ja Jeff Goldblum
Ensi-ilta 08.06.2018
Kesto 128 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

On kulunut neljä vuotta siitä, kun teemapuisto ja luksuslomakohde Jurassic World tuhoutui dinosaurusten päästyä valloilleen. Isla Nublar on hylätty ja hävityksestä selviytyneet dinosaurukset elävät villeinä viidakoissa.

Kun saaren uinuva tulivuori alkaa näyttää elonmerkkejä, Owen (Chris Pratt) ja Claire (Bryce Dallas Howard) aloittavat kampanjan, jonka tarkoituksena on pelastaa dinosaurukset uuden sukupuuton uhalta. Owen halua löytää Bluen, raptorilaumansa johtajan, joka on kadonnut saaren uumeniin. Claire taas on löytänyt kutsumuksensa näiden olentojen pelastamisesta. Kun retkikunta saapuu saarelle ja tulivuori alkaa sylkeä laavaa, paljastuu salaliitto, joka saattaa viedä koko planeettamme esihistorialliseen mittaluokkaan nousevan tuhon partaalle.

Yksi maailman suosituimmista ja menestyksekkäimmistä elokuvasarjoista saa vanhalla tutulla ihmeiden, jännityksen ja seikkailun linjalla jatkavan uuden osan, joka tuo valkokankaalle suosikkinäyttelijät ja dinosaurukset—sekä myös uusia lajeja hurjempina ja pelottavampina kuin koskaan. Tervetuloa dinosaurusten maailmaan—Jurassic World: Kaatunut valtakunta. 

Universal Picturesin ja Amblin Entertainmentin elokuvassa Jurassic World: Kaatunut valtakunta pääosanesittäjät Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard palaavat rooleihinsa, kuten palaavat myös vastaavat tuottajat Steven Spielberg ja Colin Trevorrow. Prattin ja Howardin rinnalla tähtikaartin täydentävät James Cromwell, Ted Levine, Justice Smith, Geraldine Chaplin, Daniella Pineda, Toby Jones, Rafe Spall sekä vanhoihin rooleihinsa palaavat BD Wong ja Jeff Goldblum.

Eeppisen toimintaseikkailun on ohjannut J.A. Bayona (Selviytyminen) ja käsikirjoittanut Jurassic Worldin ohjaaja Trevorrow yhdessä Derek Connollyn kanssa. Tuottajat Frank Marshall ja Pat Crowley yhdistävät jälleen voimansa Spielbergin ja Trevorrowin kanssa saatellessaan kuvausryhmän kohti huikeaa seikkailua. Heidän ohellaan tuottajana toimii myös Belén Atienza.

Toiminta | Skyscraper

Skyscraper

Ohjaaja Rawson Marshall Thurber
Pääosissa Dwayne Johnson, Neve Campbell, Pablo Schreiber, Byron Mann, Hannah Quinlivan, Noah Taylor, Roland Møller ja Chin Han
Ensi-ilta 13.07.2018
Kesto 102 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kansainvälinen megatähti Dwayne Johnson johtaa Legendary-tuotantoyhtiön uuden toimintatrillerin Skyscraper näyttelijäkaartia. Entinen FBI-agentti ja sotaveteraani Will Ford (Johnson) työskentelee pilvenpiirtäjien turvallisuuseksperttinä. Työkomennuksella Kiinassa maailman korkeimmassa rakennuksessa syttyy tuhoisa tulipalo, ja Ford lavastetaan syylliseksi. Ford on merkitty mies, ja hänen on löydettävä palon sytyttäjät, puhdistettava maineensa sekä tavalla tai toisella pelastettava perheensä, joka on loukussa liekehtivässä rakennuksessa.

Ohjauksesta ja käsikirjouksesta vastaa Rawson Marshall Thurber (Central Intelligence, Millerit) ja 3D-seikkailun on tuottanut Beau Flynn (San Andreas, Baywatch), Johnson, Thurber ja Hiram Garcia (San Andreas, Central Intelligence).

Skyscraperin vastaavat tuottajat ovat Dany Garcia (Baywatch, Ballers), Wendy Jacobson (San Andreas), Eric Hedayat (The Great Wall, Real Steel) and Eric McLeod (Kong: Skull Island, Pirates of the Caribbean -sarja).

Komedia | Mamma Mia! Here We Go Again

Mamma Mia! Here We Go Again

Ohjaaja Ol Parker
Pääosissa Meryl Streep, Pierce Brosnan, Colin Firth, Stellan Skarsgård, Julie Walters, Dominic Cooper, Amanda Seyfried, Christine Baranski, Lily James, Josh Dylan, Hugh Skinner, Jeremy Irvine, Alexa Davies, Jessica Keenan Wynn, Andy Garcia ja Cher
Ensi-ilta 20.07.2018
Kesto 114 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Valmistaudu jälleen laulamaan, tanssimaan, nauramaan ja rakastamaan!

Kokonainen vuosikymmen on kulunut siitä, kun Mamma Mia! Elokuva nousi valtavaksi menestykseksi ympäri maailmaa. Nyt kutsumme sinut takaisin maagiselle Kalokairin saarelle Kreikkaan, kokonaan uuden, ABBAn kappaleisiin pohjautuvan musikaalin pariin! Kesällä 2018 ensi-iltansa saavassa elokuvassa nähdään rooleihinsa palaava alkuperäinen näyttelijäkaarti sekä uusia nimiä, mukana mm. Lily James (Cinderella, Baby Driver, Downton Abbey).

Mamma Mia! Here We Go Again -elokuvan tuotannosta vastaavat alkuperäisen elokuvan tuottajat Judy Craymer ja Gary Goetzman. Craymer on myös maailmanlaajuiseksi menestykseksi nousseen hittimusikaalin luoja.

Ol Parker (The Best Exotic Marigold Hotel) käsikirjoittaa ja ohjaa jatko-osan Catherine Johnsonin ja Richard Curtisin kanssa kirjoittamansa tarinan pohjalta. Benny Andersson ja Björn Ulvaeus vastaavat elokuvan musiikista ja laulujen sanoista, ja toimivat vastaavina tuottajina. Tom Hanks, Rita Wilson, Phyllida Lloyd, Richard Curtis ja Nicky Kentish Barnes ovat myös elokuvan vastaavia tuottajia.

Mamma Mia! Elokuvasta rooleihinsa palaavat Oscar®-voittaja Meryl Streep Donnana, Julie Walters Rosiena ja Christine Baranski Tanyana. Amanda Seyfried ja Dominic Cooper nähdään jälleen Sophien ja Skyn rooleissa, ja Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård sekä Oscar®-voittaja Colin Firth palaavat näyttelemään Sophien mahdollisia isiä, Samia, Billiä and Harrya.

Elokuva kulkiessa ajassa taaksepäin ja kertoessa, miten tarina sai alkunsa, Lily James näyttelee nuorta Donnaa. Nuorien Rosien ja Tanyan rooleissa nähdään Alexa Davies (A Brilliant Young Mind) ja Jessica Keenan Wynn (Broadway-musikaali Beautiful). Nuorta Samia näyttelee Jeremy Irvine (War Horse), kun taas nuori Bill on Josh Dylan (Liittoutuneet) ja nuori Harry on Hugh Skinner (Kill Your Friends).

Toiminta | Hotel Artemis

Hotel Artemis

Ohjaaja Drew Pearce
Pääosissa Jodie Foster, Sterling K. Brown, Sofia Boutella, Jeff Goldblum, Brian Tyree Henry, Jenny Slate, Zachary Quinto, Charlie Day, Dave Bautista
Ensi-ilta 27.07.2018
Kesto 94 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Räiskyvässä toimintatrillerissä mellakat raivoavat tulevaisuuden Los Angelesissa. Alamaailmaa palvelee kaupungissa huippusalainen, vain jäsenyyden lunastaneille rikollisille tarkoitettu sairaala. Laitosta johtaa Hoitajana tunnettu nainen (kaksinkertainen Oscar-voittaja Jodie Foster), jolle paatuneimmatkaan kovanaamat eivät uskalla ryppyillä.

Hotel Artemisia tähtittävät Jodie Fosterin rinnalla Sterling K. Brown (Black Panther), Sofia Boutella (Atomic Blonde), Jeff Goldblum (Jurassic World: Kaatunut valtakunta), Zachary Quinto (Star Trek), Dave Bautista (Avengers, Guardians of the Galaxy), Brian Tyree Henry, Jenny Slate ja Charlie Day.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Drew Pearce, joka on kerännyt kannuksensa blockbustereiden Iron Man 3, Mission Impossible – Rogue Nation ja Sherlock Holmes 3 käsikirjoittajana.

Toiminta | Mission: Impossible - Fallout

Mission: Impossible - Fallout

Ohjaaja Christopher McQuarrie
Pääosissa Tom Cruise, Henry Cavill, Simon Pegg, Rebecca Ferguson, Ving Rhames, Sean Harris, Angela Bassett, Vanessa Kirby, Michelle Monaghan, Alec Baldwin, Wes Bentley, Frederick Schmidt
Ensi-ilta 03.08.2018
Kesto 147 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Parhaat aikomuksesi palaavat usein vainoamaan sinua. Mission: Impossible – Fallout käynnistyy, kun Ethan Hunt (Tom Cruise) ja IMF:n tiimi (Alec Baldwin, Simon Pegg, Ving Rhames) sekä muutama vanha tuttu liittolainen (Rebecca Ferguson, Michelle Monaghan) joutuvat kilpajuoksuun aikaa vastaan, kun vaaralllinen tehtävä menee kauhealla tavalla pieleen. Näyttelijäkaartiin liittyvät myös Henry Cavill, Angela Bassett ja Vanessa Kirby, ja ohjauksesta vastaa jälleen Christopher McQuarrie.

Draama | BlacKkKlansman

BlacKkKlansman

Ohjaaja Spike Lee
Pääosissa John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier, Topher Grace, Jasper Pääkkönen
Ensi-ilta 10.08.2018
Kesto 135 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Jasper Pääkkönen näyttelee yhtä avainrooleista Spike Leen uutuuselokuvassa BlacKkKlansman. Elokuva on tositapahtumiin perustuva tarina afroamerikkalaisesta poliisista, joka onnistuu soluttautumaan Ku Klux Klaniin.

On 1970-luvun alku ja amerikkalaista yhteiskuntaa myllertää taistelu kansalaisoikeuksista. Ron Stallworth (John David Washington) palkataan Colorado Springsin poliisilaitoksen ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi etsiväksi. Henkilökunta suhtautuu tulokkaaseen epäluuloisesti, jopa avoimen vihamielisesti. Stallworth tarttuu kuitenkin päättäväisesti toimeen ja ottaa tähtäimekseen vaarallisen tehtävän: Ku Klux Klanin sisäpiiriin soluttautumisen ja sen paljastamisen.

Rotusorron kannattajana esiintyvä Stellworth saa yhteyden ryhmittymään ja raivaa tiensä aivan sen ytimeen asti. Hän onnistuu jopa ystävystymään klaanin johtajan David Duken (Topher Grace) kanssa ja saa omistautumisensa johdosta suitsutusta. Soluttautumisoperaatio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Tapaamisissa klaanin jäsenten kanssa kasvokkain Stellworthia esittää hänen kollegansa Flip Zimmerman (Adam Driver), joka saa selville hengenvaarallisen salajuonen. Yhdessä he lähtevät kukistamaan ryhmää, jonka todellinen tavoite on siistiä väkivaltainen retoriikkansa niin salonkikelpoiseksi, että sillä voidaan vedota suureen yleisöön.

BlacKkKlansman on peloton ja totuudenmukainen tutkielma rotujen välisistä suhteista 1970-luvun Yhdysvalloissa ja hälyttävän ajankohtainen myös tänä päivänä. Elokuvan taustajoukoista löytyy mm. Oscar®-palkitun Get Out -elokuvan tekijöitä. BlacKkKlansman saa maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa.

Komedia | Johnny English iskee jälleen

Johnny English iskee jälleen

Ohjaaja David Kerr
Pääosissa Rowan Atkinson, Ben Miller, Olga Kurylenko, Jake Lacy ja Emma Thompson
Ensi-ilta 28.09.2018
Kesto 88 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Rowan Atkinson palaa rooliinsa kaikkien rakastamana tunarina, salainen agentti Johnny Englishinä sarjan kolmannessa komediassa Johnny English iskee jälleen. Uusi seikkailu alkaa, kun kyberhyökkäys paljastaa kaikkien Britannian salaisten agenttien henkilöllisyydet, ja Johnny Englishistä tulee salaisen palvelun ainoa toivo. Eläkkeeltä takaisin töihin kutsuttava English syöksyy suin päin hakkerineron jäljille. Taidoiltaan erittäin köykäisen ja keinoiltaan vanhan liiton miehen on päihitettävä modernin teknologian haasteet onnistuakseen tehtävässään.

Draama | Ensimmäisenä Kuussa (First Man)

Ensimmäisenä Kuussa (First Man)

Ohjaaja Damien Chazelle
Pääosissa Ryan Gosling, Claire Foy, Jason Clarke, Kyle Chandler, Corey Stoll, Ciaran Hinds, Christopher Abbott, Patrick Fugit, Lukas Haas
Ensi-ilta 12.10.2018
Kesto 141 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ensimmäisenä Kuussa on vavahduttava tarina ensimmäisestä miehitetystä matkasta Kuun pinnalle. Sen keskiössä ovat astronautti Neil Armstrong (Ryan Gosling) ja Apollo 11 -lentoa edeltäneet tapahtumat 1960-luvulla. Armstrongin näkökulmasta kerrottu, intiimi ja syvällinen kuvaus perustuu hänen elämäkertaansa. Kuvatessaan yhtä ihmiskunnan suurimmista saavutuksista elokuva käsittelee myös uhrauksia, joita Armstrong, hänen perheensä ja kollegansa joutuivat tekemään sitä tavoitellessaan.

Ensimmäisenä Kuussa -elokuvan takana ovat kuudella Oscar®-palkinnolla palkitun, huippusuositun La La Landin tekijät, Oscar®-palkittu ohjaaja Damien Chazelle ja tähti Ryan Gosling. Sen on käsikirjoittanut Oscar®-voittaja Josh Singer (Spotlight) James R. Hansenin kirjan pohjalta. Elokuvan ovat tuottaneet Wyck Godfrey ja Marty Bowen (Twilight-elokuvasarja, Tähtiin kirjoitettu virhe) tuotantoyhtiönsä Temple Hill Entertainmentin alaisuudessa sekä Chazelle ja Isaac Klausner (Tähtiin kirjoitettu virhe). Vastaavina tuottajina toimivat Steven Spielberg, Adam Merims ja Singer. DreamWorks Pictures on yksi elokuvan rahoittajista.

Kauhu | Halloween

Halloween

Ohjaaja David Gordon Green
Pääosissa Jamie Lee Curtis, Judy Greer, Will Patton, Nick Castle, Andi Matichak, Omar J. Dorsey
Ensi-ilta 19.10.2018
Kesto 105 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Jamie Lee Curtis palaa ikoniseen rooliinsa Laurie Strodeksi kohdatakseen Michael Myersin viimeistä kertaa. Naamiomies on vainonnut häntä aina siitä lähtien kun hän pakeni tämän kynsistä Halloween-yönä neljä vuosikymmentä sitten.

Kauhun mestari John Carpenter toimii vastaavana tuottajana ja luovana neuvonantajana elokuvassa, ja yhdistää voimansa tämän hetken johtavan kauhuelokuvien tuottajan Jason Blumin kanssa (mm. Get Out, Split, Puhdistuksen yö, Paranormal Activity). David Gordon Green ja Danny McBride ovat käsikirjoittaneet elokuvan Carpenterin klassikkoelokuvan innoittamana, ja Green myös ohjaa elokuvan.

Halloweenin tuottajina toimivat myös Malek Akkad, jonka Trancas International Films on tuottanut Halloween-elokuvia sarjan alusta asti, sekä Bill Block (Elysium, District 9). Carpenterin ja Curtisin ohella Green ja McBride toimivat vastaavina tuottajina Rough House Pictures -yhtiönsä alla.

Draama | Cold War

Cold War

Ohjaaja Pawel Pawlikowski
Pääosissa Joanna Kulig, Tomasz Kot
Ensi-ilta 26.10.2018
Kesto 88 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Cold War on intohimoinen rakkaustarina miehestä ja naisesta, Wiktorista ja Zulasta, jotka tapaavat toisensa sotienjälkeisen Puolan raunioissa. Nämä kaksi täysin erilaisen taustan ja mielenlaadun omaavaa ihmistä ovat toistensa täydelliset vastakohdat, ja silti auttamattomasti tuomittuja kuulumaan toisilleen.

1950-luvun kylmän sodan aikaiseen Puolaan, Berliiniin, Jugoslaviaan ja Pariisiin sijoittuvassa tarinassa pariskunnan erottavat toisistaan poliittiset käänteet, tuliset luonteet ja onnettomat kohtalon oikut - mahdoton rakkaustarina mahdottomana aikana.

Elokuvan on ohjannut Oscar-, BAFTA- ja EFA-palkitun Ida -elokuvan ohjaaja Pawel Pawlikowski ja se perustuu löyhästi hänen omien vanhempiensa elämäntarinaan.

Animaatio | The Grinch

The Grinch

Ohjaaja Scott Mosier, Yarrow Cheney
Pääosissa Benedict Cumberbatch (originaaliversio)
Ensi-ilta 09.11.2018
Kesto 89 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Äkäpussi Grinch aikoo varastaa joulun, mutta pienen tytön joulumieli sulattaa hänen sydämensä. Illuminationin ja Universal Picturesin kahdeksas pitkä animaatioelokuva on hauska ja lämminhenkinen tarina joulun hengestä ja sinnikkyydestä, joka pohjautuu Dr. Seussin tunnettuun lastenkirjaan.

Grinch (originaaliversion äänenä Benedict Cumberbatch) asuu kotiluolassaan seuranaan vain uskollinen koiransa Max. Luola on täpötäynnä erilaisia keksintöjä ja vekottimia, joilla päivittäiset askareet sujuvat mukavasti, eikä omissa oloissaan viihtyvän Grinchin tarvitse poistua kotoaan juuri koskaan, lukuun ottamatta ruokaostoksia.

Joulun aikaan naapurikylän asukkaat häiritsevät Grinchin rauhaa vuosi vuodelta suuremmiksi ja äänekkäämmiksi paisuvilla jouluhössötyksillään. Kun kyläläiset ilmoittavat, että tulevaa joulua juhlitaan kaikkien aikojen suurimmilla seremonioilla, Grinch saa tarpeekseen. Hänellä on vain yksi keino saada rauhaa ja hiljaisuutta: varastaa joulu. Toteuttaakseen suunnitelmansa Grinch päättää esiintyä aattona joulupukkina ja pyydystää jopa vastahakoisen poron rekeään vetämään.

Samaan aikaan kylässä pieni tyttö suunnittelee ystävineen kepposta joulupukille. Hän haluaa napata joulupukin kiittääkseen tätä yksinhuoltajaäitinsä saamasta avusta. Kun joulu lähenee, lasten hyvää tarkoittavat aikeet joutuvat törmäyskurssille Grinchin katalien suunnitelmien kanssa.

Kauhu, Toiminta | Overlord

Overlord

Ohjaaja Julius Avery
Pääosissa Wyatt Russell, Bokeem Woodbine, Pilou Asbæk
Ensi-ilta 09.11.2018
Kesto 110 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Normandian maihinnousun aattona ryhmä amerikkalaissotilaita pudotetaan laskuvarjoilla vihollislinjojen taakse suorittamaan tärkeää tehtävää. Lähestyessään kohdettaan he huomaavat pian, että pienessä natsien miehittämässä kylässä on meneillään jotain aivan muuta kuin tavallista sotilastoimintaa. Joukkue joutuu taistelemaan natsien ihmiskokeissa syntyneitä yliluonnollisia voimia vastaan.

Draama | Life Itself

Life Itself

Ohjaaja Dan Fogelman
Pääosissa Oscar Isaac, Olivia Wilde, Antonio Banderas, Annette Bening, Olivia Cooke
Ensi-ilta 16.11.2018
Kesto 118 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Romanttinen draama Life Itself seuraa kahta newyorkilaista opiskelijaa, Williä (Oscar Isaac) ja Abbyä (Olivia Wilde), jotka rakastuvat, menevät naimisiin ja saavat ensimmäisen lapsensa. Yllättävät käänteet heidän elämässään johtavat seurauksiin, joilla on kokonaisia sukupolvia ja mannertenvälisiä rajojen ylittäviä vaikutuksia. Elokuvan kansainväliseen tähtikaartiin kuuluvat mm. Antonio Banderas, Annette Bening ja Olivia Cooke, ja se sijoittuu New Yorkiin ja Espanjan Carmonaan. Dan Fogelmanin (Amazonin kehuttu sarja This Is Us) käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on toisiinsa kietoutuvien elämäntarinoiden kudelma, johon kuuluu niin onnen hetkiä kuin pettymyksiäkin. Life Itself on huumoria, oivalluksia ja rakkautta yhdistelevä ylistyslaulu elämälle kaikessa sen monimutkaisuudessaan.

Kauhu | Suspiria

Suspiria

Ohjaaja Luca Guadagnino
Pääosissa Dakota Johnson, Tilda Swinton, Mia Goth, Angela Winkler, Chloë Grace Moretz, Renée Soutendijk
Ensi-ilta 23.11.2018
Kesto 152 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Nuori amerikkalainen tanssija Susie Bannion (Dakota Johnson) saapuu 1970-luvun Berliiniin pyrkiäkseen maailmankuulun tanssiryhmän riveihin. Susie lumoaa taidoillaan ryhmän kuuluisan koreografin Madame Blancin (Tilda Swinton) ja hänestä tulee Helena Markos Dance Companyn uusi jäsen.

Yllättäen Susielle tarjoutuu myös mahdollisuus tulevan esityksen pääosaan, kun roolin tanssiva Olga romahtaa ja syyttää ryhmää johtavia naisia noituudesta. Uhkaavista enteistä huolimatta uuden tanssiteoksen harjoitukset käyvät yhä intensiivisemmiksi ja Susien ja Madame Blancin välinen yhteys syvenee. Alkaa vaikuttaa siltä, että Susiella on ryhmässä jokin muukin tarkoitus, joka ylittää tanssin rajat.

Samaan aikaan psykoterapeutti tri Klemperer tutkii Helena Markosin tanssijoihin kuuluvan potilaansa katoamista. Nuoren naisen päiväkirja väittää koulun johtajien eli ”äitien” harjoittavan ikivanhoja demonisia rituaaleja. Kun poliisin tutkimukset eivät tuota tuloksia, tohtori päättää ottaa asian omiin käsiinsä. Tanssikoulun uumenissa, salaisten käytävien kätköissä piilee kauheita salaisuuksia.

Suspiria on Oscar®-ehdokas Luca Guadagninon (Call Me by Your Name) hyytävä ja rajoja rikkova uudelleentulkinta Dario Argenton samannimisestä klassikosta vuodelta 1977. Elokuvan soundtrackista vastaa Radioheadin Thom Yorke.

Fantasia, Seikkailu | Mortal Engines

Mortal Engines

Ohjaaja Christian Rivers
Pääosissa Hugo Weaving, Hera Hilmar, Robert Sheehan, Jihae, Ronan Raftery, Leila George, Patrick Malahide ja Stephen Lang
Ensi-ilta 07.12.2018
Kesto 128 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ihmiskunta on joutunut sopeutumaan uudenlaiseen elämään luonnonkatastrofin tuhottua sivilisaatiomme tuhansia vuosia sitten. Suunnattomat liikkuvat kaupungit vaeltavat ympäri maapalloa ja saalistavat säälimättömästi toisiaan.

Tom Natsworthy (Robert Sheehan) asuu liikkuvista kaupungeista suurimpiin kuuluvan Lontoon alimmissa kerroksissa. Kohdatessaan vihollisia pakenevan Hester Shawn (Hera Hilmar) hän tempautuu mukaan seikkailuun ja joutuu taistelemaan henkensä edestä. Kahden täysin erilaista ihmistä yhdistää voimansa ja heidän kohtalonaan on muuttaa historian kulkua.

Mortal Engines on jännittävä, eeppinen seikkailuelokuva, jonka ohjaa Oscar®-palkittu, King Kong –elokuvan huimista efekteistä vastannut Christian Rivers. Tekijöissä mukana ovat myös Hobitti- ja Taru sormusten herrasta –trilogioiden tekijät Peter Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens, jotka ovat kirjoittaneet käsikirjoituksen. Universalin ja MRC:n elokuva pohjautuu Philip Reeven palkittuun kirjasarjaan.

Tuottajina elokuvassa ovat Zane Weiner (Hobitti-trilogia), Amanda Walker (Hobitti-trilogia) ja Deborah Forte (Goosebumps), sekä Walsh ja Jackson. Ken Kamins (Hobitti-trilogia) ja Boyens toimivat vastaavina tuottajina.

Draama | Colette

Colette

Ohjaaja Wash Westmoreland
Pääosissa Keira Knightley, Dominic West
Ensi-ilta 07.12.2018
Kesto 111 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Aviopuolisonsa painostuksesta Colette (Keira Knightley) julkaisee kirjoittamansa romaanin miehensä nimissä.  Kun kirjasta tulee menestys, hän joutuu taistelemaan tehdäkseen oman lahjakkuutensa tunnetuksi ja haastaakseen ajan sukupuoliroolit.

Avioituessaan menestyvän pariisilaisen kirjailija ”Willyn” (Dominic West) kanssa Sidonie-Gabrielle Colette (Knightley) tempautuu lapsuutensa maisemista Ranskan maaseudulta keskelle Pariisin loistoa ja taiteilijoiden seurapiirejä. Willy suostuttelee Coletten ryhtymään haamukirjoittajakseen. Hän kirjoittaa romaanin nuoresta, fiksusta ja häpeilemättömästä maalaistyttö Claudinesta, joka pohjautuu osittain hänen omaan elämäänsä ja josta tulee valtava sensaatio.

Kirjan menestyksen johdosta Colettesta ja Willystä tulee Pariisin kuumin puheenaihe ja heidän seikkailunsa innoittavat lisää Claudine-tarinoita. Coletten taistelu omien tekijänoikeuksiensa ja jähmeiden sukupuoliroolien murtamisen puolesta myllertää yhteiskunnan kirjoittamattomia sääntöjä ja synnyttää vallankumouksen kirjallisuudessa, muodissa ja sukupuolen ilmaisussa.

Tositapahtumiin perustuvan historiallisen draaman on ohjannut Wash Westmoreland (Edelleen Alice).

Bumblebee -elokuvan juliste
Seikkailu, Toiminta | Bumblebee

Bumblebee

Ohjaaja Travis Knight
Pääosissa Hailee Steinfeld, John Cena
Ensi-ilta 04.01.2019
Kesto 114 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

On vuosi 1987. Bumblebee on pakomatkalla ja päätyy piileskelemään pienen kalifornialaiseen rantakaupungin kaatopaikalle. Rikkinäisen ja taisteluissa ryvettyneen Bumblebeen löytää Charlie (Hailee Steinfeld), kohta 18-vuotias nuori joka etsii paikkaansa maailmassa. Kunnostaessaan autoa Charlie huomaa, ettei tämä ole mikään tavallinen keltainen kuplavolkkari.

