Elokuvayleisö valitsi pelastusarmeijan mainoksen ylivoimaisesti vuoden parhaaksi! - Finnkino

30.10.2020

Elokuvayleisö valitsi pelastusarmeijan mainoksen ylivoimaisesti vuoden parhaaksi!

Jaa artikkeli

Elokuvayleisö on valinnut vuoden parhaaksi elokuvamainokseksi Pelastusarmeijan Auta ihmistä: Elämän rakkaus -kampanjafilmin. Mainoksen on suunnitellut mainostoimisto Make It Simple, tuotannosta vastasi Otto Production, ja ohjaajana oli Markus Virpiö. Vaikuttava elokuvamainos keräsi lopullisessa miltei viidesosan kaikista äänistä.

Finnkino on järjestänyt vuoden parhaan elokuvamainoksen äänestyksen jo kuudesti, ja tänä vuonna ääniä kertyi jälleen tuhansia. Kaikkiaan elokuvateattereissa on kuluneen vuoden aikana esitetty noin 600 mainosta.

Yleisön avoimissa kommenteissa spottia kuvailtiin lähes poikkeuksetta sanalla koskettava. "Filmi tarttui ajankohtaiseen aiheeseen vanhusten kokemasta yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta silloin, kun ei enää ole ketään, joka pitäisi kädestä kiinni. Hienoa, että aihe kosketti suomalaisia näin paljon. Se vahvisti luottamustamme vahvaan tarinaan, johon lahjoittajat voivat samaistua ja tunnevaikuttamiseen markkinointiviestinnässä. Lämmin kiitos Finnkinolle sekä Make it Simpelle, Otto tuotannolle ja ohjaaja Markus Virpiölle. joiden hyvä tahto mahdollisti filmin toteutumisen", toteaa Anne Fredriksson, Head of Marketing and Corporate Relations Pelastusarmeijasta.

”Me olemme pitäneet tämän saman tunteisiin vetoava tarinankerronnan Pelastusarmeijan tuotannoissa ja se on osoittanut toimivuutensa.” kertoo Jaakko Tuuri mainostoimisto Make it Simplesta. Vaikuttavuuden lisäksi kampanja on ollut myös valtavan tehokas. Auta ihmistä- keräys tuotti viime vuonna yli 2 miljoonaa euroa lahjoituksia, joilla voitiin auttaa vanhusten lisäksi myös muita vaikeuksien keskelle yksin jääneitä ihmisiä, jotka eivät löydä apua muualta. Pelastusarmeijan kampanja toteutettiin valtaosin pro bono –tuotantona.

Elokuvamainoskilpailun esiraadissa olivat tänä vuonna Tiina Hovi Finnkinolta, Jyrki Poutanen TBWA/Helsingistä, Marica Thorén Markkinointikollektiivista, Vanja Drevitski Labilitystä, Teemu Suutari OMD:ltä sekä viime vuoden voittajaa, Lähitapiolaa, edustava Jani Tynnilä N2:sta. ”Tuomariston suosikit pärjäsivät tänä vuonna hyvin myös äänestyksessä.” kertoo Markkinointipäällikkö Tiina Hovi Finnkinolta. ”Tänä vuonna elokuvamainoksissa teemana tuntui olevan dramaattinen eeppisyys, Hovi lisää. Äänestyksen kärkikolmikkoon mahtuivat myös Saarioisen Final Countdown sekä Tokmannin koko Suomen joulukauppa.

Koko shortlistiin voi tutustua täällä:
https://www.finnkinob2b.fi/mediamyynti/vuodenelokuvamainos/

Pelastusarmeijan Auta ihmistä: Elämän rakkaus -mainoksen näet täällä:
https://www.youtube.com/watch?v=HBWBxFmCGOk


Lisätiedot:

Finnkino Oy, Odeon Cinemas Group

Miika Hupli

Head of Products

+35840 592 9870

[email protected]

 

Pelastusarmeija

Anne Fredriksson

Markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava Head of Marketing and Corporate Relations

+358 40 747 0748

[email protected]