Animaatio | Näin koulutat lohikäärmeesi 3

Näin koulutat lohikäärmeesi 3

Ohjaaja Dean DeBlois
Pääosissa Originaaliversio: Jay Baruchel, America Ferrera, Cate Blanchett, Kit Harrington, Craig Ferguson, F. Murray Abraham
Ensi-ilta 25.01.2019
Kesto 104 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Nuoren viikingin ja hurjan lohikäärmeen ystävyydestä alkunsa saaneesta tarinasta on tullut eeppinen elokuvatrilogia, joka kattaa kaverusten koko elämän. DreamWorks Animationin odotettuun uutuuselokuvaan huipentuu yksi animaatioiden historian menestyksekkäimmistä elokuvasarjoista: Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on yllätysten täyttämä tarina kasvamisesta, rohkeuden löytämisestä ja siitä, miten rakkaista asioista irti päästäminen on kaikkein vaikeinta.

Hikotus on kohonnut Öystilän kylän päälliköksi Astrid rinnallaan. Kylästä on tullut vilkas ja vallaton lohikäärmeiden kotipesä. Samaan aikaan kun kuvioihin ilmestyy huippuharvinainen Valkea raivo –naaras, käy ilmi, että kylää uhkaa ennennäkemätön vaara. Hikotuksen ja Hampaattoman on lähdettävä kotoa ja etsittävä kätketty valtakunta, jonka on luultu olevan vain tarua. Lohikäärmeen ja hänen ratsastajansa todelliset kohtalot paljastuvat, ja heidän on taisteltava rinnakkain aina maailman ääriin asti suojellakseen kaikkein rakkaimpiaan.

Sarjan kolmannen elokuvan ohjauksesta vastaa jälleen Dean DeBlois. Elokuvan ovat tuottaneet Brad Lewis (Ratatouille, ANTZ- Muurahaizet) ja Bonnie Arnold (Toy Story, Näin koulutat lohikäärmeesi 1 ja 2).

Draama | Kaksi kuningatarta (Mary Queen of Scots)

Kaksi kuningatarta (Mary Queen of Scots)

Ohjaaja Josie Rourke
Pääosissa Saoirse Ronan, Margot Robbie, Jack Lowden, Joe Alwyn, Gemma Chan, Martin Compston, Ismael Cordova, Brendan Coyle, Ian Hart, Adrian Lester, James McArdle sekä David Tennant ja Guy Pearce
Ensi-ilta 01.02.2019
Kesto 125 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaksi kuningatarta kertoo karismaattisen Maria Stuartin (Oscar® -ehdokas Saoirse Ronan, Lady Bird) myrskyisästä elämästä. 16-vuotiaana Ranskan hallitsijaksi noussutta ja 18-vuotiaana leskeksi jäänyttä Mariaa painostetaan uuteen avioliittoon. Hän uhmaa määräilijöitään ja palaa synnyinmaahansa Skotlantiin ottaakseen uudelleen haltuunsa hänelle kuuluvan kruunun.

Sitten Skotlanti ja Englanti päätyvät voimakastahtoisen Elisabet I (Oscar® -ehdokas Margot Robbie) vallan alle. Nuoret kuningattaret seuraavat toinen toisiaan yhtä aikaa haltioituneina ja kauhuissaan. Kilpaillessaan vallasta ja rakkaudesta kahden kuninkaallisen naisen on päätettävä, miten pelata valtapeliä miesten hallitsemassa maailmassa.

Maria ei halua jäädä hallitsijana pelkäksi symboliseksi keulakuvaksi: hän vaatii itselleen Englannin kruunua ja nousee uhmaamaan Elisabetia. Hoveissa sikiävät petokset, salaliitot ja kapinat horjuttavat hallitsijoiden asemia ja uhkaavat muuttaa historian kulkua.

Beautiful Boy -elokuvan juliste
Draama | Beautiful Boy

Beautiful Boy

Ohjaaja Felix Van Groeningen
Pääosissa Steve Carell, Timothée Chalamet, Maura Tierney, Amy Ryan
Ensi-ilta 15.02.2019
Kesto 120 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Steve Carell ja Timothée Chalamet (Call Me By Your Name) näyttelevät isää ja poikaa koskettavassa tosipohjaisessa draamassa Beautiful Boy, joka kuvaa kriisiin ajautuvan perheen taistelua ja selviytymistä. Chalamet on huomioitu roolistaan Golden Globe- ja Bafta-ehdokkuuksilla.

18-vuotias Nic Sheff (Chalamet) on hyvä oppilas, päätoimittaa koulun lehteä, näyttelee, urheilee ja on pian suuntaamassa yliopistoon. Samaan aikaan Nic kirjoittaa päiväkirjaansa, miten metamfetamiini muuttaa hänen maailmansa värit ”mustasta ja valkoisesta Technicoloriksi”. Teini-iän kokeiluina alkanut huumeidenkäyttö muuttuu nopeasti kovan luokan riippuvuudeksi.

Beautiful Boy on riipaisevan rehellinen tarina Sheffin perheen pitkästä taistelusta addiktion kanssa. Nicin alamäkeä leimaavat katkaisuhoidot, katoamiset ja rikotut lupaukset, mutta myös isän (Carell) rakkaus ja yritykset pelastaa poikansa vajoamasta syvyyksiin. Tositapahtumiin perustuva elokuva pohjautuu David ja Nic Sheffin omaelämäkertoihin. Ohjaaja Felix van Groeningen kuvaa perheen vaiheita peittelemättä mutta täynnä toivoa ja rakkautta.

Elokuvan ovat tuottaneet Plan B Entertainmentin Oscar-palkitut tuottajat Brad Pitt, Dede Gardner ja Jeremy Kleiner (Moonlight, 12 Years a Slave, The Big Short). Vastaavana tuottajana toimii Nan Morales (Selma). Luke Daviesin (Lion) ja van Groeningenin sovittama käsikirjoitus pohjautuu David Sheffin kirjaan Beautiful Boy: A Father’s Journey Through His Son’s Addiction ja Nic Sheffin kirjaan Tweak: Growing Up on Methamphetamines.

Kauhu | Happy Death Day 2U

Happy Death Day 2U

Ohjaaja Christopher Landon
Pääosissa Jessica Rothe
Ensi-ilta 15.02.2019
Kesto 100 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Jessica Rothe palaa pääosaan Happy Death Day 2U:ssa, joka jatkaa kauhuelokuvista tunnetun tuotantotalo Blumhousen (mm. Split, Get Out, Puhdistuksen yö -elokuvat) vuoden 2017 yllätyshitin tarinaa. Tällä kertaa Tree (Rothe) saa selville, että kuoleminen uudestaan ja uudestaan oli huomattavasti helpompaa kuin edessä häämöttäävien uusien vaarojen vältteleminen.

Jason Blum tuottaa ja ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa jälleen Christopher Landon. Vastaavina tuottajina toimivat Angela Mancuso, John Baldecchi ja EP Samson Mucke (Scouts Guide to the Zombie Apocalypse).

Toiminta | Destroyer

Destroyer

Ohjaaja Karyn Kusama
Pääosissa Nicole Kidman, Toby Kebbel, Tatiana Maslany, Sebastian Stan, Scoot McNairy Genret:
Ensi-ilta 22.02.2019
Kesto Tulossa
Ikäraja ja sisältömerkinnät

LAPD:n konkarietsivä Erin Bell (Nicole Kidman) saa postissa kuoren, jossa on musteentahrima seteli. Tuo viesti saa hänet käynnistämään lannistumattoman ja vaarallisen matkan, jonka ainoana tavoitteena on löytää murhaaja ja jengipomo Silas (Toby Kebbell). Ennen sitä Bell ei saa rauhaa menneisyydeltään.

Yksitellen Bell kaivaa jengin entiset jäsenet esiin piiloistaan. Pakkomielteinen jahti herättää vanhat muistot traagisesti pieleen menneestä pankkiryöstöstä, jossa myös Bellillä ja hänen FBI-parillaan Chrisillä (Sebastian Stan) on osuutensa.

Karyn Kusaman ohjaama Destroyer on vangitseva moderni rikostrilleri, jonka keskiössä on Nicole Kidmanin uskomaton roolisuoritus kostoa janoavana, menneisyyden demonien riivaamana etsivänä.

Draama, Komedia | Instant Family

Instant Family

Ohjaaja Sean Anders
Pääosissa Mark Wahlberg, Rose Byrne, Isabela Moner, Tig Notaro. Margo Martindale, Julie Hagerty, Michael O'keefe ja Octavia Spencer
Ensi-ilta 01.03.2019
Kesto 118 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kun Pete (Mark Wahlberg) ja Ellie (Rose Byrne) harkitsevat perheen perustamista, he tutustuvat myös adoptioon. Yllättäen toive yhdestä lapsesta muuttuu kolmeksi, kun he törmäävät sisaruskolmikkoon, johon kuuluu myös yksi kapinallinen teini (Isabella Moner). Pete ja Ellie joutuvat pikavauhtia opettelemaan vanhemmuuden salat - mikä ei ole ihan ongelmatonta! Instant Family perustuu käsikirjoittaja-ohjaaja Sean Andersin omakohtaisiin kokemuksiin adoptioisänä.

Draama | Kapernaum - Kaaoksen lapset

Kapernaum - Kaaoksen lapset

Ohjaaja Nadine Labaki
Pääosissa
Ensi-ilta 01.03.2019
Kesto 126 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kapernaum – Kaaoksen lapset on tarina Zainista (Zain al Rafeea), libanonilaisesta pojasta joka haastaa vanhempansa oikeuteen. Syyte on epätavallinen: lapsen saattaminen maailmaan karuissa oloissa, joissa selviytyminen on taistelua.

12-vuotiaan Zainin ja hänen sisaruksiensa lapsuus jää lyhyeksi Beirutin slummeissa. Kun hänen siskonsa kokee kovan kohtalon lapsiavioliiton seurauksena, Zain saa tarpeekseen ja pakenee kotoaan. Nokkela ja sinnikäs poika etsii avaimia parempaan elämään ja ystävystyy siivoojana työskentelevän Rahilin (Yordanos Shiferaw) kanssa. Kiltti Rahil tarjoaa hänelle kodin ja Zain auttaa vahtimalla hänen pientä poikaansa Yonasta (Boluwatife Treasure Bankole). Mutta kun Rahil yllättäen katoaa, Zainin on kerättävä kaikki voimansa, rohkeutensa ja kekseliäisyytensä huolehtiakseen itsestään ja Yonaksesta. Kuinka pitkään he pystyvät selviytymään maailmassa, jossa toivosta on jäljellä enää himmenevä kipinä?

Libanonin Oscar-ehdokas ja Cannesin elokuvajuhlien tuomariston palkinnon voittaja Kapernaum – Kaaoksen lapset on kulkenut maailmalla voitosta voittoon. Nuoren Zain al Rafeean uskomaton roolisuoritus katupoikana, joka kieltäytyy luopumasta toivosta, tekee siitä yhden vuoden vaikuttavimmista elokuvista.

Ohjaaja Nadine Labaki on kuvannut elokuvan Beirutin kaduilla aidoilla tapahtumapaikoilla ja käyttää elokuvassa pelkästään amatöörinäyttelijöitä. Pääosaa näyttelevä Zain al Rafeea on syyrialainen pakolainen ja käyttää elokuvassa oikeaa nimeään. Labaki teki elokuvaa varten taustatyötä pakolaislasten kanssa ja sai siitä idean elokuvassa nähtävään oikeudenkäyntiin: lapset pohtivat usein, miksi ovat olemassa, jos heistä ei pystytä huolehtimaan. Kapernaum – Kaaoksen lapset on vavahduttava hätähuuto kaikkien heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien puolesta.

Suomen elokuvasäätiön ohjelmistotuki 2018.

Draama | Van Gogh - Ikuisuuden porteilla (At Eternity's Gate)

Van Gogh - Ikuisuuden porteilla (At Eternity's Gate)

Ohjaaja Julian Schnabel
Pääosissa Willem Dafoe, Oscar Isaac, Mads Mikkelsen, Mathieu Amalric, Rupert Friend, Emanuelle Seigner
Ensi-ilta 08.03.2019
Kesto 111 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar®-ehdokkuuden roolistaan saanut Willem Dafoe näyttelee Vincent van Goghia Julian Schnabelin (mm. Perhonen lasikuvussa, Basquiat) ohjaamassa elokuvassa. Van Gogh – Ikuisuuden porteilla on tarina poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, joka uhmasi oman aikansa normeja. Se keskittyy taiteilijan viimeisiin vuosiin ja Ranskan Arlesissa viettämään tuotteliaaseen kauteen. Matkaa etelän kauniiseen valoon ja väreihin sävyttivät myrskyisä ystävyys Paul Gaugainin (Oscar Isaak) kanssa – ja van Goghin oman mielenterveyden järkkyminen. Epäilijöistä ja pilkkaajista välittämättä, vaatimattomissa oloissa työskennellen van Gogh loi joukon maailman rakastetuimpia taideteoksia. Hänen tärkeimpänä tukijanaan toimi pikkuveli Theo (Rupert Friend), joka näki Vincentissä tulevien sukupolvien tulkin. Muissa rooleissa mukana ovat mm. Mads Mikkelsen, Emmanuelle Seigner ja Mathieu Amalric. Itsekin taidemaalarina tunnettu ohjaaja Julian Schnabel hylkää elämäkertaelokuvan tyypilliset konventiot ja keskittyy kuvaamaan van Goghin mielen maisemaa.

Kauhu | Us

Us

Ohjaaja Jordan Peele
Pääosissa Lupita Nyong'o, Winston Duke, Elisabeth Moss, Tim Heidecker, Yahya Abdul-Mateen II, Anna Diop, Evan Alex, Shahadi Wright Joseph, Madison Curry, Cali Sheldon, Noelle Sheldon
Ensi-ilta 15.03.2019
Kesto 116 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar®-palkittu Jordan Peele nosti provokatiivisella esikoisohjauksellaan Get Out kauhuelokuvien riman uudelle tasolle. Hänen uusi, odotettu elokuvansa Us pohjautuu jälleen Peelen omaan alkuperäiskäsikirjoitukseen, jonka hän on ohjannut ja tuottanut.

Adelaide Wilson (Oscar®-voittaja Lupita Nyong’o) matkustaa perheensä kanssa lomailemaan lapsuudenkotiinsa Pohjois-Kalifornian aurinkoiselle rannikolle miehensä Gaben (Winston Duke, Black Panther) ja kahden lapsensa kanssa. Menneisyyden traumaattiset tapahtumat painavat hänen mieltään. Törmätessään jatkuvasti aavemaisiin yhteensattumiin Adelaiden epäilykset heräävät ja hän alkaa vähitellen vakuuttua siitä, että perhettä uhkaa vaara.

Vietettyään päivän rannalla ystävien (mm. Elisabeth Moss) seurassa kireissä tunnelmissa, perhe palaa loma-asuntoonsa. Kun ilta pimenee, Wilsonit huomaavat kotipihansa varjoissa neljä käsikkäin seisovaa ihmishahmoa. Tuikitavallista perhettä uhkaava vihollinen on kylmäävä ja epätodellinen: heidän omat kaksoisolentonsa.

Elokuva on Jordan Peelen oman Monkeypaw-yhtiön tuotanto. Tuottajina toimivat Peelen rinnalla myös Sean McKittrick, Jason Blum ja Monkeypawn Ian Cooper. Us saa maailmanensi-iltansa Teksasin Austinissa järjestettävän South by Southwest -festivaalin (SXSW) avajaiselokuvana 8.3.

Draama | Kaikki tietävät (Todos lo saben)

Kaikki tietävät (Todos lo saben)

Ohjaaja Asghar Farhadi
Pääosissa Penélope Cruz, Javier Bardem, Ricardo Darín
Ensi-ilta 29.03.2019
Kesto 133 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Laura (Penélope Cruz) matkustaa perheineen Buenos Airesista kotikyläänsä Espanjaan osallistuakseen sisarensa häihin idyllisellä viinitilalla. Juhlat saavat kuitenkin odottamattoman käänteen ja iloinen jälleennäkeminen muuttuu painajaiseksi, kun salaisuudet perheen menneisyydessä tulevat päivänvaloon. Cruzin vastanäyttelijänä nähdään karismaattinen Javier Bardem.

Ohjaaja Asghar Farhadin elokuvat ovat jo kahdesti vieneet parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscar-palkinnon Iraniin. Vuonna 2017 palkinnon sai vavahduttava kostotarina The Salesman ja vuonna 2011 koskettava Nader ja Simin: Ero (2011).

Farhadin uusi ohjaustyö Kaikki tietävät sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien avajaiselokuvana toukokuussa 2018. Elokuva on kuvattu kokonaan Espanjassa ja sen pääosissa nähdään espanjankielisen elokuva-alan suurimmat tähdet: Cruz, Bardem ja argentiinalainen Ricardo Darín (mm. Wild Tales). Tuotannossa mukana oli myös muita espanjalaisia huippunimiä, mm. Pedro Almodovarin luottokuvaajana tunnettu Jose-Luis Alcaine.

Kauhu | Uinu, uinu lemmikkini (Pet Sematary)

Uinu, uinu lemmikkini (Pet Sematary)

Ohjaaja Kevin Kölsch, Dennis Widmyer
Pääosissa Jason Clarke, Amy Seimetz ja John Lithgow
Ensi-ilta 05.04.2019
Kesto 101 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Stephen Kingin klassikkoromaaniin perustuvassa elokuvassa Uinu, uinu lemmikkini lääkäri Louis Creed (Jason Clarke), muuttaa vaimonsa (Amy Seimetz) ja kahden pienen lapsensa kanssa kaupungista maaseudulle Maineen. Syvältä metsästä perheen uuden kodin lähistöltä Creed löytää salaperäisen, kätketyn hautausmaan. Kun perhettä kohtaa tragedia, epätoivoinen Louis turvautuu naapurinsa Jud Crandallin (John Lithgow) apuun. Alkaa tapahtumien ketju, joka herättää pahan unestaan - kauhistuttavin seurauksin.

Animaatio | Ihmeiden puisto

Ihmeiden puisto

Ohjaaja Josh Appelbaum & André Nemec (käsikirjoitus)
Pääosissa Suomenkielinen dubbaus: ABREU, Rudi Rok, Esko Eerikäinen, Peter Pihlström, Aki Linnanahde, Minka Kuustonen, Saana Norra, Vilppu Uusitalo, Jani Karvinen, Katja Aakkula ja Petri Hanttu. Dubbauksen ohjaus: Lauri Planman Originaaliversio: Jennifer Garner, Matthew Broderick, John Oliver, Mila Kunis, Kenan Thompson, Ken Jeong, Norbert Leo Butz, Brianna Denski ja Ken Hudson Campbell Genret:
Ensi-ilta 12.04.2019
Kesto 85 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Iloinen ja kekseliäs June löytää metsän siimeksestä kätketyn huvipuiston nimeltä Wonderland. Puisto on täynnä huikeita laitteita ja hassuja puhuvia eläimiä, mutta se on sekasorron vallassa. Pian June saa selville, että puisto on syntynyt hänen mielikuvituksestaan, ja hän on ainut joka voi korjata sen. June yhdistää voimansa uusien eläinystäviensä kanssa pelastaakseen taianomaisen paikan, todellisen ihmeiden puiston.

Draama | Red Joan

Red Joan

Ohjaaja Trevor Nunn
Pääosissa Judi Dench, Sophie Cookson, Tom Hughes
Ensi-ilta 18.04.2019
Kesto 101 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

“Olin varjo miesten maailmassa. Näkymätön… mutta lopulta minulla oli valtaa.”

Iso-Britannian salaisen palvelun agentit kolkuttavat kirjastonhoitaja Joan Stanleyn (Oscar®-voittaja Judi Dench) ovelle ja pidättävät eläkeläisnaisen syytettynä maanpetoksesta. Hänen poikansa, ystäviensä ja naapureidensa järkytykseksi paljastuu, että Joan on kaikessa hiljaisuudessa peitellyt uskomatonta menneisyyttään yhtenä viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista vakoojista, joka vuoti valtiosalaisuuksia KGB:lle vuosien ajan.

Cambridgen yliopistossa nuori Joan (Sophie Cookson) on fysiikan laitoksen tähtioppilas, joka saa assistentin paikan huippusalaisessa, atomiaseisiin keskittyvässä tutkimusprojektissa. Samaan aikaan hän ystävystyy kultivoituneen venäläistaustaisen Sonyan (Tereza Srbova) kanssa – ja rakastuu palavasti tämän serkkuun, karismaattiseen Leoon (Tom Hughes).

Uudet tuttavuudet vetävät Joanin mukaansa poliittiseen toimintaansa. He saavat Joanin vakuuttuneeksi siitä, että maailman kohtalo on veitsenterällä, ja että hänellä on käsissään avaimet sen pelastamiseen. Nuori nainen on mahdottoman valinnan edessä. Pettäisitkö isänmaasi ja kaikkien rakkaidesi luottamuksen, jos se olisi ainoa keino pelastaa ne tuholta? Minkä hinnan olisit valmis maksamaan rauhasta?

Päähenkilö Joanin esikuvana on toiminut Melita Norwood, joka paljastui 87-vuotiaana vakoojaksi vuodettuaan Iso-Britannian valtiosalaisuuksia Neuvostoliitolle yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Jännitys | Greta

Greta

Ohjaaja Neil Jordan
Pääosissa Chloë Grace Moretz, Isabelle Huppert
Ensi-ilta 17.05.2019
Kesto 98 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Nuori tarjoilijatar Frances (Chloë Grace Moretz) löytää käsilaukun New Yorkin metrosta. Hän päättää palauttaa sen ja etsii käsiinsä laukun omistajan, viehättävän leskirouva Gretan (Isabelle Huppert). Kenties siksi, että on hiljattain menettänyt oman äitinsä, Frances päätyy ystävystymään elegantin ja hiukan omalaatuisen pianonopettajan kanssa, joka vaikuttaa itsekin hiukan yksinäiseltä. Mutta pian alkaa tuntua siltä, että Gretalla on salaisuuksia – synkkiä salaisuuksia. Frances yrittää ottaa etäisyyttä uudesta ystävästään ja huomaa pian että se on paitsi vaikeaa, myös hengenvaarallista. Trillerin on ohjannut Neil Jordan (The Crying Game).

Draama | Rocketman

Rocketman

Ohjaaja Dexter Fletcher
Pääosissa Taron Egerton, Jamie Bell, Richard Madden ja Bryce Dallas Howard
Ensi-ilta 29.05.2019
Kesto 120 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Musiikintäyteinen Rocketman kertoo inspiroivan tarinan Elton Johnin läpimurron vuosista, jolloin ujosta pianovirtuoosi Reginald Dwightista kuoriutuu kansainvälinen supertähti. Elokuvan tarinaa kuljettavat Elton Johnin rakastetuimmat kappaleet, jotka elokuvassa esittää nimiroolissa loistava Taron Egerton. Muissa rooleissa nähdään Jamie Bell Eltonin tuotannon pitkäaikaisena sanoittajana Bernie Taupinina, Richard Madden Eltonin ensimmäisenä managerina John Reidinä ja Bryce Dallas Howard Eltonin äitinä.

Kauhu | Mami (Ma)

Mami (Ma)

Ohjaaja Tate Taylor
Pääosissa Octavia Spencer, Juliette Lewis, Diana Silvers, Luke Evans, McKaley Miller, Missi Pyle, Corey Fogelmanis, Gianni Paolo, Dante Brown
Ensi-ilta 31.05.2019
Kesto 99 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaikki ovat tervetulleita Mamin luo. Vaikeampaa on päästä sieltä kotiin.

Sue Ann (Oscar®-voittaja Octavia Spencer) asuu yksin pikkukaupungissa ja pysyttelee omissa oloissaan. Eräänä päivänä juuri seudulle muuttanut Maggie (Diana Silvers, Glass) pyytää häntä hakemaan juomia itselleen ja kavereilleen viinakaupasta. Sue Ann tarttuu tilaisuuteen ja ystävystyy pahaa-aavistamattomien nuorten kanssa.

Hän tarjoaa teineille oman talonsa kellaria bilettämistä varten – kunhan he noudattavat muutamaa sääntöä. Yhden joukosta on oltava selvin päin. Kiroilu on kielletty. Yläkertaan ei saa mennä. Ja talon emäntää pitää kutsua Mamiksi.

Jonkin ajan kuluttua Mamin vieraanvaraisuus alkaa muistuttaa pakkomiellettä. Teinien unelmien täyttymys kääntyy painajaiseksi kun Mamin kellari muuttuu kaupungin parhaasta bileluolasta kauhujen kammioksi.

Muissa rooleissa nähdään mm. Juliette Lewis, Luke Evans, Missi Pyle (Kiltti tyttö), McKaley Miller, Corey Fogelmanis, Gianni Paolo ja Dante Brown. Huippulahjakkaan Octavia Spencerin yllättävään ja uskaliaaseen roolisuoritukseen nojautuvan trillerin ohjauksesta Tate Taylor (mm. Piiat, Nainen junassa) ja genrehiteistä tunnettu tuottaja Jason Blum.

Animaatio, Perhe-elokuvat | Lemmikkien salainen elämä 2

Lemmikkien salainen elämä 2

Ohjaaja Chris Renaud
Pääosissa Suomenkielisen dubbauksen rooleissa: Paavo Kerosuo, Roope Salminen, Vesa Vierikko, Rinna Paatso, Tuukka Leppänen, Hanna Pakarinen, Stan Saanila, Hanna Kaila, Heljä Heikkinen, Jani Alkio, Petrus Kähkönen, Juhani Rajalin, Taisto Oksanen Alkuperäinen kieliversio: Kevin Hart, Tiffany Haddish, Harrison Ford, Patton Oswalt, Eric Stonestreet, Jenny Slate, Lake Bell, Hannibal Buress, Nick Kroll, Dana Carvey, Ellie Kemper, Pete Holmes, Garth Jennings, Bobby Moynihan
Ensi-ilta 26.06.2019
Kesto 86 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Lemmikkien salainen elämä 2 jatkaa kesän 2016 hittianimaation tarinaa siitä, mitä lemmikit puuhaavat niiden omistajien poissaollessa.

Terrieri Maxin elämässä on meneillään melkoisia mullistuksia. Hänen emäntänsä on mennyt naimisiin ja perheeseen kuuluu nyt myös taapero Lassi. Max huolehtii Lassin turvallisuudesta niin kovasti, että hänen hermonsa ovat aivan riekaleina. Kun perhe lähtee retkelle maatilalle, kaupungin kasvatti Max ja hänen koirakaverinsa Duke tekevät ensi kertaa tuttavuutta erilaisten maaseudun ilmiöiden kanssa. Kohdattuaan koiria pilkkanaan pitäviä lehmiä, vihamielisiä kettuja ja kauhistuttavan kalkkunan Max on entistä enemmän tuskissaan. Onneksi tilan veteraanivahti Roosterilla on takataskussaan muutamia elämänviisauksia, joiden ansiosta Max onnistuu selättämään neuroosinsa ja löytämään rohkeutensa.

Samaan aikaan kotipuolessa sisukas pomeranian Gidget yrittää pelastaa Maxin lempilelun, joka on joutunut hukkaan kissojen kansoittaman asunnon uumeniin. Apua hän saa Chloe-kissalta, joka on ihastunut kissanminttuun. Suloinen mutta pähkähullu pupu Lumipallo on saanut omistajaltaan tyylikkään supersankariasun ja elättelee nyt suuruudenhulluja haaveita kaksoiselämästä kasvottomana pelastajana. Kun peloton seurakoira Daisy tulee pyytämään Lumipallon apua vaarallisessa tehtävässä, hänen on kerättävä rohkeutensa ja astuttava oikean sankarin saappaisiin. Onnistuvatko Max, Lumipallo, Gidget ja muut eläinjengin jäsenet löytämään sisältään tarpeeksi sisua kohdatakseen pahimmat pelkonsa?

Illumination-studion kymmenes pitkä animaatioelokuva Lemmikkien salainen elämä 2 on odotettu jatko-osa kesän 2016 menestyselokuvalle. Se on täynnä Illuminationin elokuville leimallista kapinallista huumoria tarkastellessaan lemmikkieläinten tunne-elämää ja niiden ja omistajien välisiä siteitä. Samalla se vastaa jokaista lemmikin omistajaa kiehtovaan kysymykseen: mitä ne todella tekevät silloin, kun olemme poissa?

Elokuvan ovat tuottaneet Illuminationin perustaja ja johtaja Chris Meledandri ja hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa Janet Healy, tekijät mm. Grinch, Itse ilkimys ja Kätyrit –elokuvien takaa. Käsikirjoituksesta vastaa jälleen Brian Lynch (Kätyrit) ja ohjauksesta Chris Renaud (Itse ilkimys -elokuvat).

Romantiikka | Yesterday

Yesterday

Ohjaaja Danny Boyle
Pääosissa Himesh Patel, Lily James, Kate McKinnon, Ed Sheeran
Ensi-ilta 28.06.2019
Kesto 116 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Hetki sitten kaikki tunsivat The Beatlesin. Nyt vain Jack muistaa heidän kappaleensa, ja sen ansiosta hän on kovaa vauhtia matkalla tähdeksi. Yesterday on unelmista ja ystävyydestä kertova musiikkikomedia, jonka takaa löytyy kaksi brittielokuvan huippunimeä. Elokuvan on ohjannut Oscar®-voittaja Danny Boyle (Slummien miljonääri, Trainspotting, 28 päivää myöhemmin) ja käsikirjoittanut Richard Curtis, jonka käsialaa ovat myös sellaiset klassikot kuin Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Rakkautta vain ja Notting Hill.

Englantilaisessa pikkukaupungissa asuvan muusikko Jack Malikin (Himesh Patel) haaveet tähteydestä ovat haihtumassa ilmaan, vaikka lapsuudenystävä Ellie (Lily James, Mamma Mia! Here We Go Again) jaksaakin sinnikkäästi kannustaa häntä. Eräänä päivänä outo maailmanlaajuinen sähkökatko pimentää koko planeetan, ja Jack törmää polkupyörällä linja-autoon. Herättyään sairaalassa Jackille selviää, että tapaus on hävittänyt maailmasta kaiken tiedon ja muistot The Beatles -yhtyeestä… ja hän itse on melkoisen pulman edessä.

Jack ryhtyy esittämään ominaan kappaleita yhdeltä historian legendaarisimpiin kuuluvalta yhtyeeltä maailmalle, joka kuulee ne ensimmäistä kertaa. Saatuaan vetoapua kovapintaiselta amerikkalaisagentilta (Kate McKinnon) hänestä tulee supertähti lähes yhdessä yössä. Mutta matkalla huipulle Jack huomaa menettävänsä ainoan ihmisen, joka on aina uskonut häneen, ystävänsä Ellien. Hänen on palattava juurilleen ja todistettava itselleen, että The Beatles oli oikeassa: All you need is love.

Uudet versiot The Beatlesin rakastetuista kappaleista säestävät elokuvaa, jonka ovat tuottaneet Working Titlen Tim Bevan ja Eric Fellner (Rakkautta vain, Poika, Bridget Jones-elokuvat) sekä Matthew James Wilkinson ja Bernie Bellew. Curtis ja Boyle toimivat myös tuottajina. Vastaavina tuottajina toimivat Nick Angel, Lee Brazier ja Liza Chasin.

 

Crawl-elokuvan juliste
Kauhu | Crawl

Crawl

Ohjaaja Alexandre Aja
Pääosissa Kaya Scodelario, Barry Pepper
Ensi-ilta 26.07.2019
Kesto 87 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kun raju hurrikaani iskee floridalaiseen pikkukaupunkiin, Haley (Kaya Scodelario) lähtee etsimään kadonnutta isäänsä (Barry Pepper) evakuointikäskyistä piittaamatta. Isä löytyy vakavasti loukkaantuneena perheen kotitalon alta, ja tulvavesien noustessa molemmat jäävät loukkuun. Myrskyn yltyessä pakomahdollisuudet käyvät vähiin, ja pian he huomaavat, että veden varassa piilee muitakin vaaroja.

Kesän pelottavimman kauhutrillerin ohjauksesta vastaa Alexandre Aja (The Hills Have Eyes) ja tuottannosta Sam Raimi (Don’t Breathe, Evil Dead) sekä Craig Flores (300).

Toiminta | Fast & Furious: Hobbs & Shaw

Fast & Furious: Hobbs & Shaw

Ohjaaja David Leitch
Pääosissa Dwayne Johnson, Jason Statham, Idris Elba, Vanessa Kirby, Helen Mirren
Ensi-ilta 02.08.2019
Kesto 136 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Fast & Furious -elokuvasarja saa ensimmäisen itsenäisen spin-offinsa, kun Dwayne Johnson ja Jason Statham palaavat rooleihinsa Luke Hobbsina ja Deckard Shawna elokuvassa Fast & Furious: Hobbs & Shaw.

Aina siitä asti kun järkälemäinen Hobbs (Johnson), Yhdysvaltain ulkoministeriön diplomaattisiiven uskollinen agentti, ja lain hämärämmällä puolella operoiva Shaw (Statham), entinen brittiarmeijan eliittisotilas, kohtasivat ensimmäistä kertaa vuonna 2015 Fast & Furious 7:ssa, kaksikko on ollut jatkuvasti turpakäräjillä.

Mutta kun geenimanipulaation avulla yli-inhimillisiä voimia saanut anarkisti Brixton (Idris Elba) saa haltuunsa biologisen aseen, joka uhkaa koko ihmiskunnan kohtaloa, kahden vihamiehen on yhdistettävä voimansa päihittääkseen vastustajan, joka saattaa olla heitä kumpaakin kovanaamaisempi. Brixtonin kannoilla on myös älykäs ja peloton MI6:n ex-agentti (The Crown –sarjasta tuttu Vanessa Kirby), joka sattuu myös olemaan Shawn sisko.

Fast & Furious: Hobbs & Shaw potkii auki kokonaan uuden oven F&F-universumissa. Tarina vie sankarimme ympäri maailmaa, aina Los Angelesista Lontooseen, Tšernobylin myrkylliseltä laskeuma-alueelta Samoan trooppiseen kauneuteen.

Elokuvan on ohjannut David Leitch (Deadpool 2) pitkään Fast & Furious –sarjan tarinan kanssa työskennelleen Chris Morganin käsikirjoituksen pohjalta. Elokuvan ovat tuottaneet Morgan, Johnson, Statham ja Hiram Garcia. Vastaavina tuottajina toimivat Dany Garcia, Kelly McCormick, Steven Chasman, Ethan Smith ja Ainsley Davies

 

Kauhu | Scary Stories To Tell In The Dark

Scary Stories To Tell In The Dark

Ohjaaja André Øvredal
Pääosissa Zoe Colletti, Michael Garza, Austin Abrams, Gabriel Rush, Austin Zajur
Ensi-ilta 09.08.2019
Kesto 108 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Mill Valleyn pikkukaupunki vaikuttaa aivan tavalliselta paikalta, mutta se kätkee sisäänsä synkän salaisuuden. Bellowsin perheen synkkä tarina varjostaa sen historiaa. Kylän laitamilla seisoo perheelle kuulunut, autioitunut kartano, jonka sisään teljettynä nuori Sarah Bellows tallensi muistikirjansa kansien väliin joukon riivatun mielensä tuottamia karmeita kertomuksia toinen toistaan kauheammista ihmiskohtaloista.

Halloween-yönä joukko teinejä murtautuu autiotaloon ja löytää Sarahin kirjan. He huomaavat pian, että heidän omat nimensä löytyvät sen sivuilta. Kirjassa mainitut henkilöt kohtaavat tuskallisen kuoleman – ja tarinoilla vaikuttaa olevan taipumus käydä toteen. Onnistuvatko he pelastamaan henkensä selvittämällä Sarahin arvoituksen?

Palkittu Guillermo Del Toro (The Shape of Water, Pan’s Labyrinth) on tuottanut Alvin Schwartzin kulttiklassikoksi muodostuneeseen kirjasarjaan pohjautuvan elokuvan, jonka ohjauksesta vastaa norjalainen André Øvredal.

Kauhu, Komedia | The Dead Don't Die

The Dead Don't Die

Ohjaaja Jim Jarmusch
Pääosissa Bill Murray, Adam Driver, Tilda Swinton, Chloë Sevigny, Steve Buscemi, Danny Glover, Caleb Landry Jones, Rosie Perez, Iggy Pop, Sara Driver, RZA, Carol Kane, Austin Butler, Luka Sabbat, Selena Gomez, Tom Waits
Ensi-ilta 23.08.2019
Kesto 105 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Bill Murray, Adam Driver ja Tilda Swinton tähdittävät zombie-satiiria indie-legenda Jim Jarmuschin ohjauksessa.

Kaikki ei ole kohdallaan uneliaassa Centervillen pikkukaupungissa. Kuu kumottaa taivaalla tavallista suurempana, päivänvalo pakenee liian aikaisin ja eläimet käyttäytyvät omituisesti. Kukaan ei oikein tiedä mistä on kyse. Uutisissa kerrotaan kummallisista ilmiöistä ja tiedemiehet ovat huolissaan. Mutta kaikkein vaarallisin vitsaus on vasta tulossa: kuolleet eivät suostu pysymään haudoissaan! Kun ruumiit alkavat kaivautua ylös montuistaan ja käyvät elävien kimppuun, kaupungin asukkaiden on taisteltava henkensä edestä.

Jim Jarmuschin kauhukomediaa tähdittää vaikuttava lista ohjaajan luottonäyttelijöitä. Mukana ovat Murrayn, Driverin ja Swintonin ohella mm. Chloë Sevigny, Iggy Pop, Steve Buscemi ja Tom WaitsThe Dead Don’t Die on karmaisevan koominen katsaus yhteiskuntaan maailmanlopun partaalla.

Komedia | Good Boys

Good Boys

Ohjaaja Gene Stupnitsky
Pääosissa Jacob Tremblay, Keith L. Williams, Brady Noon, Molly Gordon, Lil Rel Howery, Will Forte
Ensi-ilta 30.08.2019
Kesto 90 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kuinka huonosti voi päivä mennä? Superbad, Pineapple Express ja Sausage Party –komedioiden tekijät revittelevät jälleen koulumaailmaan sijoittuvassa elokuvassa Good Boys.

12-vuotias Max (Jacob Tremblay, Room) on paniikissa: hänet on kutsuttu bileisiin eikä hän osaa suudella. Max ja hänen ystävänsä Thor (Brady Noon, Boardwalk Empire) ja Lucas (Keith L. Williams) etsivät kuumeisesti apua tähän kipeään pulmaan ja saavat neronleimauksen. He päättävät käyttää Maxin isän dronea – johon ei tietenkään saisi koskea ilman lupaa – vakoillakseen naapurissa kismailevaa nuorta paria.

Kunnianhimoinen yritys menee päin mäntyä ja drone tuhoutuu. Epätoivoinen kolmikko päättää lintsata koulusta korjatakseen tilanteen ennen kuin Maxin isä tulee kotiin. Hakumatkalla vastaan tulee pari yllättävää muuttujaa kuten vahingossa varastettuja huumeita, paint ball –rynnäkkö, poikia takaa-ajavia poliiseja ja kimppuun käyviä teinityttöjä.

Elokuvan tekijätiimistä löytyvät Point Grey –tuottajat Seth Rogen ja Evan Goldberg, elokuvien Superbad, Pineapple Express ja Sausage Party käsikirjoittajat, sekä James Weaver (Naapurit). Good Boysin ovat käsikirjoittaneet Lee Eisenberg ja Gene Stupnitsky (The Office). Eisenberg toimii myös elokuvan tuottajana ja Stuipnitsky ohjaajana.

Draama | Kärsimys ja kunnia (Dolor y gloria )

Kärsimys ja kunnia (Dolor y gloria )

Ohjaaja Pedro Almodóvar
Pääosissa Antonio Banderas, Penélope Cruz
Ensi-ilta 30.08.2019
Kesto 113 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Espanjalaisen elokuvan omaleimaisen legendan Pedro Almodóvarin uutuus on katkeransuloinen tarina taiteilijaelämästä. Pääosissa nähdään Antonio Banderas ja Penélope Cruz.

Kärsimys ja kunnia kertoo elokuvaohjaaja Salvador Mallonista (Banderas), joka kamppailee terveysongelmien kanssa ja käy muistoissaan läpi elämänvaiheitaan: lapsuus 1960-luvulla Valenciassa sinne paremman elämän toivossa muuttaneessa perheessä, ensimmäinen intohimon kokemus, ensirakkaus aikuisena 1980-luvun Madridissa, kivulias ero kiihkeän suhteen jälkeen, kirjoittaminen ainoana keinona unohtaa jotain unohtumatonta, elokuvan pariin ajautumisen varhaiset vaiheet ja tyhjyys, pohjaton tyhjyys, joka estää elokuvanteon.

Kärsimys ja kunnia käsittelee luovuutta, sitä miten vaikeaa luovaa työtä on erottaa muusta elämästä, ja kutsumusta, joka antaa sille merkityksen ja luo toivoa. Muistellessaan omaa menneisyyttään Salvador huomaa haluavansa kertoa siitä ja tästä tarpeesta löytyy myös hänen pelastuksensa.

Elokuva sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa toukokuussa. Antonio Banderas huomioitiin roolistaan parhaan miespääosan palkinnolla. Ylistävät arvostelut maailmalla saanutta elokuvaa on kutsuttu Almodóvarin parhaaksi työksi vuosiin ja sen tarinasta on löydetty omaelämäkerrallisia piirteitä.

Draama | Downton Abbey

Downton Abbey

Ohjaaja Michael Engler
Pääosissa
Ensi-ilta 13.09.2019
Kesto 122 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

 

Tänä syksynä kansainvälinen ilmiö Downton Abbey muuttuu loisteliaaksi valkokangaselämykseksi, kun katsojien rakastama Crawleyn perhe ja heidän uskollinen palveluskuntansa valmistautuvat elämänsä tärkeimpään tapahtumaan. Uutinen Englannin kuninkaan ja kuningattaren vierailusta kartanossa käynnistää skandaalien, romantiikan ja juonittelun värittämän tapahtumaketju, joka asettaa Downtonin tulevaisuuden vaakalaudalle. Elokuvan on käsikirjoittanut sarjan luoja Julian Fellowes ja sarjasta tutut näyttelijät palaavat rooleihinsa.

Toiminta | Gemini Man

Gemini Man

Ohjaaja Ang Lee
Pääosissa Will Smith, Mary Elizabeth Winstead, Clive Owen ja Benedict Wong
Ensi-ilta 11.10.2019
Kesto 118 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Will Smith tähdittää kaksoisroolissa elokuvakerronnan rajoja rikkovaa toimintatrilleriä Gemini Man, jossa huippuluokan salamurhaaja Henry Brogan joutuu itse takaa-ajon kohteeksi. Hänen kintereillään on mystinen nuori agentti, jolla vaikuttaa olevan kyky ennustaa hänen jokainen liikkeensä. Elokuvan on ohjannut Oscar®-palkittu Ang Lee ja tuottanut Jerry Bruckheimer, David Ellison, Dana Goldberg ja Don Granger. Muissa rooleissa nähdään Mary Elizabeth Winstead, Clive Owen ja Benedict Wong.

Animaatio, Perhe-elokuvat | Jeti (Abominable)

Jeti (Abominable)

Ohjaaja Jill Culton, Todd Wilderman
Pääosissa Alkuperäisversion äänirooleissa: Chloe Bennet, Tenzing Norgay Trainor, Albert Tsai, Eddie Izzard, Sarah Paulson, Tsai Chin, Michelle Wong
Ensi-ilta 16.10.2019
Kesto 98 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Teini-ikäinen Yi löytää nuoren jetin kotitalonsa katolta Shanghaissa. Hän ja hänen ystävänsä Jin ja Peng antavat otukselle nimeksi Everest. Yhdessä he lähtevät viemään maagista olentoa takaisin perheensä pariin maapallon korkeimpaan kolkkaan. Auttaakseen Everestiä pääsemään kotiin ystävysten on pysyteltävä askeleen edellä upporikasta Burnishia, joka aikoo kaapata otuksen itselleen, sekä eläimiä tutkivaa tohtori Zaraa.

DreamWorks Animationin ja Pearl Studion yhteistuotanto Jeti vie katsojat huikealle matkalle Shanghain kaduilta Himalajan henkeäsalpaaville, lumisille huipuille. Elokuvan on ohjannut Jill Culton (Karvakamut) ja tuottanut Suzanne Buirgy (Kung Fu Panda 2, Vihdoin kotona). Vastaavana tuottajana on toiminut Tim Johnson (Yli aidan, Vihdoin kotona, Antz - Muurahaizet) ja apulaisohjaajana Todd Wilderman (Trolls, Croodit).   

Draama | Judy

Judy

Ohjaaja Rupert Goold
Pääosissa Renée Zellweger, Jessie Buckley, Finn Wittrock
Ensi-ilta 25.10.2019
Kesto 118 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Talvella 1968 legendaarinen laulaja ja näyttelijä Judy Garland (Renée Zellweger) saapuu keskelle svengaavaa Lontoota esiintyäkseen viiden viikon ajan loppuunmyydyille konserttisaleille. Hänen rakettimaisesta nousustaan kansainväliseksi elokuvatähdeksi Ihmemaa Ozin pääosan siivittämänä on kulunut 30 vuotta. Mutta jos hänen äänensä väri onkin näistä päivistä haalistunut, sen vaikutus on vain kasvanut. Valmistautuessaan esityksiin, taistellessaan managerinsa kanssa, lumotessaan säestäjänsä ja muistellessaan uraansa ystävien ja fanien kanssa, hänen terävä älynsä ja lämmin persoonansa ovat aina läsnä. Hänen ikuiseen rakkauden kaipuuseensa vastaa myrskyisä romanssi Mickey Deansin kanssa, josta on pian tulossa hänen viides aviomiehensä. Elokuva Judy, jossa kuullaan joukko Garlandin rakastetuimpia kappaleita, kertoo viihteen historian lehdille jääneestä äänestä, kyvystä rakastaa ja maagisesta hohdosta, joka ympäröi yhtä maailman suurimpiin tähtiin kuulunutta naista.

Romantiikka | Last Christmas

Last Christmas

Ohjaaja Paul Feig
Pääosissa Emilia Clarke, Henry Golding, Emma Thompson
Ensi-ilta 08.11.2019
Kesto 102 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Emilia Clarke (HBO:n Game of Thrones), Henry Golding (Missä on Emily?, Crazy Rich Asians) ja Emma Thompson tähdittävät Paul Feigin (Missä on Emily?, Morsiusneidot) ohjaamaa romanttista komediaa Last Christmas, joka on saanut innoituksensa George Michaelin samannimisestä klassikkokappaleesta.

Kate (Emilia Clarke) kulkee Lontoon kaduilla synkkänä kuin myrskyn merkki. Hänen askeleitaan säestävät kokonainen huonojen päätösten kavalkadi sekä kulkusten kilinä – ärsyttävä seuraus työpaikasta tonttuna joulukaupassa. Tom (Henry Golding) vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta astuessa Katen elämään ja alkaessaan nähdä hänen muuriensa läpi. Kun Lontoo valmistautuu vuoden ihanimpaan juhlaan, näiden kahden välillä ei tunnu toimivan yhtään mikään. Mutta joskus on vain annettava lumihiutaleiden leijua ja kuunneltava sydäntään. You gotta have faith!

Last Chrismas –elokuvaa säestävät George Michaelin kappaleet, mukaan lukien sille nimensä lainannut jouluinen klassikko. Elokuvassa kuullaan myös uutta, ennen julkaisematonta materiaalia Grammy-palkitulta artistilta, joka ikonisen uransa aikana myi yli 115 miljoonaa albumia.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Oscar®-palkittu Emma Thompson (Järki ja tunteet, Bridget Jones’s Baby) ja näytelmäkirjailija Bryony Kimmings. Elokuvan tuottavat Feigh ja Jessie Henderson Feigco Entertainmentille, BAFTA-palkittu David Livingstone Calamity Filmsille sekä Emma Thompson.

Draama | Kiitos tilauksestasi (Sorry We Missed You)

Kiitos tilauksestasi (Sorry We Missed You)

Ohjaaja Ken Loach
Pääosissa Kris Hitchen, Debbie Honeywood, Rhys Stone, Katie Proctor, Ross Brewster
Ensi-ilta 08.11.2019
Kesto 101 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ricky ja hänen perheensä ovat olleet jo pitkään pulassa velkojensa kanssa. Kun lupaava tilaisuus tehdä lisätienestiä lähettinä ilmaantuu, Ricky tarttuu oljenkorteen. Mutta itsenäiseksi mainostettuun työhön franchise-yrittäjänä kuuluu lukuisia sudenkuoppia. Myös Rickyn vaimon työ hoitajana on raskasta, ja paineiden alla perheen välit alkavat rakoilla.

Yhteiskunnallisia aiheita herkkyydellä tarkkaileva Ken Loach (mm. Cannes-voittaja I, Daniel Blake) kuvaa uudessa elokuvassaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeistä todellisuutta, uutta taloutta jossa työntekijöiden oikeudet kapenevat.

Kauhu | The Lighthouse

The Lighthouse

Ohjaaja Robert Eggers
Pääosissa Willem Dafoe, Robert Pattinson, Valeriia Karaman
Ensi-ilta 15.11.2019
Kesto 109 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Hypnoottinen The Lighthouse kertoo kahdesta majakanvartijasta (Robert Pattinson, Willem Dafoe) syrjäisellä ja mystisellä Uuden-Englannin saarella 1890-luvulla.

Ohjaaja Robert Eggers tunnetaan kulttimainetta nauttivasta kauhuelokuvasta The Witch (2015). Tinkimättömästi mustavalkoiselle 35 mm:n filmille kuvattu elokuva on klaustrofobinen ja omaleimainen sukellus hulluuteen.

Cats-elokuvan juliste
| Cats

Cats

Ohjaaja Tom Hooper
Pääosissa James Corden, Judi Dench, Jason Derulo, Idris Elba, Jennifer Hudson, Ian McKellen, Taylor Swift, Rebel Wilson, Francesca Hayward
Ensi-ilta 03.01.2020
Kesto 109 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar®-palkittu ohjaaja Tom Hooper (Kuninkaan puhe, Les Misérables, Tanskalainen tyttö) muuttaa Andrew Lloyd Webberin ennätyksiä lyöneen musikaalin huikeaksi elokuvaelämykseksi.

Rooleissa nähdään James Corden, Judi Dench, Jason Derulo, Idris Elba, Jennifer Hudson, Ian McKellen, Taylor Swift, Rebel Wilson sekä Royal Balletin tähtitanssija Francesca Hayward ensimmäisessä elokuvaroolissaan.

Andrew Lloyd Webberin ikonisen musiikin ja Tony-palkituin koreografi Andy Blankenbuehlerin (Hamilton) johtaman huipputasoisen tanssijaryhmän siivittämänä uusi elokuvaversio päivittää musikaalin uudelle sukupolvelle loisteliailla lavasteilla, huippuluokan erikoistehosteilla sekä monipuolisella tanssityylien kattauksella, joka ulottuu klassisesta baletista aina moderniin hip hopiin, jazziin ja stepiin.

Elokuvassa on mukana joukko huikeita kykyjä, kuten Broadway-musikaali An American in Parisin tähti Robbie Fairchild, hip-hop tanssijasensaatio Les Twins (Larry ja Laurent Bourgeois), Rihannan ja N.E.R.D.in musiikkivideoilla loistanut tanssija Mette Towley, Royal Balletin tähtitanssija Steven McRae ja nouseva laulajatähti Bluey Robinson.

Cats on yksi kaikkien aikojan suositummista ja menestyneimmistä näyttämömusikaaleista ja kuuluu pisimpään ohjelmistossa pysyneiden esitysten joukkoon musikaalien keskusten, Lontoon West Endin ja New Yorkin Broadwayn historiassa. Näyttämöensi-iltansa Cats sai New London Theatre vuonna 1981, missä sitä esitettiin 21 vuoden ajan. Musikaalin Broadway-tuotanto palkittiin vuonna 1983 seitsemällä Tony-palkinnolla ja sitä esitettiin ennenkuulumattomat 18 vuotta. Catsia on esitetty lavoilla ympäri maailman yli 81 miljoonalle katsojalle yli 50 maassa yhteensä 19 kielellä.

Dolittle-juliste
Seikkailu | Eläintohtori Dolittle

Eläintohtori Dolittle

Ohjaaja Stephen Gaghan
Pääosissa Robert Downey Jr., Antonio Banderas, Michael Sheen, Jim Broadbent, Jessie Buckley, John Cena, Harry Collett, Marion Cotillard, Frances de la Tour, Carmen Ejogo, Ralph Fiennes, Selena Gomez, Tom Holland, Rami Malek, Kumail Nanjiani, Craig Robinson, Octavia Spencer, Emma Thompson
Ensi-ilta 17.01.2020
Kesto 101 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Robert Downey Jr. astuu uusiin saappaisiin elokuvassa Eläintohtori Dolittle, lastenkirjallisuuden klassikkoon pohjautuvassa tarinassa miehestä, joka osaa puhua eläinten kanssa.

Omalaatuinen tri John Dolittle (Robert Downey Jr) on kuuluisa lääkäri ja eläintohtori entisajan Englannissa. Kohdattuaan suuren surun hän on erakoitunut sulkeutumalla kartanoonsa seuranaan sekalainen joukko eksoottisia eläinystäviä. Mutta kun nuori kuningatar sairastuu vakavasti, vastahakoisen Dolittlen on lähdettävä etsimään parannuskeinoa merten takaa, myyttiseltä saarelta. Matkasta tulee huikea seikkailu, ja tohtori saa takaisin elämänilonsa ja rohkeutensa löytäessään uusia ihmeellisiä eläimiä ja kohdatessaan vanhoja vihollisia.

Tohtorin matkaan lyöttäytyvät nuori oppipoika ja kokonainen kaarti luonteikkaita eläinystäviä: arka gorilla, innokas mutta pieniälyinen ankka, alituiseen keskenään kinastelevat nyrpeä strutsi ja pirteä jääkarhu sekä päättäväinen papukaija, joka on Dolittlen tärkein neuvonantaja ja uskottu.

Alkuperäisen ääniversion rooleissa kuullaan värikäs joukko elokuvatähtiä: mukana ovat mm. Oscar®-palkitut Rami Malek, Octavia Spencer ja Emma Thompson sekä Kumail Nanjiani, John Cena, Oscar®-voittaja Marion Cotillard, Frances de la Tour, Carmen Ejogo, Ralph Fiennes, Selena Gomez, Tom Holland ja Craig Robinson.

Muissa rooleissa nähdään Antonio Banderas, Michael Sheen ja Oscar®-voittaja Jim Broadbent. Elokuvan on ohjannut Oscar®-palkittu Stephen Gaghan (Syriana, Traffic).

Ella Bella Bingo -juliste
Animaatio, Perhe-elokuvat | Ella Bella Bingo

Ella Bella Bingo

Ohjaaja Atle Solberg Blakseth, Frank Mosvold
Pääosissa Puhumme suomea ja ruotsia!
Ensi-ilta 24.01.2020
Kesto 80 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ella Bella ja hänen paras ystävänsä Henri valmistelevat koko naapurustolle sirkusesitystä, jonka yllätysnumerona on jännittävä taikatemppu. Mutta kun lähistölle muuttaa uusi poika Joni, kaikki muuttuu. Henri ihailee uutta tulokasta ja hänen hienoja tavaroitaan, ja Ella huomaa jäävänsä ulkopuoliseksi. Kun Ella pyytää Henriä valitsemaan kuka hänen paras kaverinsa on, Henri karkaa eikä häntä löydy mistään. Nyt Ellan on tehtävä yhteistyötä Jonin kanssa löytääkseen Henrin, pelastaakseen sirkusesityksen ja ennen kaikkea heidän ystävyytensä. Ella Bella Bingo on lämmin ja hauska koko perheen elokuva, joka on täynnä vauhtia ja jolla on tärkeä sanoma. Polkupyöräseikkailun lomassa kolme kaverusta huomaa, miten taianomaista ystävyys voi olla.

The Gentlemen -elokuvan juliste
Komedia, Toiminta | The Gentlemen

The Gentlemen

Ohjaaja Guy Ritchie
Pääosissa Matthew McConaughey, Charlie Hunnam, Michelle Dockery, Hugh Grant, Colin Farrell, Henry Golding
Ensi-ilta 21.02.2020
Kesto 113 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

The Gentlemen on huikealla tähtikaartilla varustettu, piinkova toimintakomedia ohjaaja-käsikirjoittaja Guy Ritchieltä. Lontooseen kotiutunut amerikkalainen Mickey Pearson (Matthew McConaughey) on kasvattanut omin käsin kaupungin tuottoisimman marihuana-imperiumin. Kun sana leviää, että Pearson haluaa pistää liiketoimintansa lihoiksi ja häipyä bisneksestä lopullisesti, alamaailmassa käynnistyy juonittelun, kieroilun, lahjonnan ja kiristyksen vyyhti hänen omaisuutensa kaappaamiseksi. Muissa rooleissa nähdään Charlie Hunnam, Henry Golding, Michelle Dockery, Jeremy Strong, Eddie Marsan, Colin Farrell ja Hugh Grant.

The Invisible Man -elokuvan juliste
Kauhu | The Invisible Man

The Invisible Man

Ohjaaja Leigh Whannell
Pääosissa Elisabeth Moss, Aldis Hodge, Storm Reid, Harriet Dyer, Oliver Jackson-Cohen
Ensi-ilta 28.02.2020
Kesto Tulossa
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Se mitä et näe, voi satuttaa sinua. Cecilia Kass (Emmy-voittaja Elisabeth Moss, Us, The Handmaid’s Tale) on irtautumassa suhteesta väkivaltaiseen ja kontrolloivaan mieheen. Hänen sisarensa, ystävänsä ja teini-ikäinen tyttärensä auttavat häntä pakenemaan keskellä yötä ja piiloutumaan.

Kun entinen miesystävä yllättäen kuolee oman käden kautta ja jättää tälle mittavan perinnön, Cecilia epäilee huijausta. Oudot yhteensattumat muuttuvat pian hengenvaarallisiksi ja pian hänen läheisensä ovat uhattuna. Cecilian mielenterveys alkaa rakoilla, kun hän yrittää epätoivoisesti todistaa, että hänen kannoillaan on joku, jota kukaan ei näe. The Invisible Man on kylmäävä moderni versio Universalin klassisen hirviöhahmogallerian tarinasta.

Sonic The Movie -elokuvan juliste
Seikkailu | Sonic the Movie

Sonic the Movie

Ohjaaja Jeff Fowler
Pääosissa James Marsden, Ben Schwartz, Tika Sumpter, Jim Carrey
Ensi-ilta 28.02.2020
Kesto 99 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Segan menestyspelisarjaan perustuva Sonic The Movie tuo maailman nopeimman siilin elokuvateattereihin! Ensimmäisessä live-action-seikkailussaan Sonic saapuu uudelle kotiplaneetalleen Maahan. Uuden ystävänsä Tomin (James Marsden) kanssa Sonicin on pelastettava maailma ilkeämielisen neron Dr. Robotnikin (Jim Carrey) valloitusyrityksiltä.

Erityiset (Hors normes) -juliste
Draama | Erityiset (Hors normes)

Erityiset (Hors normes)

Ohjaaja Olivier Nakache, Éric Toledano
Pääosissa Vincent Cassel, Reda Kateb, Hélène Vincent, Bryan Mialoundama
Ensi-ilta 28.02.2020
Kesto 114 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Erityiset on uusi lempeän huumorin värittämä draama kansainväliseksi hitiksi nousseen Koskemattomat -elokuvan tekijöiltä.

Bruno (Vincent Cassel) huolehtii vaikeasti autistisista, Malik (Reda Kateb) työskentelee hankalista oloista kotoisin olevien nuorten kanssa. Heidän aatemaailmansa ja taustansa ovat täysin erilaiset, mutta kun Malikin eksyneet sielut pääsevät auttamaan Brunon hoidossa olevia, uusia maailmoita avautuu kaikille.

Miesten väsymätön työpanos on kullan arvoinen, koska heidän suojattiensa kanssa ei tunnu pärjäävän kukaan muu. Virallisessa mielessä he operoivat Ranskan lainsäädännön harmaalla alueella. Kun Bruno ja Malik saavat eräänä päivänä vieraakseen sosiaalihuollon tarkastajat, heidän taistelunsa yhteiskunnan unohtamien puolesta on uhattuna.

Kuten Koskemattomat, myös Erityiset on tositapahtumiin perustuva tarina ystävyyden merkityksestä. Tarinan innoittajina ovat toimineet ranskalaiset Stephane Benhamou ja Daoud Tatou, jotka ystävystyivät työskennellessään vaikeasti autististen parisssa.

Emma-elokuvan juliste
Komedia | Emma

Emma

Ohjaaja Autumn de Wilde
Pääosissa Anya Taylor-Joy, Johnny Flynn, Bill Nighy, Mia Goth, Miranda Hart, Josh O'Connor, Callum Turner, Rupert Graves, Gemma Whelan, Amber Anderson, Tanya Reynolds, Connor Swindells
Ensi-ilta 06.03.2020
Kesto 125 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Jane Austenin rakastettu klassikkoromaani sen oikean löytämisestä ja oman onnellisen lopun ansaitsemisesta saa uuden tulkinnan Emman herkullisessa uudessa filmatisoinnissa. Kaunis, älykäs ja rikas Emma Woodhouse on uneliaan kotikylänsä seurapiirien kuningatar vailla vertaa. Säkenöivässä satiirissa luokkaeroista ja kasvukivuista Emma seikkailee epäonnisten seurusteluyritysten ja romanttisten harhapolkujen kautta kohti rakkautta, joka löytyy lähempää kuin hän arvaakaan.

Draama | The High Note

The High Note

Ohjaaja Nisha Ganatra
Pääosissa Dakota Johnson, Tracee Ellis Ross, Kelvin Harrison Jr., Ice Cube, Zoe Chao, Eddie Izzard, Bill Pullman, Diplo
Ensi-ilta 31.07.2020
Kesto 113 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Musiikkibisneksen tähtipölystä säkenöivään maailmaan sijoittuva The High Note kertoo Grace Davisista (Tracee Ellis Ross), diivasta jolla on majesteettiset laulunlahjat ja yhtä valtaisa ego. Maggie (Dakota Johnson) on Gracen assistentti, jonka päivät täyttyvät supertähden sekalaisilla asioilla juoksemisesta, mutta joka on aina haaveillut musiikkituottajan urasta. Kun Gracen agentti tarjoaa hänelle mahdollisuutta, joka voi sinetöidä hänen uransa kohtalon, Maggie ja Grace keksivät suunnitelman, joka voi muuttaa heidän elämänsä.

Draama | Yhteinen sävel (Military Wives)

Yhteinen sävel (Military Wives)

Ohjaaja Peter Cattaneo
Pääosissa Kristin Scott Thomas, Sharon Horgan, Greg Wise, Jason Flemyng, Emma Lowndes, Gaby French, Lara Rossi, Amy James-Kelly, India Ria Amarteifio
Ensi-ilta 04.09.2020
Kesto 113 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Rakastetun brittikomediaklassikon Housut pois! ohjaaja Peter Cattaneo tuo jälleen valkokankaille koskettavan ja viihdyttävän tarinan siitä, miten kaikki on mahdollista, kun uskalletaan puhaltaa yhteen hiileen.

Englantilaisessa sotilastukikohdassa asuville naisille huoli rintamalle lähtevistä puolisoista on arkipäivää. Määrätietoinen Kate (Kristin Scott Thomas) ja elämäniloinen Lisa (Sharon Horgan) yrittävät keksiä koko joukolle yhteistä tekemistä. Ompeluseurat ja lukupiirit eivät ota tulta alleen, joten kaksikko päättää kokeilla kuorolaulua.

Alkutaival ei suju ilman yhteentörmäyksiä. Katen mielestä kuoron pitäisi laulaa klassisista musiikkia mahdollisimman puhtaasti, kun taas Lisa ehdottaa pop-kappaleita, joiden sanat kaikki osaavat. Vähitellen härkäpäiset naiset alkavat löytää toisistaan uusia puolia. Kate suree kaatunutta poikaansa, ja Lisan kapinoivan tyttären ansiosta hän saa yllättävällä tavalla tukea tuskansa kantamiseen.

Kuoro alkaa hiljalleen soida yhä varmemmin, ja samalla syntyy yhteinen tavoite: päästä esiintymään Lontoon Royal Albert Hallissa järjestettävään konserttiin. Lämminhenkinen ja tunteellinen elokuva Yhteinen sävel pohjautuu tositapahtumiin ja Iso-Britanniassa huippusuosioon nousseeseen musiikki-ilmiöön.

Komedia | David Copperfieldin elämä ja teot

David Copperfieldin elämä ja teot

Ohjaaja Armando Iannucci
Pääosissa Dev Patel, Tilda Swinton, Hugh Laurie, Peter Capaldi, Ben Whishaw
Ensi-ilta 18.09.2020
Kesto 119 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

David Copperfieldin elämä ja teot tuo Charles Dickensin mestariteoksen valkokankaille hauskempana kuin koskaan! Hyväsydäminen orpo David (Dev Patel) etsii omaa paikkaansa viktoriaanisessa Englannissa. Hänen elämäntarinassaan polveilevat vuoroin laupeus ja pahansuopuus, rutiköyhyys ja yltäkylläisyys. Kirjailijan urasta haaveilevan nuorukaisen matkan varrelle osuu joukko yllättäviä ja eriskummallisia persoonallisuuksia, joista kukin vaikuttaa hänen kohtaloonsa arvaamattomalla tavalla. Dickensin omasta elämästä ammentava tarina on mitä viehättävin kuvaus kohtalon oikullisuudesta.

Armando Iannuccin (mm. The Death of Stalin, tv-sarja Rouva varapresidentti) sovitus antaa klassikolle uuden elämän ja päivittää sen 2020-luvulle. Nimiosaa näyttelee Dev Patel (mm. Slummien miljonääri) ja muissa rooleissa nähdään mm. Tilda Swinton, Hugh Laurie, Peter Capaldi ja Ben Whishaw. Käsikirjoituksesta vastaavat Ianucci ja Simon Blackwell (mm. tv-sarja Succession).

Kotimainen | Karpo

Karpo

Ohjaaja Ari Matikainen
Pääosissa
Ensi-ilta 25.09.2020
Kesto 84 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Hannu Karpo on suomalainen ikoni, joka on tallentunut kansakunnan muistiin: oman tiensä kulkija, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä. Kaikki siis tietävät Karpon, mutta harva tuntee miehen karvahatun alla. Elokuva Karpo kuvaa Hannu Karpon vuosikymmeniä kestänyttä uraa toimittajana ja käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon.

Karpo-elokuvassa kerrotaan myös niistä uhrauksista, joita ohjelmien teko ja vääryyttä kokeneiden kansalaisten puolustaminen vaati. Karpo rohkeni mennä alueille, joita muut karttoivat. Koko kansan rakastaman televisio-ohjelman tuotannossa käytettiin toisinaan mitä ällistyttävämpiä keinoja ja liikuttiin lain molemmin puolin. Karpoa oli mahdoton pysäyttää syyttein tai uhkauksin, sillä kansain silmissä hänestä kasvoi oikeuslaitostakin suurempi instituutio.

Maailma, Suomi, media ja journalismi ovat käyneet läpi suunnattoman murroksen Karpon toimittajan uran aikana. Karpon tarina on kuin täydellinen läpileikkaus tästä dramaattisesta muutoksesta – ja samalla hyvä muistutus siitä, miten toisenlainen maa Suomi oli vielä hyvin vähän aikaa sitten. Karpo nostaa karvahattua rohkealle ammattilaiselle, jolla oli asiaa.

Animaatio | Trolls: Maailmankiertue

Trolls: Maailmankiertue

Ohjaaja Walt Dohrn
Pääosissa Orig. versio: Anna Kendrick, Justin Timberlake, J Balvin, Rachel Bloom, Flula Borg, Kelly Clarkson, James Corden, Ester Dean, Jamie Dornan, Gustavo Dudamel, Ron Funches, Caroline Hjelt, Aino Jawo, Kunal Nayyar, Ozzy Osbourne, Anderson .Paak, Anthony Ramos, Sam Rockwell, Betsy Sodaro, Karan Soni, Kenan Thompson, Charlyne Yi, George Clinton, Mary J. Blige
Ensi-ilta 25.09.2020
Kesto 90 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

DreamWorks Animationin animaatio vuodelta 2016 saa jatkoa, kun Trolls: Maailmankiertue saapuu elokuvateattereihin. Seikkailussa, joka vie heidät oman maailmansa ääriin, Poppylle ja Risulle selviää, että trollien suku on laajempi kuin he arvaavatkaan. Trollien lajit ovat levittäytyneet kuuteen trollimaahan, ja kukin heimo on omistautunut omalle musiikin lajilleen, joihin kuuluvat funk, kantri, tekno, klassinen, pop ja rock. Trollien maailma muuttuu siis avarammaksi ja paljon äänekkäämmäksi!

Rock-maailman hallitsijoihin kuuluva kuningatar Roxy ja hänen isänsä kuningas Örinä suunnittelevat kaikkien muiden trollimaailmoiden tuhoamista, jotta rockista tulisi ainoaa oikeaa musiikkia. Kun kaikkien trollien kohtalo on vaakalaudalla, Poppy, Risu ja heidän ystävänsä lähtevät kiertämään eri maailmoita ja virittämään harmoniaa trollilajien välille Roxya vastaan.

Trolls: Maailmankiertue –elokuvan on ohjannut Walt Dohrn, joka toimi apulaisohjaajana ensimmäisessä Trolls-elokuvassa. Gina Shay palaa elokuvan tuottajaksi. Elokuvassa kuullaan myös uutta musiikkia Justin Timberlakelta, joka sai Oscar®-ehdokkuuden Trolls-elokuvan tunnuskappaleesta “Can’t Stop the Feeling!”.

Kotimainen | Nimby

Nimby

Ohjaaja Teemu Nikki
Pääosissa Susanna Pukkila, Almila Bagriacik, Mari Rantasila, Antti Reini, Elias Westerberg, Ona Kamu, Jouko Puolanto ja Matti Onnismaa
Ensi-ilta 09.10.2020
Kesto 1h 34min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tästä ajasta kertova Nimby (lyhenne termistä Not In My Backyard) on pikimusta komedia suvaitsevana itseään pitävien ihmisten suvaitsemattomuudesta. Ohjauksesta vastaa kotimaisen elokuvan kentän anarkistisimpiin ja palkituimpiin tekijöihin lukeutuva Teemu Nikki (Armomurhaaja, tv-sarja Sekasin). Nimby kertoo tästä ajasta ja sen ristiriidoista – ja uskaltaa nauraa aiheille, joille yleensä vain pudistellaan päätä tai joilta suljetaan silmät.

Tapahtumat saavat alkunsa, kun kaupunkilaistunut Mervi vie ensimmäisen kerran tyttöystävänsä Katan maaseudulle vanhempiensa luo. Mervi pelkää, että vanhempien on vaikea suvaita tyttöparia – varsinkin kun Katan äiti on iranilainen ja isä saksalainen - mutta käy ilmi, että perillä Mervillä on itsellään paljon enemmän sulateltavaa. Vanhempien omalaatuinen, avoin rakkausjärjestely, uusnatseihin liittynyt ex-poikaystävä, periuskonnolliset kummivanhemmat ja paikkakunnalle muuttaneiden pakolaisten synnyttämät ristiriidat eivät varsinaisesti helpota vierailua.

| Bigfoot - Isojalan perhe

Bigfoot - Isojalan perhe

Ohjaaja Jeremy Degruson, Ben Stassen
Pääosissa Suomenkielisen ääniversion rooleissa: Adam - Waltteri Helisalo Arlo - Sasu Moilanen Becky Dabmore - Viivi Tamminen Isojalka - Tero Koponen Connor Mandrake - Antti LJ Pääkkönen Emma - Hanna Mönkäre Shelly - Sanna-June Hyde Trapper - Jani Karvinen Wilburg - Pasi Ruohonen Susi - Markus Bäckman
Ensi-ilta 23.10.2020
Kesto 1 h 28 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Adamin perhe on hiukan epätavallinen. Hänen isänsä on nimittäin ihan oikea isojalka – eikä siinä kaikki, hän on myös julkkis! Isä haluaa käyttää mainettaan hyviin tarkoituksiin, ja kun ympäristöjärjestö pyytää häntä auttamaan luonnonpuiston suojelemisessa öljy-yhtiön katalilta suunnitelmilta, hän tarttuu tilaisuuteen. Matkalla hän yllättäen katoaa jäljettömiin. Adam ja hänen eläinystävänsä on lähdettävä etsimään häntä ja pelastettava aarniometsä hävitykseltä.

Toiminta | Honest Thief

Honest Thief

Ohjaaja Mark Williams
Pääosissa Liam Neeson, Kate Walsh, Jai Courtney, Jeffrey Donovan, Anthony Ramos, Robert Patrick
Ensi-ilta 23.10.2020
Kesto 98 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Liam Neeson on pankkiryöstäjä Tom Carter, taiturimainen rikollinen ja räjähde-ekspertti, joka on onnistunut välttymään kiinnijäämiseltä jo vuosien ajan. Kun hän tapaa elämänsä naisen, Tom päättää, että on tullut aika siirtyä kaidalle polulle. Hän aikoo antautua ja palauttaa varastamansa miljoonat, tavoitteenaan selvitä mahdollisimman lyhyellä tuomiolla ja aloittaa uusi elämä. Kaksi ryöstösaalista itselleen havittelevaa lainvalvojaa kääntää suunnitelman päälaelleen, ja Tom joutuu taistelemaan puhdistaakseen maineensa.

Kauhu, Komedia | Freaky

Freaky

Ohjaaja Christopher Landon
Pääosissa Vince Vaughn, Kathryn Newton, Celeste O’Connor, Misha Osherovich, Uriah Shelton, Dana Drori, Katie Finneran, Alan Ruck
Ensi-ilta 13.11.2020
Kesto 1h 42min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kauhukomediassa Freaky teinityttö vaihtaa kehoja säälimättömän sarjamurhaajan kanssa!

17-vuotias Millie Kessler (Kathryn Newton, Blockers, HBO:n Big Little Lies) yrittää parhaansa selviytyäkseen julmassa koulumaailmassa. Mutta kun hän joutuu kotikaupunkinsa pahamaineisen sarjamurhaajan eli Teurastajan (Vince Vaughn) tähtäimeen, abivuosi on hänen huolistaan pienin.

Teurastajan ase, muinainen tikari saa Millien ja sarjamurhaaja vaihtamaan kehoja keskenään. Millie saa selville, että vuorokauden kuluttua muutosta ei voi enää kumota. Hän on siis vaarassa jäädä pysyvästi keski-ikäiseksi psykopaattikorstoksi, jota koko kaupunki jahtaa! Itse Teurastaja taas jatkaa saalistustaan Millienä ja aikoo tyydyttää verenhimonsa koulun päättäjäisissä.

Ystävät apunaan — supertiedostava Nyla, superupea Joshua ja ihastus Booker — Millie taistelee aikaa vastaan päästäkseen eroon kirouksesta. Teurastaja huomaa, että teinitytön kehossa onkin helppoa lahdata porukkaa oikein olan takaa.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Christopher Landonin (Happy Death Day, Paranormal Activity -elokuvasarja) kiehtovan kierosta mielestä on syntynyt sysimustaa huumoria tarjoava kauhukomedia.

Freakyn ovat käsikirjoittaneet Christopher Landon ja Michael Kennedy (Foxin Bordertown) ja tuottajana toimii Jason Blum (Halloween, The Invisible Man). Elokuvan on tuottanut Blumhouse Productions yhteistyössä Divide/Conquerin kanssa. Vastaavat tuottajat ovat Couper Samuelson ja Jeanette Volturno.

Draama | Lupaava nuori nainen

Lupaava nuori nainen

Ohjaaja Emerald Fennel
Pääosissa Carey Mulligan, Laverne Cox, Bo Burnham, Alison Brie, Connie Britton, Jennifer Coolidge, Max Greenfield, Christopher Mintz-Plasse, Chris Lowell, Sam Richardson, Molly Shannon, Clancy Brown
Ensi-ilta 07.05.2021
Kesto 114 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaikkien mielestä Cassie (Carey Mulligan) oli erittäin lupaava nuori nainen, kunnes tapahtui jotain, mikä romutti hänen tulevaisuutensa. Mikään Cassien elämässä ei ole sitä miltä näyttää. Hän on huippuälykäs, taiturimaisen ovela ja viettää öisin salaista kaksoiselämää. Eräs yllättävä kohtaaminen tarjoaa Cassielle mahdollisuuden oikaista menneisyyden vääryydet.

Kutkuttava trilleri Lupaava nuori nainen on herkullinen ja tuore kuvaus kostosta. Oscar-palkitusta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa huikean lahjakas Emerald Fennel, joka on toiminut mm. Killing Eve -sarjan showrunnerina ja näytellyt The Crown ja Hakekaa kätilö! -sarjoissa. Lupaava nuori nainen on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.

 

Draama | Minari

Minari

Ohjaaja Lee Isaac Chung
Pääosissa Steven Yeun, Yeri Han, Yuh-Jung Youn, Alan Kim
Ensi-ilta 07.05.2021
Kesto 115 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar-voittaja, Golden Globe-palkittu Minari on herkkä kuvaus juurtumisesta. Elokuva kertoo korealaissyntyisestä perheestä, joka muuttaa Arkansasin maaseudulle etsimään omaa amerikkalaista unelmaansa. Perheen elämä mullistuu, kun ovela, pahasuinen mutta rakastava isoäiti (Oscar-voittaja Yuh-Jung Youn - Paras naissivuosa) saapuu entisestä kotimaasta asumaan heidän luokseen. Uusi elämä karulla seudulla on täynnä vastoinkäymisiä, mutta Minari näyttää, millaista voimaa ja sikeyttä perheessä voi olla, sekä sen, mitä koti todella tarkoittaa.

Minari oli ehdolla kuudessa kategoriassa Oscar-kilvassa ja palkittiin Golden Globes -gaalassa parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana. Elokuva on saanut Suomen elokuvasäätiön maahantuontitukea 2021.

Animaatio, Perhe-elokuvat | Flummelit

Flummelit

Ohjaaja David Silverman, Raymond S. Persi
Pääosissa Heljä Heikkinen, Joonas Saartamo, Antti LJ Pääkkönen, Katja Aakkula, Markus Niemi, Tuomas Uusitalo, Maria Lund. Dubbauksen ohjaus: Hans Halmari / Iyuno Finland Dub Oy
Ensi-ilta 28.05.2021
Kesto 85 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kieri seikkailuun flummeleiden matkassa! Op ja Ed ovat flummeleita, ammoisilta ajoilta kotoisin olevia eläimiä, jotka kuuluvat luontoäidin kummallisimpiin päähänpistoihin: ulkonäöltään ne muistuttavat karvapeitteisiä donitseja. Sattuman saattelemana villikko Op ja epäluuluinen Ed lähtevät aikamatkalle kotoaan, vuoden 1835 Galápagossaarilta nykypäivän suurkaupunkiin, Shanghaihin.

Betoniviidakon vilinässä he kuulevat kauhistuttavan uutisen: pian heidän lähtönsä jälkeen flummelit ovat hävinneet maan päältä ja koko laji kuollut sukupuuttoon! Op ja Ed ovat nyt rotunsa viimeiset, ja heidän on keksittävä keino flummeleiden pelastamiseksi varmalta tuholta. Uusi tuttavuus, etevä pieni koira Clarence tarjoutuu auttamaan heitä.

Koko perheen animaation on ohjannut David Silverman (The Simpsons Movie, Monsterit Oy) ja käsikirjoituksesta vastaavat Simpsons-veteraanit Joel Cohen, John Frink ja Rob LaZebnik.

Kauhu | Hiljainen paikka: Osa 2

Hiljainen paikka: Osa 2

Ohjaaja John Krasinski
Pääosissa Emily Blunt, Cillian Murphy, Millicent Simmonds, Noah Jupe
Ensi-ilta 11.06.2021
Kesto 97 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oman turvapaikkansa tuhouduttua Abbottin perheen (Emily Blunt, Millicent Simmonds, Noah Jupe) on kohdattava ulkomaailman vaarat ja jatkettava selviytymistaisteluaan täydellisessä hiljaisuudessa. Suunnatessaan pakon edessä kohti tuntematonta he huomaavat, että äänen perusteella metsästävät hirviöt eivät ole ainoa uhka hiekkaisen polun tuolla puolen.

Toiminta | Fast & Furious 9

Fast & Furious 9

Ohjaaja Justin Lin
Pääosissa Vin Diesel, John Cena, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris "Ludacris" Bridges, Jordana Brewster, Nathalie Emmanuel, Sung Kang, Helen Mirren, Charlize Theron, Cardi B, Ozuna
Ensi-ilta 30.06.2021
Kesto 142 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Voit ajaa kuinka kovaa tahansa, mutta kukaan ei voi paeta menneisyyttään.

Kesän 2021 elokuvateattereissa avaa Fast & Furious 9, yhdeksäs osa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan jatkuneesta elokuvasarjasta.

Dom Toretto (Vin Diesel) on vetäytynyt viettämään rauhallista kotielämää Lettyn ja poikansa Brianin kanssa. He kuitenkin tietävät, että vaikka taivaanranta näyttää seesteiseltä, sen takana heitä uhkaa aina vaara. Tällä kertaa Domin on kohdattava omat menneisyyden syntinsä pelastaakseen rakkaimpansa. Tuttu jengi palaa jälleen yhteen pysäyttääkseen koko maailma kohtaloa uhkaavan juonen, jonka takana on nerokkain salamurhaaja ja taitavin kuski, jonka he ovat koskaan kohdanneet - mies, joka sattuu olemaan myös Domin hylkiö-veli Jakob (John Cena).

Fast & Furious 9:n ohjaajaksi palaa Justin Lin, joka ohjasi sarjan osat 3-6 aikana, jolloin elokuvista tuli maailmanluokan menestys. Renkaat ulvovat jälleen maapallon ympäri –Lontoosta Tokioon, Keski-Amerikasta Edinburghiin ja salaisesta bunkkerista Azerbaidžanissa Tbilisin viliseville kaduille. Matkan varrella tavataan niin vanhoja ystäviä kuin vihollisiakin, kirjoitetaan historiaa uusiksi ja laitetaan perheen todellinen merkitys ennennäkemättömälle koetukselle.

Elokuvaa tähdittävät Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris “Ludacris” Bridges, Jordana Brewster, Nathalie Emmanuel, Sung Kang, Oscar®-voittaja Helen Mirren ja Oscar®-voittaja Charlize Theron. Tähtikaartiin liittyvät Grammy-palkittu Cardi B uutena hahmona, Leysa-nimisenä naisena jolla on yhteys Domin menneisyyteen, sekä reggae-sensaatio Ozuna cameoroolissa. Elokuvan ovat tuottaneet Neal H. Moritz, Vin Diesel, Jeff Kirschenbaum, Joe Roth, Justin Lin, Clayton Townsend ja Samantha Vincent.

Animaatio | Croodit: Uusi aika

Croodit: Uusi aika

Ohjaaja Joel Crawford
Pääosissa (alkuperäinen ääniversio) Nicolas Cage, Emma Stone, Ryan Reynolds, Catherine Keener, Cloris Leachman, Clark Duke, Leslie Mann, Peter Dinklage, Kelly Marie Tran
Ensi-ilta 02.07.2021
Kesto 95 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Luolamiesten perhe Croodit on selviytynyt lukuisista vaaroista ja katastrofeista, aina esihistoriallisista pedoista perheen tyttären ensimmäiseen poikakaveriin. Nyt he kuitenkin kohtaavat jotain, mikä mullistaa lauman elämän: toisen perheen.

Croodit tarvitsevat uuden kodin, joten perhe lähtee tien päälle etsimään turvallista asuinpaikkaa. Kun he löytävät suojaisan paratiisin täynnä luonnon antimia, heidän ongelmansa näyttää ratkenneen... On vain eräs mutta. Paikalla asuu jo toinen perhe, Parempaiset.

Parempaiset ovat Croodeja muutaman askeleen edellä evoluutiossa: heillä on upea puumaja, ihmeellisiä keksintöjä ja satoisat viljelykset täynnä ruokaa. Kun he ottavat Croodit asumaan luokseen, perheiden välit alkavat nopeasti kiristyä.

Juuri kun kaikki vaikuttaa menevän pieleen, uusi uhka sinkoaa molemmat perheet uuden kodin suojista kohti seikkailua. Heidän on hyväksyttävä erilaisuutensa, haettava tukea toisistaan ja rakennettava yhteinen tulevaisuus.

Elokuvan on ohjannut Joel Crawford, joka on ollut tekemässä useita DreamWorks Animationin elokuvia, kuten Trolls ja Kung Fu Panda -elokuvasarjoja. Tuottajana toimii Mark Swift (Kapteeni Kalsari: Elokuva, Madagascar 3).

Draama | The United States vs. Billie Holiday

The United States vs. Billie Holiday

Ohjaaja Lee Daniels
Pääosissa Andra Day, Trevante Rhodes, Garrett Hedlund, Natasha Lyonne, Tyler Williams
Ensi-ilta 02.07.2021
Kesto 130 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Legendaarinen Billie Holiday (Golden Globen roolistaan voittanut laulaja Andra Day) on yksi kaikkien aikojen suurimmista jazz-muusikoista, jota fanit ympäri maailmaa rakastavat. Kansalaisoikeustaistelun repiessä yhteiskuntaa syrjintään ja viharikoksiin pelottomasti kantaa ottava Holiday halutaan hiljentää hinnalla millä hyvänsä. Keinot löytyvät hänen pahimmasta heikkoudestaan.

Kulissien takana liittovaltion huumevirasto ottaa hänet kohteekseen ja käynnistää vuosien ajan kestävän peiteoperaation hänen piinakseen. Jahtia johtaa musta agentti Jimmy Fletcher (Trevante Rhodes, Moonlight), jonka kanssa Holiday ajautuu myrskyisään rakkaussuhteeseen.

”Lady Dayn” elämäntarinan kertova The United States vs. Billie Holiday kuvaa hänen taisteluaan riippuvuuden, maineen ja musertavan rakkauden kanssa. Käsin kosketeltavan ajankohtaisen elokuvan ohjauksesta vastaa Precious ja The Butler -elokuvien tekijä Lee Daniels.

Kotimainen | Pertsa ja Kilu

Pertsa ja Kilu

Ohjaaja Taavi Vartia
Pääosissa Pertsa - Olavi Kiiski Kilu - Oskari Mustikkaniemi Liisa - Mimosa Willamo Suokko - Elias Westerberg Rikosetsivä Paavola - Hannes Suominen Johtaja Ritavuori - Veeti Kallio Kilun äiti - Elsa Saisio Kilun isä - Ville Myllyrinne Pertsan äiti - Anu Sinisalo Pertsan isä - Turkka Mastomäki Diileri-Jere - Joonas Vartia Pirkko - Sara Vänskä Iikka - Robin Haapasalo Väinö - Totti Puro Topi - Jesse Tokola Vappu - Ellen Hölttä Kerttu - Hilma Huovinen
Ensi-ilta 14.07.2021
Kesto 86 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kotkan pankki ryöstetään ja samoihin aikoihin katoaa arvokas huvijahti. Kun ryöstäjä yrittää päästä Tukholmaan tyttöystävänsä kanssa, joutuu hänen ohjastamansa huvijahti myrskyyn ja ajautuu karille. Ryöstösaalis painuu pohjaan jahdin mukana.
Paikalle osuu kaksi poikaa, Pertsa ja Kilu, jotka pelastavat pariskunnan merestä. Totuus alkaa valjeta pojille vasta heidän kuullessaan ryöstöuutisesta. He ovat tietämättään pelastaneet pankkirosvon. Alkaa vauhdikas ja jännittävä kilpajuoksu, kun Pertsa ja Kilu yrittävät etsiä uponneen huvijahdin, ja samaan aikaan pankkirosvo yrittää päästä nostamaan saaliin meren pohjasta. Myös poliisi jäljittää roistoa ja huvijahtia, joten kamppailu aikaa vastaan on käsin kosketeltava.
Varsinkin Pertsalle jahdin löytämisestä tulee elämäntehtävä – perhe on taloudellisesti ahtailla ja muutto Imatralle edessä, mutta pankkiryöstöön liittyvistä vihjeistä ja huvijahdista luvattu palkkio voisivat olla ratkaisu kaikkeen.
Pertsa ja Kilu ottavat myös ystäväpiirinsä avuksi suoriutuakseen tehtävästä – he perustavat pelottoman joukkion ”Viimeiset kaanit”. Kaaniin kuuluu niin poikia kuin tyttöjäkin.
Pertsa kehittää toinen toistaan uskaliaampia keksintöjä, ja mm. kotikutoinen lentokone ja erilaisista irtotavaroista rakennettu sukellusvene auttavat tehtävän ratkaisemisessa. Keskeisenä teemana on Pertsan ja Kilun keskinäinen ystävyys ja luottamus, joka joutuu hetkittäin lujille, mutta tuo kuitenkin lopulta voiton.
Kirjailija Väinö Riikkilän luomien hahmojen ympärille toteutetaan täysverinen ja ajaton seikkailuelokuva. Se on täynnä oivalluksia, mielikuvituksen vimmaa, jännitystä ja riemua. Ystävyys ja pelko sen rikkoutumisesta on temaattisesti myös vahvasti läsnä ja tekee elokuvasta pohjimmiltaan syvältä koskettavan kertomuksen.

Draama | Supernova

Supernova

Ohjaaja Harry Macqueen
Pääosissa Stanley Tucci, Colin Firth, Sarah Woodward, John Roberts
Ensi-ilta 16.07.2021
Kesto 94 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Colin Firth ja Stanley Tucci näyttelevät Samia ja Tuskeria, jotka kiertävät vanhalla asuntoautolla Englannin syksyistä maaseutua. He vierailevat sukulaisten ja ystävien luona sekä käyvät muistelemassa tärkeitä paikkoja. Sam ja Tusker ovat olleet yhdessä 20 vuotta, mutta Tuskerin varhainen dementia on mullistanut heidän elämänsä. Välillä terävästi ajatteleva, välillä omiin maailmoihinsa unohtuva Tusker pelkää, että hänet muistetaan viimeisistä vuosistaan eikä siitä, millainen hän oli aikoinaan. Tässä tilanteessa heille tärkeintä ovat viimeiset yhteiset hetket, ennen kuin Tusker katoaa kokonaan maailmaan, josta Sam ei häntä enää tavoita. Kun salaiset suunnitelmat paljastuvat matkan aikana, Sam ja Tusker tajuavat, että he ovat vain yrittäneet säästää toisensa tuskalta. Lopulta he joutuvat kohtaamaan perimmäisen kysymyksen siitä, mitä toisen ihmisen rakastaminen todella merkitsee.

Elokuvalle on myönnetty Suomen elokuvasäätiön maahantuontituki.

Animaatio | Spirit - Kesyttämätön

Spirit - Kesyttämätön

Ohjaaja Elaine Bogan
Pääosissa Suomenkielisissä äänirooleissa mm. VIIVI, Esteri Seppälä ja Yasmine Yamajako. Alkuperäisversion äänirooleissa Isabela Merced, Julianne Moore, Jake Gyllenhaal, Marsai Martin, Mckenna Grace, Walton Goggins, Andre Braugher ja Eiza González
Ensi-ilta 21.07.2021
Kesto 88 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

DreamWorks Animationin uusi elokuva Spirit - Kesyttämätön kertoo omaa paikkaansa etsivästä tytöstä, joka löytää sukulaissielunsa kohdatessaan villihevosen.

Lucky Prescott (artisti VIIVI ensimmäisessä dubbausroolissaan) ei koskaan oppinut tuntemaan edesmennyttä äitiään Milagro Navarroa, joka oli peloton taitoratsastaja rajaseudulla Miraderon pikkukaupungissa.

Lucky on tullut äitiinsä, sillä hänkään ei pidä säännöistä ja rajoituksista. Se aiheuttaa harmaita hiuksia Cora-tädille, joka yrittää parhaansa mukaan kasvattaa tyttöä suurkaupungissa. Kun Lucky joutuu jälleen kerran pulaan, Cora päättää, että edessä on muutto Luckyn Jim-isän luo Miraderoon.

Unelias pikkukaupunki ei alkuun tee vaikutusta Luckyyn. Hän tulee kuitenkin toisiin ajatuksiin, kun hän kohtaa Spiritin, omapäisen mustangin, ja tutustuu kahteen paikalliseen ratsastajaan, Abigailiin ja Pru’un.

Kun sydämetön hevosten kasvattaja aikoo vangita Spiritin lauman ja myydä hevoset raskaaseen työhön, Lucky lähtee uusien ystäviensä kanssa pelastamaan eläintä, joka on antanut hänen elämälleen merkityksen. Spiritin avulla Lucky on löytänyt yhteyden äitiinsä ja meksikolaiseen kulttuuriperintöönsä.

Jännitys, Kauhu | Old

Old

Ohjaaja M. Night Shyamalan
Pääosissa Gael García Bernal, Vicky Krieps, Rufus Sewell, Ken Leung, Nikki Amuka-Bird, Abbey Lee, Aaron Pierre, Kathleen Chalfant, Alexa Swinton, Nolan River, Kylie Begley, Embeth Davidtz, Eliza Scanlen, Alex Wolff, Emun Elliott, Thomasin McKenzi
Ensi-ilta 21.07.2021
Kesto 108 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Visionäärinen elokuvantekijä M. Night Shyamalan esittää hyytävän trillerin tropiikissa lomailevasta perheestä, joka huomaa kauhukseen, että syrjäinen ranta, jolla he ovat viettäneet muutaman tunnin rentoutuen, saa heidät ikääntymään nopeasti, jolloin kokonainen ihmiselämä mahtuu yhteen ainokaiseen päivään.

Elokuvan kansainväliseen tähtikaartiin kuuluvat muun muassa Golden Globe –voittaja Gael García Bernal (Amazonin Mozart in the Jungle), Vicky Krieps (Phantom Thread), Rufus Sewell (Amazonin Oraakkelin kirja), Ken Leung (Star Wars: Episode VII—The Force Awakens), Nikki Amuka-Bird (Nouseva Jupiter), Abbey Lee (HBO:n Lovecraft Country), Aaron Pierre (Syfyn Krypton), Alex Wolff (Hereditary – pahan perintö), Embeth Davidtz (The Girl with the Dragon Tattoo), Eliza Scanlen (Pikku naisia), Emun Elliott (Star Wars: Episode VII—The Force Awakens), Kathleen Chalfant (Showtimen The Affair) ja Thomasin McKenzie (Jojo Rabbit).

Jännitys | Kuriiri

Kuriiri

Ohjaaja Dominic Cooke
Pääosissa Benedict Cumberbatch, Rachel Brosnahan, Jessie Buckley, Merab Ninidze, Angus Wright
Ensi-ilta 06.08.2021
Kesto Tulossa
Ikäraja ja sisältömerkinnät  Tulossa 

Tositapahtumiin perustuva vakoilutrilleri kertoo brittiläisestä Greville Wynnestä (Benedict Cumberbatch), vaatimattomasta ja tavallisesta liikemiehestä, joka värvättiin avainrooliin yhdessä historian kriittisimmistä kansainvälisistä konflikteista. MI6:n pyynnöstä ja CIA:n agentin (Rachel Brosnahan) ehdotuksesta Wynne solmii salaisen ja äärimmäisen vaarallisen yhteyden neuvostoupseeri Oleg Penkovskiin (Merab Ninidze), tavoitteenaan välittää tärkeitä tietoja kiristyvästä ydinasevarustelusta ja Kuuban kriisin ratkaisun avaimista. Raskaan salaisuuden kantaminen saa puolison (Jessie Buckley) epäilemään miehensä rehellisyyttä ja lopulta asettaa Wynnen hengenvaaraan.

Jännitys | The Ice Road

The Ice Road

Ohjaaja Jonathan Hensleigh
Pääosissa Liam Neeson, Laurence Fishburne, Holt McCallany, Amber Midthunder
Ensi-ilta 20.08.2021
Kesto 103 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Timanttikaivos Pohjois-Kanadassa on romahtanut, jättäen työntekijöitä maan alle loukkuun. Jim Goldenrodin (Laurence Fishburne) on äkkiä löydettävä päteviä rekkakuskeja ajamaan pelastusvarusteita vaarallisia jääteitä pitkin onnettomuuspaikalle. Kyseessä on itsemurhatehtävä kokeneimmillekin kuskeille, mutta Mike (Liam Neeson) ja Tantoo (Amber Midthunder) ottavat haasteen vastaan. Jää osoittautuu kuitenkin arvioituakin heikommaksi, ja tehtävä muuttuu lähes mahdottomaksi viimeistään, kun rekkakuskit joutuvat määrätietoisen sabotoinnin kohteeksi. Joku haluaa estää pelastustehtävän.

Draama | Persian oppitunnit

Persian oppitunnit

Ohjaaja Vadim Perelman
Pääosissa
Ensi-ilta 17.09.2021
Kesto 128 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Vuoden 1942 miehitetyssä Ranskassa SS-sotilaat pidättävät Gillesin (Nahuel Pérez Biscayart) ja lähettävät hänet kohti tuhoamisleiriä. Matkalla Gilles välttyy täpärästi teloitukselta väittämällä, ettei ole oikeasti juutalainen vaan persialainen.

Hätävalhe pelastaa Gillesin hengen, mutta johdattaa hänet pian entistä pahempaan pulaan. Keskitysleirillä hän saa tehtäväkseen opettaa persian kieltä upseeri Kochille (Lars Eidinger), joka haaveilee ravintolan perustamisesta Iraniin sodan päätyttyä.

Gilles päättää pitää kiinni peitetarinastaan: hän suoriutuu tehtävästä keksimällä omasta päästään ”persiankielisiä” sanoja ja opettamalla niitä Kochille. Järjestely herättää epäilyksiä niin muissa vangeissa kuin vartijoissakin. Kochin epäilykset voimistuvat päivä päivältä ja Gilles tietää, että hänen salaisuutensa voi paljastua hetkenä minä hyvänsä…

Elokuvalle on myönnetty Suomen elokuvasäätiön maahantuontituki.

Animaatio | Ryhmä Hau -elokuva

Ryhmä Hau -elokuva

Ohjaaja Cal Brunker
Pääosissa
Ensi-ilta 17.09.2021
Kesto 86 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ryhmä Hau on vauhdissa! Joukon suurimmasta vastustajasta, pormestari Hanttisesta tulee läheisen Jännälän kaupunginjohtaja, ja hän ryhtyy heti aiheuttamaan ikävyyksiä. Rikun ja sankaripentujen on matkustettava Jännälahdesta kaupunkiin uusiin haasteisiin. Yksi pennuista joutuu kohtamaan menneisyytensä, ja koko tiimi saa uuden apurin etevästä mäyräkoira Lillistä. Pennut varustautuvat uusilla huikeilla laitteilla ja vekottimilla ja lähtevät pelastamaan Jännälän kaupungin asukkaat!

Ryhmä Hau -elokuvan ikäraja elokuvateattereissa on 7. Ikärajasta voidaan joustaa kolme vuotta huoltajan vastuulla, jolloin 4-6-vuotiaat pääsevät katsomaan elokuvan täysi-ikäisen seurassa.

Fantasia | The Green Knight

The Green Knight

Ohjaaja David Lowery
Pääosissa Dev Patel, Alicia Vikander, Joel Edgerton, Sean Harris, Barry Keoghan
Ensi-ilta 24.09.2021
Kesto 129 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien legendaa päivittävä, eeppinen ja visuaalisesti häikäisevä The Green Knight kertoo kuninkaan siskonpojan, sisukkaan Sir Gawainin (Dev Patel) tarinan. Gawain hyväksyy haasteen lyödä mystinen, jättimäinen ja nimensä mukaisesti vihreä ritari ”The Green Knight”, pelottava kummajainen, joka tekee miehistä miehiä. Matkalla Vihreän ritarin luo Gawain joutuu taistelemaan niin henkiolentojen, jättiläisten, varkaiden kuin juonittelijoidenkin kanssa, mutta lopulta hän ymmärtää taistelevansa ritarin kunniasta ja arvostaan perheen ja koko kuningaskunnan silmissä.  

Dev Patelin lisäksi keskeisissä rooleissa nähdään Alicia Vikander, Joel Edgerton, Sean Harris ja Barry Keoghan.

Animaatio, Perhe-elokuvat | The Boss Baby: Perhebisnes

The Boss Baby: Perhebisnes

Ohjaaja Tom McGrath
Pääosissa Suomeksi dubatun version rooleissa Juhani Rajalin, Tuukka Leppänen, Helmi Kallio, Jenni Sivonen, Ilona Chevakova, Kristina Vahvaselkä, Joonathan Kettunen, Markku Huhtamo, Jani Karvinen, Jessina Lehto, Ohto Heiskanen. Dubbauksen ohjaus Lauri Planman / IYUNO Originaaliversion äänirooleissa Amy Sedaris, James Marsden, Jeff Goldblum, Alec Baldwin, Lisa Kudrow, Eva Longoria
Ensi-ilta 15.10.2021
Kesto 107 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tim ja Pikku-Pomo eli hänen pikkuveljensä Ted ovat kasvaneet aikuisiksi ja ajautuneet erilleen. Tim on mennyt naimisiin ja ryhtynyt koti-isäksi. Ted puolestaan työskentelee johtajana rahoitusalalla. Pian heidät tuo yhteen uusi pomo, jolla on täysin uudenlainen näkemys ja reipas asenne… sekä ideoita kokonaan uuteen perhebisnekseen.

Tim ja hänen vaimonsa Carol, joka tuo leivän perheen pöytään, asuvat lähiössä lahjakkaan 7-vuotiaan tyttärensä Tabitan ja suloisen uuden vauvansa Tinan kanssa. Tabitha, joka on luokkansa priimus, ihailee Ted-setäänsä ja haluaa olla isona kuin hän. Tim, jolla on edelleen yhtä vilkas mielikuvitus kuin lapsena, on Tabithasta huolissaan. Hän pelkää että tyttö keskittyy liikaa kouluun eikä muista nauttia lapsuudestaan.

Eräänä päivänä Tina-vauva paljastaa olevansa BabyCorpin salainen agentti (yllätys!), tehtävänään paljastaa Tabithan koulun perustajan, salaperäisen tohtori Erwin Armstrongin synkkä salaisuus. Alkaa uusi seikkailu, joka saa veljekset Timin ja Tedin löytämään toisensa uudelleen ja antaa heille aihetta pohtia, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

The Boss Baby: Perhebisnes jatkaa DreamWorks Animationin Oscar®-ehdokkuuden saaneen komedian The Boss Baby tarinaa. Ohjaajana toimii jälleen Tom McGrath. Elokuvan on tuottanut Jeff Hermann (Kung Fu Panda 3).

| Halloween Kills

Halloween Kills

Ohjaaja David Gordon Green
Pääosissa Jamie Lee Curtis, Judy Greer, Andi Matichak, Will Patton, Thomas Mann ja Anthony Michael Hall
Ensi-ilta 15.10.2021
Kesto 105 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

David Gordon Greenin Halloween, jonka pääosassa nähtiin legendaarinen Jamie Lee Curtis, oli vuonna 2018 viiltävä kassamenestys elokuvateattereissa. Siitä tuli neljälle vuosikymmenelle ulottuvan elokuvasarjan tuottoisin teos ja avausviikonloppunaan menestynein kauhuelokuva, jonka pääosassa on nainen.

Ja tuo halloween-yö, jona Michael Myers palasi, ei ole ohi.

Laurie Strode (Curtis), hänen tyttärensä Karen (Judy Greer) ja tyttärentyttärensä Allyson (Andi Matichak) jättivät naamiomiehen lukkojen taakse Laurien liekehtivän talon kellariin. Pian sen jälkeen Laurie kiidätetään vakavasti loukkaantuneena sairaalaan. Hän uskoo viimein tappaneensa pitkäaikaisen piinaajansa.

Mutta kun Michael onnistuu pakenemaan Laurien ansasta, hänen verilöylynsä jatkuu. Kivuistaan piittaamatta Laurie valmistautuu puolustautumaan ja saa samalla koko Haddonfieldin kaupungin nousemaan yhteisvoimin hirviötä vastaan.

Stroden naiset liittyvät joukkoon, jossa on muita Michaelin ensimmäisestä murharetkestä selvinneitä. Asukkaat päättävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja kukistaa Michaelin lopullisesti.

Pahuus kuolee tänä yönä.

Universal Pictures, Miramax, Blumhouse Productions ja Trancas International Films esittävät elokuvan Halloween Kills. Muissa rooleissa nähdään Will Patton apulaisseriffi Frank Hawkinsina, Thomas Mann (Kong: Pääkallosaari) ja Anthony Michael Hall (Yön ritari).

Elokuvan tekijätiimi on sama kuin vuoden 2018 maailmanlaajuiseksi ilmiöksi nousseessa elokuvassa. Halloween Killsin ovat käsikirjoittaneet Scott Teems (SundanceTV:n Rectify), Danny McBride ja David Gordon Green John Carpenterin ja Debra Hillin luomien hahmojen pohjalta. Elokuvan on ohjannut David Gordon Green, ja sen tuottajat ovat Malek Akkad, Jason Blum ja Bill Block. Johtavina tuottajina toimivat John Carpenter, Jamie Lee Curtis, Danny McBride, David Gordon Green ja Ryan Freimann.

| Last Night In Soho

Last Night In Soho

Ohjaaja Edgar Wright
Pääosissa Thomasin McKenzie, Anya Taylor-Joy, Matt Smith
Ensi-ilta 12.11.2021
Kesto 116 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Psykologisessa trillerissä muotisuunnittelua opiskelevalla Eloisella on arvoituksellinen kyky siirtyä 1960-luvulle, missä hän kohtaa sädehtivän laulajatähdeksi haluavan Sandien. Glamourin pinnan alla kaikki ei kuitenkaan ole aivan sitä miltä näyttää. Pian unet menneisyydestä alkavat pirstoutua joksikin paljon synkemmäksi. Edgar Wrightin (mm. Baby Driver) ohjaamassa trillerissä näyttelevät Thomasin McKenzie, Anya Taylor-Joy ja Matt Smith.

 

Elokuva sisältää välkkyviä valoja, jotka saattavat aiheuttaa oireita valoherkille katsojille.

Draama | The Card Counter

The Card Counter

Ohjaaja Paul Schrader
Pääosissa Oscar Isaac, Tiffany Haddish, Tye Sheridan, Willem Dafoe
Ensi-ilta 26.11.2021
Kesto 112
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Syntien sovittaminen on pitkäjänteistä peliä Paul Schraderin elokuvassa The Card Counter. Kostotrilleri kertoo uhkapelaajaksi ryhtyneestä sotavankien kuulustelijasta, jota menneisyyden haamut piinaavat. Intensiivistä draamaa tähdittävät Oscar Isaac, Tiffany Haddish, Tye Sheridan ja Willem Dafoe.

Entinen sotilas William Tell (Isaac) elättää itsensä pokeria pelaamalla. Eräänä päivänä hän kohtaa kostoa hautovan Cirkin (Sheridan), joka pyytää hänen apuaan tasatakseen tilit yhteisen vihollisen, entisen upseerin (Dafoe) kanssa. William ymmärtää, että hänellä on tilaisuus hyvittää omat pahat tekonsa estämällä Cirkin suunnitelmat, ja ottaa nuoren miehen mukaansa kiertämään kasinoita. Matkaa rahoittaa salaperäinen La Linda (Haddish), ja kolmikon tähtäimenä on pokerin maailmanmestaruuskisat Las Vegasissa. Mutta yritys pitää Cirk kaidalla tiellä vetää Williamin yhä syvemmälle kohti oman menneisyytensä synkimpiä hetkiä.

Taksikuski ja Kuin raivo härkä -elokuvien Oscar-palkittuna käsikirjoittajana tunnetunPaul Schraderin ohjaama ja käsikirjoittamassa elokuvassa näkyy vahvasti tekijän tunnusomainen, intensiivinen ja pitelemätön tyyli. Elokuvan vastaavana tuottajana toimii Martin Scorsese.

Musiikki | Sing 2

Sing 2

Ohjaaja Garth Jennings
Pääosissa Suomenkielinen dubbaus: Buster: Sami Uotila Neiti Crawly: Taisto Oksanen Rosita: Anna-Maija Tuokko Johnny: Jon-Jon Geitel Gunnar: Antti LJ Pääkkönen Ash: Armi Toivanen Meena: Yasmine Yamajako Clay Calloway: Pate Mustajärvi Crystal: Jaakko Saariluoma Porsha: Jenny Pitkänen Jerry: Sami Hedberg Nooshy: Kristiina Wheeler Darius: Michael Monroe Suki: Iina Salin Klaus: Dennis Nylund Nana: Kristiina Halttu Norman: Teuvo Matala Linda Le Bon: Vappu Pimiä Faija: Pasi Ruohonen Alfonso: Riku Leskinen Studio: Eurotroll Finland Oy Ohjaus: Magnus Axberg | Alkuperäinen ääniversio: Matthew McConaughey, Reese Witherspoon, Scarlett Johansson, Taron Egerton, Tori Kelly, Nick Kroll, Bobby Cannavale, Halsey, Pharrell Williams, Letitia Wright, Eric Andre, Chelsea Peretti, Bono
Ensi-ilta 22.12.2021
Kesto 110 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Animaatiostudio Illuminationin musiikintäyteinen Sing 2 on talven upein viihde-elämys! Lannistumaton showmies, koala Buster Moon ja hänen tähtikaartiinsa valmistautuvat elämänsä huikeimpaan spektaakkeliin viihdemaailman kimaltelevassa pääkaupungissa. On vain yksi ongelma: heidän pitää suostutella erakoitunut supertähti mukaan show’hun.

Elokuvan suomenkielisen dubbauksen rooleissa kuullaan hengästyttävä määrä nimekkäitä kotimaisia viihteen ammatilaisia herkullisissa rooleissa. Alkuperäisversiossa leijona Clay Callowaylle äänensä lainaa U2:n nokkamies Bono - suomenkielisessä dubbauksessa roolissa kuullaan itse Pate Mustajärvi. Elokuvassa kuullaan myös rocklegenda Michael Monroe ensimmäisessä dubbausroolissaan jakki Dariuksena, esiintymislavojen konkarina, joka tuntee arvonsa. Kaartiin kuuluvat myös mm. Masked Singer -voittaja Anna-Maija Tuokko, Vappu Pimiä, Dennis Nylund, Sami Uotila, Armi Toivanen, Jaakko Saariluoma, Sami Hedberg  ja tubettaja Jenny "Jennysvoices" Pitkänen.

Elokuvassa Buster ja hänen esiintyjänsä - hermoileva possu Rosita, rokkaripiikkisika Ash, rikollisen elämän hylännyt gorilla Johnny, ujo norsu Meena ja tietenkin sikamakee diivailija Gunnar - ovat tehneet omasta teatteristaan paikallisen yleisön suosikin. Mutta Busterin tavoitteet ovat korkeammalla. Hän haluaa yhä suuremmille lavoille hohdokkaaseen Redshore Cityyn. Mutta ensin Busterin ja kumppaneiden täytyy päästä vaikka väkisin maailmankuulun Crystal Entertainmentin päämajaan ja sitä johtavan armottoman musiikkimoguli Jimmy Crystalin puheille.

Yrittäessään epätoivoisesti herättää Jimmy Crystalin mielenkiinnon Gunnar vetää hatusta pähkähullun idean, johon Buster lähtee mukaan. Buster lupaa, että uuden show’n päätähtenä on legendaarinen rokkileijona Clay Calloway. Valitettavasti Buster ei ole koskaan tavannut Clayta, joka eristäytyi ulkomaailmasta yli kymmenen vuotta sitten vaimonsa kuoleman jälkeen.

Ryhmä alkaa suunnitella kaikkien aikojen showta. Paineiden kasvaessa ja Jimmy Crystalin uhkailujen muuttuessa yhä painostavammiksi Buster päättää etsiä käsiinsä Clayn ja suostutella hänet palaamaan esiintymislavoille. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta, mutta musiikin parantavaa voimaa ei pidä koskaan aliarvioida.

Sing 2:n on käsikirjoittanut ja ohjannut Garth Jennings. Elokuvan on tuottanut Illuminationin perustaja ja pääjohtaja Chris Meledandri yhdessä Janet Healyn kanssa. Sing 2 sisältää kymmeniä tunnettuja rock- ja pophittejä, sävähdyttäviä esityksiä sekä Illuminationille ominaista huumoria ja sydämellisyyttä. Luvassa on vuoden ehdoton hyvän mielen elokuva.

Kotimainen, Perhe-elokuvat | Vinski ja näkymättömyyspulveri

Vinski ja näkymättömyyspulveri

Ohjaaja Juha Wuolijoki
Pääosissa Kuura Rossi, Mikko Leppilampi, Pirjo Heikkilä, Martti Suosalo
Ensi-ilta 22.12.2021
Kesto 85 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Vinski ja näkymättömyyspulveri perustuu jo useita sukupolvia riemastuttaneeseen Aapelin kirjaan Koko kaupungin Vinski (1954). Elokuvan käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki. Elokuvan tuottaa Snapper Films Oy.

Elokuvan pääosissa nähdään Vinski (Kuura Rossi), Antero (Mikko Leppilampi), Krista (Pirjo Heikkilä) sekä apteekkari (Martti Suosalo).

Vinski ja näkymättömyyspulveri sijoittuu kuvitteelliseen Hömpstadin kaupunkiin, joka on joutunut röyhkeän rikosaallon kouriin. Murrot ja ryöstöt ovat osa kaupunkilaisten todellisuutta, ja poliisia auttamaan tarvittaisiin nyt todellinen supersankari. Koulupoika Vinski (Kuura Rossi) tutustuu salaperäiseen apteekkariin (Martti Suosalo), joka tarjoaa Vinskille mahdollisuutta tulla Hömpstadin sankariksi.

Apteekkarin salaisuus on näkymättömyyspulveri, jonka avulla Vinski voisi auttaa rikosaallon kynsissä kamppailevaa kaupunkia. Supersankaruus ei kuitenkaan ole helppoa, kun samaan aikaan Vinskin äiti Krista (Pirjo Heikkilä) alkaa seurustella turvayrittäjä Anteron (Mikko Leppilampi) kanssa.

Hankalinta Vinskille on kuitenkin pitää omat sankarityönsä salassa. Hän on luvannut apteekkarille ettei paljasta pulveri salaisuutta kenellekään. Pelastaakseen Hömpstadin Vinskin täytyy todellakin olla näkymätön supersankari.

Draama | Spencer

Spencer

Ohjaaja Pablo Larraín
Pääosissa Kristen Stewart, Timothy Spall, Sean Harris, Sally Hawkins
Ensi-ilta 25.12.2021
Kesto 116 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioliitto on jo pitkään ollut vaakalaudalla. Vaikka huhut pettämisestä ja avioerosta kiertävät, kuningattaren Sandringhamin kartanossa vietettävän joulun ajaksi julistetaan välirauha. Ohjelmassa on aterioita ja metsästystä – Diana tuntee kyllä pelin säännöt. Mutta tänä vuonna kaikki tulee olemaan toisin. Spencer on kuvaus siitä, mitä noiden muutamien kohtalokkaiden päivien aikana kenties tapahtui.

Komedia | Jackass Forever

Jackass Forever

Ohjaaja Jeff Tremaine
Pääosissa Johnny Knoxville, Steve-O, Chris Pontius, Dave England, Wee Man, Danger Ehren, Preston Lacy, Jasper, Rachel Wolfson, Sean "Poopies" McInerney, Zach Holmes, Eric Manaka
Ensi-ilta 18.02.2022
Kesto 96 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Parhaiden kavereiden jälleennäkemistä juhlistetaan huolellisesti tähdätyllä iskulla kulkusiin, kun alkuperäinen Jackass-jengi kokoontuu vielä kerran älyttömien ja usein vaarallisten temppujen merkeissä. Apua saadaan muutamilta yllättäviltä vierailta. Johnny Knoxville ja kumppanit ylittävät itsensä jälleen elokuvassa Jackass Forever.

Romantiikka | Marry Me

Marry Me

Ohjaaja Kat Coiro
Pääosissa Jennifer Lopez, Owen Wilson, Maluma, John Bradley ja Sarah Silverman
Ensi-ilta 18.02.2022
Kesto 108 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Jennifer Lopezin ja latinomusiikkitähti Maluman uusien kappaleiden tahdittamassa Marry Me -elokuvassa Lopez esittää supertähteä ja Owen Wilson tavallista kadunmiestä, jotka päätyvät sattuman kautta naimisiin keskenään. Kahden ventovieraan yllättävässä romanssissa etsitään jotain todellista maailmassa, jossa ihmisten arvoa mitataan tykkäyksillä ja seuraajilla. Marry Me on moderni rakkaustarina julkisuudesta, avioliitosta ja sosiaalisesta mediasta.

Kat Valdez (Lopez) ja suursuosioon noussut nuori poptähti Bastian (Maluma esikoisroolissaan) muodostavat maailman seksikkäimmän julkkisparin. Kun heidän hittisinglensä “Marry Me” singahtaa listojen kärkeen, he päättävät mennä naimisiin faniensa edessä hääkonsertissa, ja vihkiminen striimataan ympäri maailmaa.

Eronnut matematiikan opettaja Charlie Gilbert (Owen Wilson) on raahattu mukaan konserttiin tyttärensä Loun (Chloe Coleman, HBO:n Big Little Lies) ja parhaan ystävänsä (Sarah Silverman) seuraksi. Vain hetkeä ennen vihkimistä Kat kuulee, että sulho Bastian on pettänyt häntä avustajansa kanssa. Hänen elämältään putoaa pohja, ja hän menettää uskonsa rakkauteen, totuuteen ja uskollisuuteen. Katin maailman romahtaessa hänen katseensa kiinnittyy tuntemattomaan mieheen yleisössä.

Hetken huumassa Kat päättää mennä naimisiin Charlien kanssa. Yllätysratkaisua seuraa odottamaton romanssi. Kun heitä yritetään erottaa toisistaan, herää perustavanlaatuinen kysymys: Voiko kaksi täysin eri maailmoissa elävää ihmistä löytää yhteisen sävelen ja rakentaa elämän, joka sopii kummallekin?

Marry Men on ohjannut Kat Coiro (FX:n Elämää Philadelphiassa, Netflixin Dead to Me). Sen ovat käsikirjoittaneet John Rogers (TNT:n The Librarians), Tami Sagher (NBC:n 30 Rock) ja Harper Dill (Foxin The Mick), ja se perustuu Bobby Crosbyn sarjakuvaromaaniin. Elokuvan ovat tuottaneet Elaine Goldsmith-Thomas (Hustlers – korkojen kera, Unelmien Manhattan), Jennifer Lopez, Benny Medina (Hustlers – korkojen kera, NBC:n Bel-Airin prinssi) ja John Rogers. Vastaavina tuottajina toimivat Alex Brown, Willie Mercer, Pamela Thur ja J.B. Roberts.

Perhe-elokuvat | Jättiläiskoira Clifford

Jättiläiskoira Clifford

Ohjaaja Walt Becker
Pääosissa Jack Whitehall, Darby Camp, Tony Hale, Sienna Guillory, David Alan Grier, Russell Wong, John Cleese
Ensi-ilta 25.02.2022
Kesto 93 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Emily saa omakseen pienen, punaisen koiranpennun salaperäiseltä löytöeläimiä hoivaavalta taikurilta (John Cleese). Hänen yllätyksekseen hauva kasvaa todella nopeasti – sillä pian yli kolmimetrinen jättiläiskoiranpentu mellastaa pienessä kerrostaloasunnossa! Emily ja hänen enonsa Casey (Jack Whitehall) joutuvat vauhdikkaisiin seikkailuihin New Yorkin suurkaupungin melskeessä. Rakastettuihin lastenkirjoihin perustuva Clifford näyttää, miten isoa rakkaus voi olla!

Draama | C'mon C'mon

C'mon C'mon

Ohjaaja Mike Mills
Pääosissa Joaquin Phoenix, Gaby Hoffmann, Woody Norman
Ensi-ilta 25.02.2022
Kesto 109 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar-palkitun Joaquin Phoenixin ensimmäinen päärooli sitten ylistetyn Jokerin (2019) on herkkä kasvutarina C'mon C'mon.Phoenix näyttelee toimittajaa, joka päätyy täysin yllättäen huolehtimaan sisarenpohjastaan Jessestä (Woody Norman), kun hänen siskonsa (Girlsin Gaby Hoffmann) joutuu matkustamaan kauas hoitamaan perheen asioita. Johnnylla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin opetella ensimmäistä kertaa yksin huolehtimaan lapsesta. Jesse on melkoinen tapaus: erittäin puhelias ja uskomattoman tarkkanäköinen. Mutta kuten kuka tahansa 9-vuotias, hän tasapainoilee yhä lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa.

Kun Johnnyn on lähdettävä työmatkalle viimeistelemään radio-ohjelmaansa mutta Jessen äidin matka venyy, poika lähtee hänen mukaansa. Yhteisen taipaleen aikana Johnny joutuu kohtaamaan sellaisia asioita vastuusta, rakkaudesta ja kenties eniten itsestään, mitä on pitkään työntänyt syrjään. Mike Millsin (mm. Vuosisadan naiset, Beginners ja Thumbsucker) käsikirjoittama ja ohjaama C’mon C’mon on lämmin ja koskettava tarina lasten ja aikuisten suhteesta. Elokuva on viime vuosien kiinnostavimpiin kuuluvan indie-studion A24:n (mm. Moonlight, Lady Bird) tuotantoa.

Draama | Rinnakkaiset äidit

Rinnakkaiset äidit

Ohjaaja Pedro Almodóvar
Pääosissa Penélope Cruz, Rossy de Palma, Aitana Sánchez-Gijón
Ensi-ilta 04.03.2022
Kesto 123 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaksi naista, Janis (Penélope Cruz) and Ana (Milena Smit) kohtaavat synnytyssairaalassa. Molemmat ovat naimattomia ja tulleet raskaaksi vahingossa. Keski-ikäinen Janis on onnensa kukkuloilla, teini-ikäinen Ana on kauhuissaan, katuvainen ja ahdistunut. Janis yrittää kannustaa häntä, kun he astelevat sairaalan käytävillä kuin unissakävelijät. Muutamat sanat, joita näiden tuntien aikana vaihdetaan, luova heidän välilleen siteen, joka yllättäen kasvaa, monimutkaistuu ja muuttaa heidän elämänsä. Legendaarisen espanjalaisohjaaja Pedro Almodóvarin kiitetty uutuuselokuva sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla.

Draama | Belfast

Belfast

Ohjaaja Kenneth Branagh
Pääosissa Jude Hill, Lewis McAskie, Caitríona Balfe, Jamie Dornan, Judi Dench, Ciarán Hinds
Ensi-ilta 11.03.2022
Kesto 98 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar®-ehdokas Kenneth Branaghin ohjaama ja valovoimaisen näyttelijäkaartin tähdittämä Belfast on henkilökohtainen tarina muistojen voimasta täynnä iloa. Elokuva sijoittuu 1960-luvun lopun Pohjois-Irlantiin. Tapahtumien keskiössä on Buddy, koulupoika teini-iän kynnyksellä. Hänen elämäänsä kuuluvat rakastava perhe, metkut kavereiden kanssa ja orastava romanssi. Hänen rakas kotikaupunkinsa on kuitenkin päivä päivältä voimistuvien levottomuuksien kourissa, ja perheellä on edessään vaikea valinta. Heidän on päätettävä, jäävätkö he odottamaan, että konflikti menee ohi, vai jättävätkö he kaiken taakseen uuden elämän tähden.

Kauhu | X

X

Ohjaaja Ti West
Pääosissa Mia Goth, Jenna Ortega, Martin Henderson, Brittany Snow, Scott Mescudi
Ensi-ilta 18.03.2022
Kesto Tulossa
Ikäraja ja sisältömerkinnät  Tulossa 

Joukko elokuvantekijöitä saapuu Teksasin takamailla sijaitsevalle tilalle kuvaamaan aikuisviihdettä. Tilaa isännöi iäkäs pariskunta, joka toivottaa nuoret vieraat tervetulleiksi. Kun yö laskeutuu, isäntäväen vieraanvaraisuus alkaa saada väkivaltaisia piirteitä.

Toiminta | Ambulance

Ambulance

Ohjaaja Michael Bay
Pääosissa Jake Gyllenhaal, Yahya Abdul-Mateen II, Eiza González
Ensi-ilta 25.03.2022
Kesto Tulossa
Ikäraja ja sisältömerkinnät  Tulossa 

Yksi päivä Los Angelesin kaduilla muuttaa kolmen ihmisen elämän ikiajoiksi.

Ohjaaja-tuottaja Michael Bayn toimintatrillerissä veteraani Will Sharp (Emmy-voittaja Yahya Abdul-Mateen II, Candyman, The Matrix Resurrections) yrittää epätoivoisesti löytää rahat vaimonsa sairaalakuluihin. Hän päätyy pyytämään apua ainoalta ihmiseltä, jonka puoleen hänen ei todellakaan pitäisi kääntyä: adoptioveljeltään Dannylta (Oscar®-ehdokas Jake Gyllenhaal, Zodiac, Spider-Man: Far From Home). Danny on ammattirikollinen, ja hän tarjoaa Willille mahdollisuutta päästä osingoille Los Angelesin historian suurimpaan pankkiryöstöön, josta on tilaisuus netota miljoonia dollareita. Koska panoksena on hänen vaimonsa henki, Willillä ei ole vaihtoehtoja.

Pako pankista menee totaalisesti pieleen. Epätoivoiset veljekset päätyvät kaappaamaan ambulanssin, jolla on kyydissään haavoittunut poliisi ja ensihoitaja Cam Thompson (Eiza González, Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw, Baby Driver). Alkaa takaa-ajo, jossa Willin ja Dannyn on selviydyttävä poliisin massiivisesta kenttäoperaatiosta, pidettävä panttivankinsa elossa, olla käymättä toistensa kurkkuun kiinni ja samalla suoriuduttava täpärimmästä pakomatkasta, mitä Los Angelesissa on koskaan nähty.

Ambulancen on tuottanut Michael Bay, p.g.a., Bradley J. Fischer, p.g.a. (Zodiac, Shutter Island) New Republic Picturesille, James Vanderbilt (Zodiac, Scream (2022)) ja William Sherak (Ready or Not, Scream (2022)) Project X:lle sekä Oscar®-ehdokas Ian Bryce (Transformers-elokuvasarja, Saving Private Ryan).

Käsikirjoituksen on kirjoittanut Chris Fedak (Prodigal Son, Chuck) ja se perustuu tanskalaiseen Ambulancen-elokuvan (Tanska, 2005 käsirkirjoitukseen ja tarinaan, joka on Laurits Munch-Petersenin ja Lars Andreas Pedersenin käsialaa.

Seikkailu | Sonic The Movie 2

Sonic The Movie 2

Ohjaaja Jeff Fowler
Pääosissa James Marsden, Ben Schwartz, Tika Sumpter, Natasha Rothwell, Adam Pally, Shemar Moore, Colleen O'Shaughnessey sekä Idris Elba ja Jim Carrey
Ensi-ilta 01.04.2022
Kesto Tulossa
Ikäraja ja sisältömerkinnät  Tulossa 

Maailman suosituin sininen siili lähtee uuteen seikkailuun elokuvassa SONIC THE MOVIE 2.

Asetuttuaan aloilleen Green Hillsin pikkukaupunkiin Sonic haluaa todistaa, että hänessä on ainesta oikeaksi sankariksi. Hän joutuu todelliseen koetukseen kun Dr. Robotnik (Jim Carrey) tekee paluun. Robotnikilla on mukanaan uusi aisapari, tappelupukari Knuckles, ja kiikarissa mystinen smaragdi, joka kätkee sisäänsä tuhoavan voiman. Sonic löytää apurikseen uuden ystävän, etevän Tailsin. Yhdessä he lähtevät etsimään smaragdia ennen kuin se päätyy vääriin käsiin.

SONIC THE MOVIE 2:a tähdittävät Jim Carrey ja James Marsden. Sonicille äänensä lainaa Ben Schwartz (mm. Puisto-osasto), Tailsille hahmon äänenä peleissäkin esiintynyt Colleen O'Shaughnessey ja Knucklesille itse Idris Elba.

Animaatio | Hurja jengi

Hurja jengi

Ohjaaja Pierre Perifel
Pääosissa Originaaliversio: Sam Rockwell, Marc Maron, Craig Robinson, Anthony Ramos, Awkwafina, Richard Ayoade, Zazie Beetz, Lilly Singh ja Alex Borstein
Ensi-ilta 15.04.2022
Kesto 100 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kukaan ei ole koskaan ollut yhtä huono olemaan kiltti kuin Hurja jengi.

Suosittuun kirjasarjaan perustuvassa DreamWorks Animationin toimintaseikkailussa eläinpahisten rikollisjengi punoo kaikkien aikojen ovelimman juonen — he ryhtyvät mallikansalaisiksi.

Hurja jengi koostuu viidestä konnasta. Joukioon kuuluvat sulava taskuvaras herra Susi, kaiken kokenut murtovaras herra Käärme, naamioitumisen mestari herra Hai, äkkipikainen korsto herra Pirajia ja naseva hakkeri neiti Tarantella.

Mutta kun vuosikausia jatkuneiden huijausten ja takaa-ajojen jälkeen jengi jää viimeinkin kiinni, herra Susi tekee diilin, jota hänellä ei ole aikomustakaan noudattaa: vankilalta välttyäkseen Hurja jengi ryhtyy kiltiksi.

Professori Marmeladin, nirppanokkaisen mutta ihastuttava marsun opastuksella Hurja jengi aikoo saada maailman uskomaan heidän parantaneen tapansa. Mutta pikkuhiljaa herra Susi alkaa epäillä, että hyväntekeminen tarjoaa sitä, mitä hän on aina kaivannut: hyväksyntää. Joten kun kaupunkia uhkaa uusi pahis, herra Susi päättääkin yrittää tehdä porukastaan oikean hyvisjengin.

Hurja jengi perustuu Aaron Blabeyn samannimisen hittikirjasarjaan. Sen on ohjannut Pierre Perifelin (Kung Fu Panda -elokuvien animaattori). Elokuvan tuottajat ovat Damon Ross (Trolls, The Boss Baby, Nacho Libre) ja Rebecca Huntley (The Boss Baby). Vastaavat tuottajat ovat Aaron Blabey, Etan Cohen ja Patrick Hughes.

Komedia, Seikkailu | The Lost City

The Lost City

Ohjaaja Adam Nee ja Aaron Nee
Pääosissa Sandra Bullock, Channing Tatum, Daniel Radcliffe, Da'Vine Joy Randolph, Oscar Nuñez, Patti Harrison, Bowen Yang
Ensi-ilta 15.04.2022
Kesto 112 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Nerokas mutta julkisuutta välttelevä kirjailija Loretta Sage (Sandra Bullock) on luonut menestyksekkään uran kirjoittamalla eksoottisiin paikkoihin sijoittuvia romanttisia seikkailuromaaneja. Kirjojen kannessa on aina komeillut komea miesmalli Alan (Channing Tatum), joka on omistanut elämänsä romaanisarjan sankarin Dashin esittämiselle.

Uuden kirjan markkinointikiertueella omalaatuinen miljardööri (Daniel Radcliffe) sieppaa Lorettan ja vaatii häntä näyttämään tien edellisessä kirjassaan esiintyneen kadonneen muinaiskaupungin aarteen luo. Alan haluaa todistaa olevansa oikea sankari ja lähtee pelastamaan Lorettaa. Suuren viidakkoseikkailun pyörteisiin joutuvan parivaljakon on tehtävä yhteistyötä selviytyäkseen luonnon armoilla ja löytääkseen aarteen ennen kuin se katoaa ikuisiksi ajoiksi.

Draama | Mothering Sunday

Mothering Sunday

Ohjaaja Eva Husson
Pääosissa Odessa Young, Josh O'Connor, Colin Firth, Olivia Colman
Ensi-ilta 15.04.2022
Kesto 104 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Lämpimänä kevätpäivänä vuonna 1924 sisäkkö ja löytölapsi Jane Fairchild (Odessa Young) huomaa olevansa yksin äitienpäivänä. Janen isäntäväki herra ja rouva Niven (Colin Firth ja Olivia Colman) ovat ulkona, ja hänellä on harvinainen tilaisuus viettää aikaa salaisen rakastajansa kanssa. Paul (Josh O’Connor, The Crown) on läheisen kartanon poika ja Janen pitkäaikainen rakastettu. Suhde on kuitenkin tuomittu, sillä Paul on kihloissa toisen naisen, lapsuudenystävänsä ja perhetuttaviensa tyttären kanssa. Yllättävä käänne muuttaa Janen elämän suunnan lopullisesti.

Toiminta | The Northman

The Northman

Ohjaaja Robert Eggers
Pääosissa Alexander Skarsgård, Nicole Kidman, Claes Bang, Anya Taylor-Joy, Gustav Lindh, Ethan Hawke, Björk ja Willem Dafoe
Ensi-ilta 22.04.2022
Kesto 137 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kiitetyn Robert Eggersin (The Witch, The Lighthouse) The Northman kertoo viikinkiprinssistä, joka lähtee kostamaan isänsä murhan. Elokuvan vaikuttavaan näyttelijäkaartiin kuuluvat Alexander Skarsgård, Nicole Kidman, Claes Bang, Anya Taylor-Joy, Ethan Hawke, Björk ja Willem Dafoe.

Draama | Downton Abbey: Uusi aikakausi

Downton Abbey: Uusi aikakausi

Ohjaaja Simon Curtis Käsikirjoitus:
Pääosissa Hugh Bonneville, Laura Carmichael, Jim Carter, Brendan Coyle, Michelle Dockery, Kevin Doyle, Joanne Froggatt, Harry Hadden-Paton, Robert James-Collier, Allen Leech, Phyllis Logan, Elizabeth McGovern, Sophie McShera, Tuppence Middleton, Lesley Nicol, Maggie Smith, Imelda Staunton, Penelope Wilton, Hugh Dancy, Laura Haddock, Nathalie Baye, Dominic West ja Jonathan Zaccaï
Ensi-ilta 04.05.2022
Kesto 125 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Maailmanlaajuinen ilmiö Downton Abbey tekee paluun elokuvateattereihin uudessa elokuvassa Downton Abbey: Uusi aikakausi, joka tuo jälleen yhteen koko näyttelijäkaartin. Tutut hahmot lähtevät loisteliaalle matkalle Etelä-Ranskaan selvittämään leskikreivittären perimän kartanon arvoitusta. Kevään elokuvatapaus on palkitun tuottaja Julian Fellowesin käsialaa.

Kauhu | Firestarter

Firestarter

Ohjaaja Keith Thomas
Pääosissa Zac Efron, Ryan Kiera Armstrong, Sydney Lemmon, Kurtwood Smith, John Beasley, Michael Greyeyes ja Gloria Reuben
Ensi-ilta 13.05.2022
Kesto TUlossa
Ikäraja ja sisältömerkinnät  Tulossa 

Firestarter on uusi elokuvasovitus Stephen Kingin klassikkotrilleristä The Invisible Man -elokuvan tuottajilta. Tyttö, jolla on poikkeuksellisia pyrokineettisiä kykyjä, taistelee suojellakseen perhettään ja itseään vihollisilta, jotka yrittävät saada hänen voimansa haltuunsa.

Andy (Zac Efron) ja Vicky (Sydney Lemmon; Fear the Walking Dead) ovat pakoilleet viranomaisia jo yli vuosikymmenen ajan. He yrittävät epätoivoisesti piilotella tytärtään Charlieta (Ryan Kiera Armstrong) hämäräperäiseltä liittovaltion yksiköltä, joka haluaa valjastaa hänen ainutlaatuisen kykynsä joukkotuhoaseeksi.

Andy yrittää opettaa Charlieta pitämään kurissa voimansa, joka leimahtaa aina kun tämä suuttuu tai tuntee kipua. Mutta kun Charlie täyttää 11 vuotta, tulta on yhä vaikeampi hallita. Kun perheen olinpaikka sattumalta paljastuu, salaperäinen agentti saa tehtäväkseen jäljittää perheen ja vangita tytön. Charliella on kuitenkin muita suunnitelmia.

Elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluvat Kurtwood Smith, John Beasley ja Gloria Reuben. Elokuvan musiikin ovat säveltäneet legendaarinen John Carpenter (Halloween, Christine, The Fog) ja niin ikään Halloweenissa kortensa kekoon kantaneet säveltäjät Cody Carpenter ja Daniel Davies.  

Firestarterin on ohjannut Keith Thomas (The Vigil) ja käsikirjoittanut Scott Teems (Halloween Kills) Stephen Kingin romaanin Tulisilmä pohjalta. Sen ovat tuottaneet Blumhouse-tuotantoyhtiön Jason Blum (Halloween, The Invisible Man) ja Weed Road Pictures -tuotantoyhtiön Oscar-voittaja Akiva Goldsman (I Am Legend, Constantine). Elokuvan vastaavat tuottajat ovat Ryan Turek, Gregory Lessans, Scott Teems, Martha De Laurentiis, J.D. Lifshitz ja Raphael Margules.

Toiminta | Top Gun Maverick

Top Gun Maverick

Ohjaaja Joseph Kosinski
Pääosissa Tom Cruise, Miles Teller, Jennifer Connelly, Jon Hamm, Glen Powell, Lewis Pullman, Ed Harris
Ensi-ilta 26.05.2022
Kesto 131 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Yli 30 vuotta laivaston hävittäjälentäjänä palvellut Pete “Maverick” Mitchell (Tom Cruise) tunnetaan huimapäisenä koelentäjänä, joka yrittää kaikin keinoin välttää aktiiviuran päättävän ylennyksen. Kun Maverick määrätään kouluttamaan Top Gun -kokelaita ainutlaatuiseen erikoistehtävään, hän tapaa luutnantti Bradley “Rooster” Bradshaw’n (Miles Teller), joka on Maverickin edesmenneen ystävän, tutkaupseeri  Nick “Goose” Bradshaw’n poika.

Epävarman tulevaisuuden ja menneisyyden haamujen piinaama Maverick joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa tehtävässä, joka vaatii siihen osallistuvilta lentäjiltä suunnattomia uhrauksia.

Seikkailu | Jurassic World: Dominion

Jurassic World: Dominion

Ohjaaja Colin Trevorrow
Pääosissa Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Laura Dern, Jeff Goldblum, Sam Neill, DeWanda Wise, Mamoudou Athie, BD Wong, Omar Sy, Isabella Sermon, Campbell Scott, Justice Smith, Scott Haze, Dichen Lachman, Daniella Pineda
Ensi-ilta 08.06.2022
Kesto 147 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tänä kesänä Jurassic-saaga saa eeppisen päätöksen, kun kaksi sukupolvea yhdistää voimansa ensimmäistä kertaa. Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard saavat seurakseen Oscar®-voittaja Laura Dernin, Jeff Goldblumin ja Sam Neillin Jurassic World: Dominionissa. Uusi ja ajankohtainen seikkailu vie sankarimme maailman ympäri.

Jurassic Worldin pääarkkitehdin Colin Trevorrow’n ohjaama Dominion tapahtuu neljä vuotta Isla Nublarin tuhon jälkeen. Dinosaurukset elävät – ja saalistavat – nyt ihmisten rinnalla kaikkialla maailmassa. Tulevaisuutta muovaa nyt hauras kauhun tasapaino. Säilyttääkö ihminen asemansa luomakunnan kruununa ja ravintoketjun huipulla joutuessaan jakamaan planeetan kaikkien aikojen pelottavimpien petojen kanssa?

Universal Picturesin ja Amblin Entertainmentin Jurassic World: Dominion johdattaa elokuvasarjan rohkeasti uuteen aikakauteen uusilla ja ennennäkemättömillä dinosauruksilla, hengästyttävällä toiminnalla ja uskomattomilla erikoistehosteilla.

Elokuvan näyttelijäkaartin kuuluvat DeWanda Wise (She’s Gotta Have It), Emmy-ehdokas Mamoudou Athie (Archive 81), Dichen Lachman (Agents of S.H.I.E.L.D.), Scott Haze (Minari) ja Campbell Scott (The Amazing Spider-Man 2). Tutuista roolihahmoista mukana nähdään mm. BD Wongin näyttelemä tohtori Henry Wu, Justice Smithin Franklin Webb, Daniella Pinedan tohtori Zia Rodriguez ja Omar Syn Barry Sembenè.  

Jurassic World: Dominionin on ohjannut Colin Trevorrow, jonka vuoden 2015 Jurassic World rikkoi ennätyksiä lippuluukuilla. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Emily Carmichael (Battle at Big Rock) ja Colin Trevorrow. Käsikirjoitus pohjautuu Derek Connollyn (Jurassic World) ja Trevorrow’n tarinaan, joka perustuu Michael Crichtonin luomiin hahmoihin. Jurassic World: Dominionin ovat tuottaneet edellisistä osista tutut Frank Marshall p.g.a. ja Patrick Crowley p.g.a.  Vastaavina tuottajina toimivat legendaarinen Oscar®-voittaja ja Jurassic-franchisen luoja Steven Spielberg, Alexandra Derbyshire ja Colin Trevorrow.

Animaatio, Perhe-elokuvat | Kätyrit: Grun tarina

Kätyrit: Grun tarina

Ohjaaja Kyle Balda, Brad Ableson
Pääosissa Ville Haapasalo, Hanna Pakarinen, Paavo Kerosuo, Jaana Saarinen, Jukka Voutilainen, Leena Uotila, Jussi Lampi, Katja Aakkula, Sasu Moilanen, Rauno Ahonen, Pete Parkkonen, Jenny Pitkänen (Ohjaus: Petri Hanttu / Eurotroll Finland)
Ensi-ilta 29.06.2022
Kesto 88 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tänä kesänä maailmanhistorian menestynein animaatioelokuvasarja jatkuu tarinalla siitä, miten maailman mahtavin superroisto tapasi apulaisensa kätyrit, loi elokuvamaailman ilkimysmäisimmän joukkion ja otti yhteen hurjista hurjimman rikollismahdin kanssa elokuvassa Kätyrit: Grun tarina.

Kauan ennen kuin hänestä tulee pahuuden mestari, Gru on 1970-luvun esikaupunkialueella asuva 12-vuotias poika, joka juonii maailmanvalloitusta kellarissaan, tosin huonolla menestyksellä. Kun Gru törmää Kätyreihin, joihin kuuluvat Kevin, Stuart, Bob ja Otto - tuorein kätyri, jolla on hammasraudat ja epätoivoinen halu miellyttää - tämä perin kummallinen perhe yhdistää voimansa. Yhdessä he rakentavat ensimmäisen luolansa, suunnittelevat ensimmäiset aseensa ja alkavat valmistella ensimmäisiä tehtäviään.

Kun pahamaineinen supervorojen superryhmä Konnakuusikko erottaa johtajansa - joka on legendaarinen taistelulajimestari Willi Koukku - Gru, heidän innokkain ihailijansa, pyrkii ryhmän tuoreimmaksi jäseneksi. Konnakuusikko ei ole vaikuttunut pienenpuoleisesta konnakokelaasta, mutta sitten Gru päihittää heidät oveluudessa (ja suututtaa heidät), ja yhtäkkiä hän huomaa olevansa pahuuden perikuvien verivihollinen. Kun Gru on pakosalla, Kätyrit turvautuvat kungfu-taitoihin voidakseen pelastaa hänet. Näin Gru huomaa, että pahiksetkin kaipaavat joskus ystävien apua.

Kätyrit: Grun tarina sisältää enemmän päätähuimaavaa toimintaa kuin yksikään toinen Illumination-elokuva, ja elokuvasarjan huisi huumori jyllää jälleen. Nyt hillittömien hahmojen joukko karttuu uusilla tulokkailla. Konnakuusikon viileän itsevarma johtaja on Disco Donna, jonka vyöketju  muuttuu vaaralliseksi diskopalloaseeksi. Nihilistisellä Saksi-Jeanilla on kättä pidempänä (kirjaimellisesti) jättimäinen mekaaninen hummerinsaksi. Nunnachakulla on vaaralliset nunchakut nunnankaapunsa kätköissä. Ruotsalainen rullaluistelumestari Svedunaattori hoitelee viholliset luistinpiikkiensä ja kierrepotkujensa avulla. Mahtikouralla jättimäiset rautakädet, jotka ovat vaaraksi muille ja taakaksi hänelle itselleen.

Elokuvassa ovat mukana myös nuori tohtori  Nefario, lupaava hullu tiedemies,  mestari Chow, akuhoitaja ja suuri kungfu-mestari sekä Grun sietämättömän itsekeskeinen äiti.

Kätyrit: Grun tarina on tehty elokuvasarjan alkuperäisten luojien luotsaamana. Sen on tuottanut visionäärinen Illuminationin perustaja ja johtaja Chris Meledandri sekä hänen pitkäaikaiset yhteistyökumppaninsa Janet Healy ja Chris Renaud. Sen on ohjannut elokuvasarjan pariin palannut elokuvantekijä Kyle Balda (Itse ilkimys 3, Kätyrit), apulaisohjaajina Brad Ableson (Simpsonit) ja Jonathan del Val (Lemmikkien salainen elämä -elokuvat). Kätyreiden äänirooleissa kuullaan ikoninen Pierre Coffin, ja huikean 70-luvun soundtrackin on tuottanut Grammy-palkittu musiikkituottajalegenda Jack Antonoff.

Kauhu | The Black Phone

The Black Phone

Ohjaaja Scott Derrickson
Pääosissa Mason Thames, Madeleine McGraw, Jeremy Davies, James Ransone ja Ethan Hawke
Ensi-ilta 15.07.2022
Kesto 103 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Puhelin on rikki. Ja se soi.

13-vuotias Finneyn, ujo mutta nokkela poika, joutuu sadistisen tappajan sieppaamaksi ja lukkojen taakse äänieristettyyn kellariin. Kun rikkinäinen puhelin kopin seinällä alkaa soida, Finney huomaa saavansa viestejä murhaajan edellisiltä uhreilta. Kuolleet ovat päättäneet varmistaa, ettei Finney koe heidän kohtaloaan.

Oscar-ehdokas Ethan Hawke näyttelee uransa pelottavinta roolia rinnallaan esikoisroolissan nähtävä Mason Finneyn. The Black Phone on ohjaaja-tuottaja ja käsikirjoittaja Scott Derricksonin (mm. Sinister, Emilie Rosen riivaaja ja Marvelin Doctor Strange) käsialaa.

Käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Derrickson ja C. Robert Cargill (Doctor StrangeSinister-elokuvat) ja se pohjautuu Joe Hillin palkittuun novelliin kokoelmasta 20th Century Ghosts. Elokuvan ovat tuottaneet Derricksonin ja Cargillin Crooked Highway, ja sen levittävät Universal ja Blumhouse. Tuottajina toimivat Jason Blum, Scott Derrickson ja C. Robert Cargill ja vastaavina tuottajina Ryan Turek ja Christopher H. Warner.

Kauhu | Nope

Nope

Ohjaaja Jordan Peele
Pääosissa Daniel Kaluuya, Keke Palmer, Steven Yeun, Michael Wincott, Brandon Perea
Ensi-ilta 19.08.2022
Kesto 131 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

“Mikä on huono ihme?”

Oscar®-voittaja Jordan Peelen elokuvat Get Out ja Us mullistivat modernin kauhuelokuvan. Kesällä ensi-iltansa saa ohjaaja-käsikirjoittajan uusi pop-painajainen. Kauhueepoksessa Nope syrjäisen laakson asukkaat Kalifornian sisämaassa joutuvat todistamaan epätodellisia ja kauhistuttavia tapahtumia.

Oscar®-voittaja Daniel Kaluuyan (Get Out) jatkaa yhteistyötä Peelen kanssa. Lisäksi mukana ovat Keke Palmer (Hustlers – Korkojen kera), Oscar®-ehdokas Steven Yeun (Minari, Okja), Michael Wincott (Westworld) ja Brandon Perea (The OA).

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Jordan Peele, ja sen ovat tuottaneet Ian Cooper (Us, Candyman) sekä Jordan Peele Monkeypaw Productions -yhtiölle.

Draama, Komedia | Official Competition

Official Competition

Ohjaaja Mariano Cohn, Gastón Duprat
Pääosissa Penélope Cruz, Antonio Banderas, Oscar Martínez
Ensi-ilta 02.09.2022
Kesto 114 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Penélope Cruz ja Antonio Banderas mittelevät viimeinkin voimiaan samassa elokuvassa! Elokuvaohjaaja Lola (Cruz) saa uuden arvokkaan projektin ja koettaa kesyttää kaksi näyttelijälegendaa, jotka ovat toinen toistaan itsekeskeisempiä. Ylistetty Hollywood-tähti Félix (Banderas) on tottunut olemaan kaiken keskipisteenä, kun taas radikaali teatterinäyttelijä Iván (Oscar Martínez) on aidon ja autenttisen perään. Harjoitusten aikana kumpikin diiva saa tuta ehdottoman Lolan, joka ei arkaile taiteen nimissä altistaa heitä vaaroille, ansoille eikä nöyryytykselle. Selviytyykö kumpikaan, kun kamerat alkavat käydä?

Jännitys | Beast

Beast

Ohjaaja Baltasar Kormákur
Pääosissa Idris Elba, Sharlto Copley, Iyana Halley, Leah Sava Jeffries
Ensi-ilta 02.09.2022
Kesto 92 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Joskus pimeydessä oikeasti rapistelee hirviö.

Idris Elba (Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw, The Suicide Squad: Suicide Mission) tähdittää uutta trilleriä, jossa isä ja hänen kaksi teinitytärtään saavat kannoilleen saalistavan jättiläisleijonan. Petoeläimen verenhimo todistaa, kuka savannilla hallitsee.

Elba esittää äskettäin leskeksi jäänyttä tohtori Nate Danielsia, joka matkustaa tyttäriensä kanssa Etelä-Afrikkaan, jossa tapasi vaimonsa. Matka suuntautuu safarialueelle, jota johtaa vanha perheystävä ja eläintutkija Martin Battles (Sharlto Copley, Russian Doll, Maleficent – Pahatar). Lomasta tulee kuitenkin karmiva selviytymistaistelu, kun salametsästäjien ansasta selvinnyt leijona alkaa vaania perhettä.

Iyana Halley (The Hate U Give, This Is Us) esittää Danielsin 18-vuotiasta tytärtä Meredithiä, ja Leah Sava Jeffries (Rel, Empire) 13-vuotiasta Norahia.

Elokuvan ohjaaja on rajusta, kokeellisesta otteestaan tunnettu Baltasar Kormákur (mm. Everest, 2 Guns, Salakuljettaja). Beastin tuottajat ovat Will Packer, joka on tuottanut myös Girls Tripin, Ride Along -elokuvat ja kymmenen ensi-iltaviikollaan Yhdysvaltain katsotuimmaksi noussutta elokuvaa, mukaan lukien Night School, No Good Deed ja Think Like a Man; James Lopez, Will Packer Productionsin toimitusjohtaja; ja Baltasar Kormákur. Elokuvan käsikirjoittaja on Ryan Engle (Rampage: iso kohtaa isommanNon-Stop), ja se perustuu Jaime Primak Sullivanin alkuperäistarinaan. Beastin johtavat tuottajat ovat Jaime Primak Sullivan ja Bernard Bellew.

Draama | Kaikkea hyvää, Leo Grande

Kaikkea hyvää, Leo Grande

Ohjaaja Sophie Hyde
Pääosissa Emma Thompson, Daryl McCormack
Ensi-ilta 09.09.2022
Kesto 97 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaikkea hyvää, Leo Grande on lämminhenkinen draamakomedia itsensä löytämisestä, läheisyydestä – ja hyvästä seksistä.

Nancy Stokes (Emma Thompson) on eläkkeellä oleva, leskeksi jäänyt opettaja, joka on elänyt elämänsä ilman seikkailuja ja nautintoa. Eräänä päivänä hän päättää kuitenkin palkata seksityöntekijä Leo Granden (Daryl McCormack) ja ostaa itselleen todella hyvää seksiä. Tapaaminen ei suju aivan mutkattomasti, mutta Nancy & Leo löytävät yllättävän, yhteisen sävelen – ja oppivat molemmat jotain uutta itsestään.

Dokumentti, Musiikki | Moonage Daydream

Moonage Daydream

Ohjaaja Brett Morgen
Pääosissa
Ensi-ilta 16.09.2022
Kesto 135 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ohjaaja Brett Morgenin (The Kid Stays In The Picture, Kurt Cobain: Montage Of Heck, Jane) Moonage Daydream tarjoaa genrerajoja rikkovan katsauksen David Bowien taiteeseen ja musiikkiin.

David Bowie, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista artisteista, on ollut kulttuuri-ikoni yli 50 vuoden ajan. Moonage Daydream on ensimmäinen David Bowiesta kertova elokuva, jolle hänen perikuntansa on antanut tukensa. Ohjaaja Brett Morgen sai elokuvaa varten käyttöönsä perikunnan mittavan kokoelman aineistoja.

Hämmästyttävän kirjavan kuvaston, henkilökohtaisen videomateriaalin, ennennäkemättömien esitysten sekä David Bowien oman musiikin ja sanojen välityksellä kerrottu Moonage Daydream kutsuu katsojat uppoutumaan Bowien ainutlaatuiseen maailmaan.

Vuonna 2017 Bowien perikunta antoi ohjaaja Brett Morgenille pääsyn yli 5 miljoonaa artikkelia sisältävään kokoelmaan, joka sisälsi muun muassa harvinaisia piirroksia, äänityksiä, taltiointeja ja päiväkirjoja. Morgen työsti aineistosta elokuvaa neljän vuoden ajan. Lopuksi elokuvan äänimaailmaa, animaatioita ja väripalettia työstettiin vielä 18 kuukauden ajan. Elokuvan äänitiimi, johon kuuluvat Bowien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä, musiikkituottaja Tony Visconti ja Oscar-palkittu äänimiksaaja Paul Massey (Bohemian Rhapsody), toi Bowien alkuperäiset äänitykset elokuvateatteriympäristöön.

Uransa aikana ja yli sukupolvien Bowie opetti, että erilaisuudessa on voimaa. MOONAGE DAYDREAM on Bowien tiekartta 2000-luvulla selviytymiseen; kutsu juhlimaan hänen perintöään ja edelleen nähtävissä olevia vaikutteitaan.

Draama, Kotimainen | Häät ennen hautajaisia

Häät ennen hautajaisia

Ohjaaja Kari Ketonen
Pääosissa Iina Kuustonen, Antti Luusuaniemi, Risto Tuorila, Kaija Pakarinen, Pihla Penttinen, Ella Lahdenmäki, Johanna af Schultén, Joonas Nordman, Teijo Eloranta, Jouko Puolanto, Jukka Puotila, Niko Rajala, Anna-Sofia Tuominen, Nasim Selmani, Joonas Kääriäinen, Asta Sveholm, Jeremie Malolo
Ensi-ilta 23.09.2022
Kesto 95 min
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Hääsuunnittelija Joannan (Iina Kuustonen) täytyy löytää itselleen kulissipoikaystävä, jotta hän voi piristää masentunutta isäänsä. Kuin tilauksesta Joannan elämään astelee omalaatuinen hautausurakoitsija Sakke (Antti Luusuaniemi), jolla niin ikään on omat motiivinsa tyttöystävän etsimiselle. Samaan aikaan Joanna saa mullistavia uutisia, eikä mikään voi palata enää ennalleen.

Kauhu | Smile

Smile

Ohjaaja Parker Finn
Pääosissa Sosie Bacon, Jessie T. Usher, Kyle Gallner, Robin Weigert, Caitlin Stasey sekä Kal Penn ja Rob Morgan
Ensi-ilta 30.09.2022
Kesto 115 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Nähtyään potilaansa joutuvan hirvittävän onnettomuuden uhriksi tohtori Rose Cotter (Sosie Bacon) alkaa kohdata pelottavia ilmiöitä, joita hän ei kykene selittämään. Kauhu ottaa vallan hänen elämästään, ja Rosen on kohdattava menneisyytensä vaikeat tapahtumat selviytyäkseen uhkaavalta kohtalolta.

Komedia | Ticket to Paradise

Ticket to Paradise

Ohjaaja Ol Parker
Pääosissa Julia Roberts, George Clooney
Ensi-ilta 07.10.2022
Kesto 103 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Oscar-voittajat George Clooney ja Julia Roberts kohtaavat taas valkokankaalla entisenä avioparina, joka ottaa tehtäväkseen estää ihastunutta tytärtään toistamasta omia virheitään. Romanttisessa komediassa Ticket to Paradise uusiin mahdollisuuksiin sisältyy aina ihania yllätyksiä.

Elokuvan on ohjannut Ol Parker (Mamma Mia: Here We Go Again!, The Best Exotic Marigold Hotel -elokuvien käsikirjoittaja), joka on kirjoittanut käsikirjoituksen Daniel Pipskin kanssa. Ticket to Paradisen ovat tuottaneet Tim Bevan (Synkin hetkiTanskalainen tyttö) ja Eric Fellner (Kaiken teoria, Les Misérables) Working Titlelle, Sarah Harvey (The Best Exotic Marigold Hotel, Kukkoilijat), Deborah Balderstone (Palm Beach, Gone), George Clooney ja Oscar-voittaja Grant Heslov (Argo, The Midnight Sky) Smoke House Picturesille ja Julia Roberts, Lisa Roberts Gillan ja Marisa Yeres Gill (Homecoming-sarja) Red Om Filmsille.

Kauhu | Halloween Ends

Halloween Ends

Ohjaaja David Gordon Green
Pääosissa Jamie Lee Curtis, Andi Matichak, James Jude Courtney, Will Patton, Rohan Campbell, Kyle Richards
Ensi-ilta 14.10.2022
Kesto 111 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Laurie Strode kohtaa vainoajansa viimeistä kertaa.

Kaikkien aikojen kehutuin ja palvotuin kauhuelokuvasarja saa 45 vuoden jälkeen eeppisen, hirvittävän päätöksensä, kun Laurie Strode kohtaa viimeistä kertaa pahuuden ruumiillistuman Michael Myersin. Vain toinen heistä selviää ennennäkemättömästä kaksinkamppailusta.

Ikoninen Jamie Lee Curtis palaa viimeistä kertaa Laurie Stroden rooliin – kauhuelokuvien ensimmäinen “viimeinen tyttö” oli myös rooli, joka teki Curtisista tähden. Hän on esittänyt Laurieta yli neljänkymmenen vuoden ajan, mikä on yksi elokuvahistorian pitkään jatkuneimmista rooleista. Kun elokuvasarja alkoi uudestaan vuonna 2018, Halloween rikkoi yleisöennätyksiä: siitä tuli sarjan menestynein osa, ja se oli ensi-iltaviikonloppunaan kaikkien aikojen katsotuin naisen tähdittämä kauhuelokuva.

Neljä vuotta viime vuoden Halloween Killsin tapahtumien jälkeen Laurie asuu tyttärentyttärensä Allysonin (Andi Matichak) kanssa ja kirjoittaa muistelmiaan. Michael Myersia ei ole nähty viime kohtaamisen jälkeen. Laurie on antanut Michaelin varjon hallita ja ohjata elämäänsä vuosikymmenien ajan, mutta nyt hän on päättänyt vapautua pelosta ja raivosta ja syleillä elämää. Mutta kun nuorta Corey Cunninghamia (Rohan Campbell, The Hardy Boys, Virgin River) syytetään vahtimansa pojan tappamisesta, alkaa kauhun ja väkivallan hyökyaalto, joka pakottaa Laurien kohtaamaan hallitsemattoman pahan vielä viimeisen kerran.

Halloween Endsiä tähdittävät rooleihinsa palaavat Will Patton konstaapeli Frank Hawkinsina, Kyle Richards Lindsey Wallacena ja James Jude Courtney Hahmona.

Elokuvan taustalla on luova ryhmä, joka aloitti sarjan uudelleen vuoden 2018 Halloweenillä ja Halloween Killsillä. Sen on ohjannut David Gordon Green, ja käsikirjoituksen tekivät Paul Brad Logan (Manglehorn), Chris Bernie (The Driver -sarja), Danny McBride ja David Gordon Green perustuen John Carpenterin ja Debra Hillin luomiin hahmoihin. Halloween Endsin tuottivat Malek Akkad, Jason Blum ja Bill Block. Valvovat tuottajat olivat John Carpenter, Jamie Lee Curtis, Danny McBride, David Gordon Green, Ryan Freimann, Ryan Turek, Andrew Golov, Thom Zadra ja Christopher H. Warner.

Universal Pictures, Miramax ja Blumhouse tarjoavat Malek Akkadin tuotannon yhteistyössä Rough House Picturesin kanssa.

Draama | Rouva Harris lähtee Pariisiin

Rouva Harris lähtee Pariisiin

Ohjaaja Anthony Fabian
Pääosissa Lesley Manville, Isabelle Huppert, Jason Isaacs, Lambert Wilson, Anna Chancellor
Ensi-ilta 28.10.2022
Kesto 116 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Rouva Harris lähtee Pariisiin on lumoava tarina päällisin puolin tavallisesta englantilaisesta taloudenhoitajasta, jonka haave omistaa Christian Diorin muotiluomus johdattaa hänet uskomattomaan seikkailuun Pariisissa.

Komedia | Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva

Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva

Ohjaaja Aleksi Mäkelä
Pääosissa Heikki Silvennoinen, Elsa Saisio, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Heikki Vihinen, Mari Perankoski, Ilkka Heiskanen, Kaisa Hela, Arja Koriseva, Jarkko Pajunen, Linda Wiklund, Ylermi Rajamaa, Ernest Lawson, Jukka Puotila, Pirjo Heikkilä, Heikki Paasonen, Jussi Lampi, Juho Nummela, Sami Harmaala, Joose Kääriäinen, Inka Kallén, Rosa Salomaa, Mikko Töyssy, Matti Patronen, Mika Törrö, Minna Koskela
Ensi-ilta 04.11.2022
Kesto 84 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuvassa häikäilemätön terroristijärjestö uhkaa räjäyttää Valkeakosken lähialueineen taivaan tuuliin, ellei sen vaatimuksiin suostuta. Mr. Greenin (Jukka Puotila) johtama järjestö vaatii metsien tehohakkuiden välitöntä lopettamista. Sinänsä oikeutettu vaatimus saattaa Kontion (Heikki Silvennoinen) ja Parmaksen (Elsa Saisio) visaisen ongelman eteen: Miten pelastaa maailma julmien terroristien käsistä? Terroristien, jotka haluavat pelastaa maailman tuhoamalla sen.

Sisäiseen tutkintaan erikoistunut spesiaaliagentti Kiiveri (Inka Kallén) ei ehdi maailmaa pelastamaan imetyskiireittensä vuoksi ja kun Kostamovaarallakin (Ernest Lawson) tihkuu, on miehistövaje Valkeakosken poliisissa huomattava. Kun kaiken lisäksi poliisipäällikkö Ljunkka (Timo Kahilainen) on joutunut terroristien panttivangiksi, tilanne tuntuu epätoivoiselta.

Onneksi Taapero (Jarkko Pajunen) tuo kuitenkin paikalle myös Valkeakosken oman pojan Hurtan (Heikki Hela), joka on saanut hoitoa sekakäyttöönsä ja kouluttautunut siinä ohessa kansainväliseksi erikoismieheksi, erityisalanaan terrorismin vastainen taistelu.

Jopa humanisti Sumelius (Ilkka Heiskanen) on neuvoton, eikä asiaa helpota, että kuuluisa orpojen ja vaivaisten kiduttaja Mr. Green lähettää kaksi brutaalia erikoismiestä iskemään Kontion rakkaimpiin perheen jäseniin; kaksosiin Morttiin ja Verttiin ja tangokuningas Korisevaan (Arja Koriseva).

Alkaa hermoja riipivä taistelu aikaa ja pahuutta vastaan.

Komedia | Bros

Bros

Ohjaaja Nicholas Stoller
Pääosissa Billy Eichner, Luke Macfarlane, Ts Madison, Monica Raymund, Guillermo Díaz, Guy Branum Amanda Bearse
Ensi-ilta 04.11.2022
Kesto 115 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Tänä syksynä Universal Pictures ylpeänä esittää ensimmäisen suuren elokuvastudion romanttisen komedian kahdesta homomiehestä, jotka ehkä mahdollisesti, luultavasti, kompuroivat kohti rakkautta. Ehkä. He ovat kumpikin todella kiireisiä.

Räiskyvä koomikko Billy Eichner (Billy on the Street, The Lion King) ja hittikomedioiden tekijöinä tunnetut Nicholas Stoller (Naapurit-elokuvat) sekä Judd Apatow (mm. Ihan yössä) ovat luoneet älykkään, tunteita herättävän ja sydämellisen komedian siitä, kuinka vaikeaa on löytää toinen siedettävä ihminen vierelleen elämän polulle.

Elokuvaa tähdittää Billy Eichner, ensimmäinen avoimesti homoseksuaali mies, joka on toiminut käsikirjoittajana omassa suuren studion elokuvassaan ja esittää sen pääosaa. Kaikissa elokuvan avainrooleissa nähdään LGBTQ+-näyttelijöitä kuten Luke Macfarlane (Killjoys), Ts Madison (The Ts Madison Experience), Monica Raymund (Chicago Fire), Guillermo Díaz (Scandal), Guy Branum (The Other Two) ja Amanda Bearse (Pulmuset). Brosin on ohjannut Nicholas Stoller yhdessä Eichnerin kanssa tekemänsä käsikirjoituksen pohjalta. Elokuvan ovat tuottaneet Judd Apatow, Stoller ja Joshua Church (Ihan yössä, Velipuolet) yhdessä vastaavan tuottajan Eichnerin kanssa.

Draama | She Said

She Said

Ohjaaja Maria Schrader
Pääosissa Carey Mulligan, Zoe Kazan
Ensi-ilta 18.11.2022
Kesto 129
Ikäraja ja sisältömerkinnät

She Said kertoo kahdesta New York Timesin toimittajasta, Megan Twoheystä ja Jodi Kantorista, jotka yhdessä toivat julkisuuteen yhden sukupolvemme tärkeimmistä uutisista – uutisen, josta #metoo-liike sai alkunsa, ja joka rikkoi vuosikymmeniä kestäneen hiljaisuuden Hollywoodissa tapahtuvasta seksuaalisesta ahdistelusta. Elokuvaa tähdittävät kaksinkertainen Oscar®-ehdokas Carey Mulligan (Lupaava nuori nainen) ja Zoe Kazan (The Big Sick).

Oscar®-palkittujen elokuvien 12 Years a Slave”, “Moonlight”, “Minari”, “Selma” ja “The Big Short“ sekä Oscar®-ehdokaselokuvien Zero Dark Thirty” ja ”American Hustle” tuottajien elokuva perustuu menestysteokseen She Said: Breaking The Sexual Harrasment Story That Helped Ignite a Movement.

Elokuvan on ohjannut Emmy-voittaja Maria Schrader (Unorthodox) ja käsikirjoittanut Oscar®-voittaja Rebecca Lenkiewicz (Ida).

Elokuvan ovat tuottaneet Plan B Entertainmentin Oscar®-palkitut Brad Pitt, Dede Gardner ja Jeremy Kleiner. Vastaavina tuottajina ovat toimineet Annapurna Picturesin Oscar®-ehdokas Megan Ellison ja Sue Naegle.

Draama | Emily

Emily

Ohjaaja Frances O'Connor
Pääosissa Emma Mackey, Oliver Jackson Cohen, Fionn Whitehead, Alexandra Dowling, Amelia Gething ja Adrian Dunbar
Ensi-ilta 25.11.2022
Kesto 130 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

EMILY kertoo yhden kaikkien aikojen tunnetuimman kirjailijan, Emily Brontën, kuvitteellisen elämäntarinan. Emma Mackey (Sex Education, Kuolema Niilillä) nähdään elokuvan nimiroolissa kapinallisena ja omalaatuisena nuorena naisena, joka löytää oman äänensä ja kirjoittaa kirjallisuuden klassikkoteoksen ”Humiseva harju”. Elokuvassa seurataan Emilyä innoittaneita ihmissuhteita – hänen karkeaa ja kiihkeää suhdetta sisariinsa Charlotteen (Alexandra Dowling – The Musketeers) ja Anneen (Amelia Gething – Espanjalainen prinsessa); hänen ensimmäistä tuskallista ja kiellettyä rakkauttaan herra Weightmaniin (Oliver Jackson-Cohen – The Lost Daughter, The Haunting of Bly Manor) sekä hänen huolehtivaa suhtautumistaan kapinalliseen veljeensä Branwelliin (Fionn Whitehead – The Duke, Dunkirk), jota hän ihailee.

Frances O’Connor esikoisohjaa elokuvan oman käsikirjoituksensa pohjalta. Elokuvaa tähdittävät myös Adrian Dunbar (Line of Duty) ja Gemma Jones (Bridget Jones’s Baby, Gentleman Jack).

Komedia, Toiminta | Violent Night

Violent Night

Ohjaaja Tommy Wirkola
Pääosissa David Harbour, John Leguizamo, Edi Patterson, Cam Gigandet, Alex Hassell, Alexis Louder ja Beverly D’Angelo
Ensi-ilta 02.12.2022
Kesto 112 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Se joulurauhasta.

Tuotantoyhtiö 87North tunnetaan iskevistä toimintaelokuvistaan Nobody, John Wick, Atomic Blonde, Deadpool 2, Bullet Train ja Fast & Furious: Hobbs & Shaw. Nyt se on tuottanut hiilenmustan toimintakomedian, jossa valttikortti on punainen.

Varakkaan perheen kotiin hyökätään jouluaattona, ja kaikki otetaan panttivangeiksi. Hyökkääjät eivät vain ole varautuneet yllätystekijään: Joulupukki (mm. Black Widow -elokuvasta ja tv-sarja Stranger Thingsista tuttu David Harbour) on paikalla ja näyttää, ettei tämä pukki ole kiltti.

Elokuvan muina tähtinä nähdään Emmy-voittaja John Leguizamo (John Wick), Edi Patterson (tv-sarja The Righteous Gemstones), Cam Gigandet (Without Remorse), Alex Hassell (Cowboy Bebop), Alexis Louder (Taistelu huomisesta) ja Beverly D’Angelo (Faijalla hommat hanskassa).

Elokuvan sähäkästä ohjauksesta vastaa norjalainen Tommy Wirkola (Hannu & Kerttu: Noitajahti, Død Snø) ja sen ovat tuottaneet 87North-yhtiön Kelly McCormick, David Leitch ja Guy Danella. Käsikirjoitus on Sonic the Movie -elokuvan käsikirjoittajien Pat Caseyn ja Josh Millerin käsialaa.

Animaatio, Perhe-elokuvat | Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus

Ohjaaja Joel Crawford
Pääosissa Alkuperäinen ääniversio: Antonio Banderas, Salma Hayek, Olivia Colman, Harvey Guillén, Samson Kayo, Wagner Moura, Anthony Mendez, John Mulaney, Florence Pugh, DaVine Joy Randolph, Ray Winstone
Ensi-ilta 23.12.2022
Kesto 103 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Kaikkien kattien kunkku, maitoa mielivä, säilällään sivaltava, pelkoja päin puskeva kissa tekee tänä jouluna paluun.

Ensi kertaa yli vuosikymmeneen DreamWorks Animation esittää Shrek-maailmaan sijoittuvan uuden seikkailutarinan, kun peloton lainsuojaton Saapasjalkakissa huomaa, että hänen hullunrohkeutensa ja yltiöpäisyytensä ovat vaatineet veronsa. Katti on käyttänyt jo kahdeksan yhdeksästä elämästään, tosin hän sekosi jo laskuissakin. Nyt hän päättää hankkia menetetyt elämät takaisin ja joutuu hurjaan seikkailuun.

Oscar®-ehdokas Antonio Banderas antaa jälleen äänensä maineikkaalle Saapasjalkakissalle, kun tämä lähtee eeppiselle matkalle Mustaan Metsään, etsimään myyttistä Toivomustähteä ja hakemaan menetettyjä elämiään takaisin. Koska hänellä on vain yksi elämä jäljellä, hänen on nöyrryttävä pyytämään apua entiseltä kumppaniltaan ja vastustajaltaan, kiehtovalta Kitty Pehmotassulta (Oscar®-voittaja Salma Hayek).

Matkallaan Saapasjalkakissa ja Kitty ottavat avukseen - vastoin parempaa tietoaan - rähjäisen, leukojaan louskuttavan, hillittömän hilpeän hurtan, Perron (Harvey Guillén, What We Do in the Shadows). Sankarillisen kolmikkomme on pysyttävä askeleen edellä Kultakutria (Oscar®-ehdokas Florence Pugh, Black Widow) ja Kolmen Karhun Mafiaa, "Big" Jack Horneria (Emmy-voittaja John Mulaney, Big Mouth) ja hirmuista palkkionmetsästäjää, Isoa Pahaa Sutta (Wagner Moura, Narcos).

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus -elokuvan tähtien täyteisessä näyttelijäkaartissa ovat mukana Oscar®-voittaja Olivia Colman, Ray Winstone (Black Widow), Samson Kayo (Sliced), Emmy-ehdokas Anthony Mendez (Jane the Virgin) ja Tony-ehdokas Da'Vine Joy Randolph (Trolls 2: maailmankiertue). 

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus on kauan odotettu jatko-osa Oscar-ehdokkuuden saaneelle vuoden 2011 menestyselokuvalle Saapasjalkakissa. Sen on ohjannut Joel Crawford ja tuottanut Mark Swift, tekijät DreamWorks Animationin huippusuositun elokuvan Croodit 2: Uusi aika takana. Elokuvan vastaava tuottaja on Illuminationin perustaja ja johtaja Chris Meledandri.

Saapasjalkakissan hahmo nähtiin ensi kerran Oscar®-ehdokkuuden saaneessa vuoden 2004 elokuvassa Shrek 2, ja siitä tuli välittömästi maailmanlaajuinen, huomion keskipisteeseen noussut sensaatio. Saapasjalkakissa on tähdittänyt myös kahta muuta Shrek-jatko-osaa sekä omaa elokuvaansa ja esiintynyt myös lukuisissa DreamWorks Animationin videoissa ja tv-sarjoissa. Shrek- ja Saapasjalkakissa-elokuvat ovat yhdessä tuottaneet maailmanlaajuisesti yli 3,5 miljardia dollaria.

 

Elokuvasta on saatavilla 2D-versiot suomeksi ja ruotsiksi dubattuna sekä originaaliversio, jossa tekstitys suomeksi ja ruotsiksi.

Jännitys, Kauhu | M3GAN

M3GAN

Ohjaaja Gerard Johnstone
Pääosissa Allison Williams, Violet McGraw, Ronny Chieng, Brian Jordan Alvarez, Jen Van Epps, Lori Dungey, Stephane Garneau-Monten
Ensi-ilta 13.01.2023
Kesto 102 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Hän on enemmän kuin lelu. Hän on osa perhettä.

Kauhun konkarit James Wan (Saw-, Riivattu- ja Kirottu-elokuvat) ja tuotantoyhtiö Blumhouse (Halloween-elokuvat, The Black Phone ja The Invisible Man) tuovat valkokankaille uudet kauhistuttavat kasvot.

M3GAN on tekoälyn ihme, aidonoloinen nukke, joka on ohjelmoitu lapsen parhaaksi ystäväksi ja vanhempien liittolaiseksi. Nerokkaan, leluyritykselle robotteja suunnittelevan Gemman (Get Out’in Allison Williams) luoma M3GAN oppii ja siitä tulee ystävä, opettaja, leikkikaveri ja suojelija lapselle, johon se on yhdistetty.

Kun Gemmasta yllättäen tulee orvoksi jääneen 8-vuotiaan siskontyttärensä Cadyn (Violet McGraw, The Haunting of Hill House) huoltaja, hän huomaa olevansa epävarma ja valmistautumaton toimimaan vanhempana. Kovan työpaineen alaisena Gemma päättää yhdistää M3GAN-prototyyppinsä Cadyn kanssa yrittääkseen ratkaista molemmat ongelmat – päätös, jolla on ennalta-arvaamattomia seurauksia.

Jason Blumin ja James Wanin tuottaman elokuvan on ohjannut palkittu elokuvantekijä Gerard Johnstone (Housebound) Akela Cooperin (Malignant, The Nun 2) käsikirjoituksen pohjalta. Käsikirjoitus perustuu Akela Cooperin ja james Wanin tarinaan.

Elokuvaa tähdittävät myös Ronny Chieng (Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings), Brian Jordan Alvarez (Will & Grace), Jen Van Epps (Cowboy Bebop), Lori Dungey (Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit, extended edition) ja Stephane Garneau-Monten (Straight Forward).

Draama | Babylon

Babylon

Ohjaaja Damien Chazelle
Pääosissa Brad Pitt, Margot Robbie, Diego Calva, Jean Smart, Jovan Adepo, Li Jun Li, P.J. Byrne, Lukas Haas, Olivia Hamilton, Tobey Maguire, Max Minghella, Rory Scovel, Katherine Waterston, Flea, Jeff Garlin, Eric Roberts, Ethan Suplee, Samara Weaving, Olivia Wilde
Ensi-ilta 20.01.2023
Kesto 189 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät


Damien Chazellen Babylon sijoittuu 1920-luvun Los Angelesiin - Hollywoodin kultakaudelle - ja sen pääosissa nähdään Brad Pitt, Margot Robbie ja Diego Calva. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Jovan Adepo, Li Jun Li ja Jean Smart. Babylon on tarina ylenpalttisesta kunnianhimosta ja hillittömästä elämästä Hollywoodin alkuaikoina, joita leimasivat moraalinen rappio ja turmelus.

Kotimainen, Perhe-elokuvat, Seikkailu | Pertsa ja Kilu - Faaraon sormus

Pertsa ja Kilu - Faaraon sormus

Ohjaaja Taavi Vartia
Pääosissa Pauli Kesälä, Leon Ruokola, Sara Vänskä, Kaarina Mattila, Klaara Mattila, Joonas Vartia, Alina Tomnikov, Hannes Suominen, Anu Sinisalo, Turkka Mastomäki, Elsa Saisio, Ville Myllyrinne, Veeti Kallio, Sinikka Sokka, Natalia Dragoumi, Ifigeneia Tzola, Giannis Zouganelis, Stelios Dimopoulos
Ensi-ilta 20.01.2023
Kesto 79 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Ystävyys, rohkeus ja kekseliäisyys joutuvat jälleen koetukselle, kun Pertsa, Kilu ja Pirkko heittäytyvät kaikkien aikojen seikkailuun ratkaistakseen vanhan kartan mysteerin. Lennokkaalle löytöretkelle liittyvät myös kaksostytöt Vappu ja Kerttu, ja jännitystä luo viekkaan rikollisen Annabella Pehkon hyppääminen salamatkustajana kyytiin. Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus on riemastuttava, jännittävä ja koskettava seikkailuelokuva, joka vie sankarimme kohti kansainvälisiä seikkailuja ulkomaille asti. Matka sisältää vauhdikkaita käänteitä ja samalla pysähdytään pohtimaan, miksi meidän kaikkien pitää eräänä päivänä jättää lapsuus ja hypätä aikuisuuden maailmaan.

Jännitys | Knock at the Cabin

Knock at the Cabin

Ohjaaja M. Night Shyamalan
Pääosissa Dave Bautista, Jonathan Groff, Ben Aldridge, Nikki Amuka-Bird, Kristen Cui, Abby Quinn, Rupert Grint
Ensi-ilta 03.02.2023
Kesto 100 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Nuori tyttö ja hänen vanhempansa viettävät lomaa syrjäisellä mökillä, kun neljä aseistautunutta muukalaista ottaa heidät panttivangeikseen. He vaativat perhettä tekemään mahdottoman valinnan maailmanlopun estämiseksi. Eristyksissä muusta maailmasta perhe joutuu päättämään, mitä uskoa, ennen kuin on liian myöhäistä.

Visionäärisen elokuvantekijän M. Night Shyamalanin Knock at the Cabin -trilleriä tähdittävät Dave Bautista (Dyyni, Guardians of the Galaxy -elokuvat), Tony- ja Emmy-ehdokas Jonathan Groff (Hamilton, Mindhunter), Ben Aldridge (Pennyworth, Fleabag), BAFTA -ehdokas Nikki Amuka-Bird (Persuasion, Old), uusi tulokas Kristen Cui, Abby Quinn (Pikku naisia, Landline) sekä Rupert Grint (Servant, Harry Potter -elokuvat).

Jännitys | Cocaine Bear

Cocaine Bear

Ohjaaja Elizabeth Banks
Pääosissa Keri Russell, Margo Martindale, Ray Liotta, Alden Ehrenreich, O'Shea Jackson Jr., Jesse Tyler Ferguson, Kristofer Hivju, Kahyun Kim, Christian Convery, Brooklynn Prince, Scott Seiss
Ensi-ilta 24.02.2023
Kesto 95 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Vuonna 1985 sattuneen tositapauksen innoittama tarina huumeita salakuljettaneen lentokoneen putoamisesta, kadonneesta kokaiinista ja mustakarhusta, joka pisteli kamat poskeensa. Sekopäisessä trillerissä poliisit, rikolliset, turistit ja teinit suuntaavat georgialaiseen metsään, jossa yli 200-kiloinen huippupeto on syönyt valtavat määrät kokaiinia ja riehuu kokkelipäissään kamaa ja verta janoten.

Cocaine Bearin pääosissa nähdään Keri Russell (The Americans), Emmy-voittaja Margo Martindale (The Americans), Emmy-voittaja Ray Liotta (The Many Saints of Newark), Alden Ehrenreich (Solo: A Star Wars Story), O’Shea Jackson Jr. (Straight Outta Compton), Jesse Tyler Ferguson (Moderni perhe), Kristofer Hivju (Game of Thrones), Kahyun Kim (American Gods), Christian Convery (Sweet Tooth), Brooklynn Prince (The Florida Project) ja uusi tulokas Scott Seiss.

Elokuvan on ohjannut Elizabeth Banks (Charlien enkelit, Pitch Perfect 2) Jimmy Wardenin (The Babysitter: Killer Queen) käsikirjoituksen pohjalta. Cocaine Bearin ovat tuottaneet Lord Millerille Oscar®-voittajat Phil Lord ja Chris Miller (Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia,  Mitchellin perhe ja koneiden kapina) ja Aditya Sood (Yksin Marsissa), Brownstone Productionsille Elizabeth Banks ja Max Handelman (Pitch Perfect -elokuvat) sekä Brian Duffield (Spontaneous). Vastaavana tuottajana toimii Robin Fisichella (Ma).

Draama, Musiikki | Tár

Tár

Ohjaaja Todd Field
Pääosissa Cate Blanchett, Noémie Merlant, Nina Hoss, Sophie Kauer, Julian Glover, Allan Corduner, Mark Strong
Ensi-ilta 24.02.2023
Kesto 157 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Käsikirjoittaja-tuottaja-ohjaaja Todd Fieldin elokuvassa "Tár" Cate Blanchett on Lydia Tár, suuren saksalaisen sinfoniaorkesterin uraauurtava kapellimestari. Uransa huipulla oleva Tár valmistautuu sekä kirjan julkaisuun että hartaasti odotettuun Mahlerin 5. sinfonian live-esitykseen. Muutamien viikkojen kuluessa hänen elämänsä alkaa hajota liitoksistaan äärimmäisen modernilla tavalla. Näin syntyy riipaiseva tutkielma vallasta, vallan vaikutuksista ja pysyvyydestä nyky-yhteiskunnassa.

Fantasia, Toiminta | Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves

Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves

Ohjaaja Jonathan Goldstein & John Francis Daley
Pääosissa Chris Pine, Michelle Rodriguez, Regé-Jean Page, Justice Smith, Sophia Lillis, Chloe Coleman, Daisy Head ja Hugh Grant
Ensi-ilta 31.03.2023
Kesto 134 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

 

Hurmaava varas ja joukko seikkailijoita suunnittelee eeppisen ryöstön saadakseen käsiinsä kadonneen muinaisesineen. Asiat menevät kuitenkin vaarallisella tavalla pieleen, kun he suututtavat väärät ihmiset. Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves tuo legendaarisen roolipelin rikkaan maailman ja leikkisän hengen elokuvateattereihin huumorin ja toiminnan täyteisen seikkailuelokuvan muodossa.

Animaatio, Komedia, Toiminta | The Super Mario Bros. Movie

The Super Mario Bros. Movie

Ohjaaja Aaron Horvath ja Michael Jelenic
Pääosissa Suomeksi dubattu versio: Riku Nieminen, Heikki Mäkäräinen, Emma Louhivuori, Tuomas Uusitalo, Osku Ärilä, Juha Paananen, Antti Pääkkönen, Viola Käki, Veeti Kallio, Charles Martinet. Alkuperäisissä äänirooleissa: Chris Pratt, Anya Taylor-Joy, Charlie Day, Jack Black, Keegan-Michael Key, Seth Rogen, Fred Armisen, Kevin Michael Richardson, Sebastian Maniscalco
Ensi-ilta 06.04.2023
Kesto 92 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Illumination ja Nintendo yhdistävät ensimmäistä kertaa voimansa tuodakseen valkokankaalle seikkailun popkulttuurin tunnetuimmista putkimiehistä. Nintendon Mario-pelien maailmaan perustuva elokuva The Super Mario Bros. Movie. kutsuu yleisön ennennäkemättömään värejä pursuilevaan universumiin täynnä toimintaa ja runsasta komediaa.

Yrittäessään korjata maan alla kaupungin päävesijohtoa brooklyniläiset putkimiesveljekset kulkeutuvat salaperäisen putken kautta maagiseen maailmaan. Kun veljekset ajautuvat erilleen, Mario lähtee eeppiselle matkalle löytääkseen Luigin. Apunaan Sienivaltakunnan asukas Toad sekä vahvatahtoisen Prinsessa Peachin opetukset Mario löytää omat voimansa.

Elokuvan ovat ohjanneet Aaron Horvarth ja Michael Jelenic (yhteisohjaus Teen Titans Go!, Teen Titans Go! To the Movies) ja käsikirjoittanut Matthew Fogel (Kätyrit: Grun tarina, Lego elokuva 2).

Nintendolta ja Illuminationilta — kansainvälisten hittielokuvien, kuten Itse Ilkimys, Kätyrit, Sing ja Lemmikkien salainen elämä, luojalta — The Super Mario Bros. Movie. Elokuvan ovat tuottaneet Illuminationin perustaja ja toimitusjohtaja Chris Meledandri sekä Shigeru Miyamoto, Nintendon vastaava tuottaja ja Marion luoja. Elokuvan ovat yhteisrahoittaneet Universal Pictures ja Nintendo ja sen julkaisee kansainvälisesti Universal Pictures.

Kauhu, Komedia | Renfield

Renfield

Ohjaaja Chris McKay
Pääosissa Nicholas Hoult, Nicolas Cage, Awkwafina, Ben Schwartz, Adrian Martinez
Ensi-ilta 14.04.2023
Kesto 93 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Pahuus kaipaa välillä hieman apua.

Tässä modernissa hirviötarinassa Nicholas Hoult (Mad Max: Fury Road, X-Men -elokuvat) nähdään Renfieldinä, historian narsistisimman pomon Draculan (Oscar®-voittaja Nicolas Cage) uskollisena mutta piinattuna palvelijana. Renfieldin on pakko hankkia isännälleen saalista ja noudattaa hänen kaikkein alhaisimpiakin käskyjä. Mutta nyt, vuosisatojen orjuuden jälkeen, Renfield on valmis katsomaan, miltä elämä Pimeyden Prinssin varjon ulkopuolella näyttää. Jos hän vain keksii, miten päästä eroon pomonsa läheisriippuvuudesta.

Elokuvan on ohjannut Chris McKay (The Tomorrow War LEGO Batman elokuva) Ryan Ridleyn (Ghosted-sarja, Rick & Morty -sarja) käsikirjoituksen pohjalta. Käsikirjoitus perustuu The Walking Dead- ja Invincible-sarjat luoneen Robert Kirkmanin alkuperäisideaan.

Elokuvaa tähdittävät myös Awkwafina (Jäähyväiset, Marvelin Shang-Chi and the Legend of Ten Rings), Ben Schwartz (Sonic, The Afterparty) ja Adrian Martinez (Walter Mittyn ihmeellinen elämä, Focus). 

| Fast & Furious X

Fast & Furious X

Ohjaaja Louis Leterrier
Pääosissa Vin Diesel, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris ?Ludacris" Bridges, Jason Momoa, Nathalie Emmanuel, Jordana Brewster, John Cena, Jason Statham, Sung Kang, Alan Ritchson, Daniela Melchior, Scott Eastwood, Helen Mirren, Charlize Theron, Brie Larson, Rita Moreno
Ensi-ilta 17.05.2023
Kesto 140 min.
Ikäraja ja sisältömerkinnät

Loppusuora alkaa.

Fast & Furious X, Fast & Furious -saagan kymmenes elokuva, on yhden kaikkien aikojen suosituimman elokuvasarjan kiihdytys juuri ennen maaliviivaa. Jo kolmelle vuosikymmenelle ulottuva sarja on edelleen voimissaan ja tutut päänäyttelijät yhä mukana.

Useiden haastavien tehtävien jälkeen, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, Dom Toretto (Vin Diesel) ja hänen perheensä ovat raivanneet kaikki viholliset tieltään. Nyt heitä vastassa on kuitenkin kuolettavin vastustaja koskaan: menneisyyden varjoista nouseva uhka, joka verikostoa vannoen on päättänyt tuhota kaiken – ja kaikki – joita Dom rakastaa, lopullisesti.

Elokuvassa Fast & Furious 5 Dom ja hänen joukkonsa päihittivät brasilialaisen huumepomo Hernan Reyesin ja hajottivat tämän imperiumin sillalla Rio De Janeirossa. He eivät kuitenkaan tienneet, että Reyesin poika Dante (Aquaman-elokuvan Jason Momoa), näki kaiken, ja on kahdentoista vuoden ajan kehitellyt suunnitelmaa, jolla saisi Domin maksamaan teoistaan.

Danten juoni hajaannuttaa Domin perheen Los Angelesista Rooman katakombeihin, Brasiliasta Lontooseen ja Portugalista Etelämantereelle. Uusia liittoumia syntyy ja vanhoja vihollisia putkahtaa esiin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Dom saa tietää, että hänen 8-vuotias poikansa (Leo Abelo Perry, Black-ish) on Danten koston lopullinen kohde.

Fast X:n on ohjannut Louis Leterrier (Titaaninen taistelu, The Incredible Hulk). Rooleihin palaavat Fast-sarjasta tutut näyttelijät Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris “Ludacris” Bridges, Nathalie Emmanuel, Jordana Brewster, Sung Kang, Jason Statham, John Cena ja Scott Eastwood. Elokuvassa nähdään myös Oscar®-voittajat Helen Mirren sekä Charlize Theron.

Tähtikaartiin liittyy myös uusia merkittäviä näyttelijöitä, kuten Oscar®-voittaja Brie Larson Tessa-nimisenä Viraston konnamaisena edustajana, ja Alan Richtson (Reacher) Aimesina, Viraston uutena johtajana, joka ei ole yhtä kiintynyt Domiin ja hänen ryhmäänsä kuin edeltäjänsä Mr. Nobody. Daniela Melchior (The Suicide Squad) nähdään brasilialaisena katukilpa-autoilijana, jolla on voimakkaita siteitä Domin menneisyyteen, sekä legendaarinen Oscar®-voittaja Rita Moreno Domin ja Mian isoäitinä Abuelita Torettona.

Fast X:n ovat tuottaneet Neal H. Moritz, Vin Diesel, Justin Lin, Jeff Kirschenbaum ja Samantha Vincent. Vastaavat tuottajat ovat Joseph M. Caracciolo, Jr., David Cain, Chris Morgan, Amanda Lewis ja Mark Bomback.